Yle Urheilun asiantuntija Antti Pohja odottaa, että Teemu Pukista tulee Minnesota Unitedissa joukkueensa vastuunkantaja. Vaikka Minnesota odottaa Pukista ennen kaikkea maalintekijää, on Suomen miesten maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä vuosien myötä monipuolistunut pelaajana.
– Näen Pukin myös viimeisten syöttöjen antajana ja hyökkäyspelin palasena, joka ratkaisee pelejä. Hän on nykyään pelaajana kova liikkeiden ja tilan tekijänä muille, Pohja totesi.
Pohja ei ollut yllättynyt Pukin MLS-siirrosta, vaikka uskoi pöydällä olleen paljonkin tarjouksia. Hän uskoo Minnesotassa pelaavan Robin Lodin puhuneen myös Pukin puolesta.
– Mutta puheetkaan eivät tässä ole niin olennaisia kuin se, mitä Pukki on pystynyt näyttämään kentällä. Kyllä Minnesota saa edelleen hänestä erittäin vahvan pelaajan.
Käyttökelpoinen pelaaja
Huuhkajien kannalta Pukin siirto Lodin seurakaveriksi voi olla Pohjan mielestä hyväkin asia. Kaksikko on osoittanut maajoukkueessakin monta kertaa tehokkuutensa ja sen, miten hyvin he pelaavat yhdessä ja lukevat toistensa peliä.
Vaikka matka Suomeen ja maajoukkuepeleihin kasvaa, uskoo Pohja Pukin tulevan maajoukkuepeleihin silti tuoreemmilla jaloilla kuin aiemmin Norwichista.
– Varsinkin Mestaruussarjassa ottelumäärä on ihan valtava. MLS:ssä ei ihan yhtä paljon ole matseja. Ainakaan Lodin otteissa ei ole väsymystä näkynyt maaotteluissa.
Pohjois-Amerikassa perinteiseen jalkapalloon ja MLS-sarjaan on panostettu viime aikoina paljon. Yksi syy tähän on vuoden 2026 MM-kisoissa, jotka pelataan Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.
– Pukki saa tästä siirrosta varmasti erilaisen, mutta suuren kokemuksen, ja pysyy varmasti kunnossa kovien otteluiden kautta. Hän on maajoukkueelle edelleen käyttökelpoinen pelaaja niin kauan kuin hän vain itse kokee, että hänellä on annettavaa.
Tämän vuoden MLS-kausi alkoi helmikuun loppupuolella ja joukkueet ovat pelanneet 18–20 ottelua. Viimeiset runkosarjan ottelut pelataan lokakuun lopussa, joten Pukilla on hyvin aikaa päästä joukkueeseen sisään.
Minnesota United on tällä hetkellä MLS:n läntisessä konferenssissa sijalla 12. Matkaa pudotuspelikamppailuun on neljä pistettä.
Pohja uskoo, että Pukki on on erittäin hyvässä iskussa heti alusta asti, sillä maalipyssy on saanut huilata nyt hetken.
– Minkäänlaiseen jäähdyttelyyn en usko. Jos MLS on joskus ollut vähän sellainen sarja, että sinne mennään peliuran viimeinen vuosi katselemaan isoja valoja, niin en usko siihen enää. Uskon, että siellä niin (Lionel) Messi kuin Pukkikin lähtevät painamaan ihan sata lasissa.