Kautta suvereenisti hallinnut Red Bullin Max Verstappen oli Belgian aika-ajojen nopein, mutta vaihdelaatikon vaihdon myötä hallitseva maailmanmestari saa viiden ruudun lähtöruuturangaistuksen.
Paalulta sunnuntain osakilpailuun pääsee lähtemään Ferrarin Charles Leclerc ja toisesta ruudusta starttaa Verstappenin tallikaveri Sergio Perez. Valtteri Bottas lähtee kisaan ruudusta 14.
Span osakilpailussa on ohjelmassa lauantain sprinttikisa, joten sen vuoksi sunnuntain kisan lähtöjärjestys ratkottiin aika-ajoissa jo perjantaina. Lauantaina ajetaan sprintin aika-ajo kello 13 ja sprinttikisa kello 17.30.
Sadesään takia suurin osa kuljettajista jätti aika-ajoja edeltävät harjoitukset ilman varsinaista aikaa. Perjantai-iltapäivän suurin kysymys olikin, onnistutaanko aika-ajoja viemään laisinkaan läpi, ja aloitus viivästyi kymmenen minuuttia.
Rataa pidetään yhtenä moottoriurheilun vaarallisimmista ja sadesäässä näkyvyys Belgian radalla on lähes olematon. Perjantaina muun muassa Valtteri Bottas kommentoi autoista tulevan vesisuihkun vaarallisuutta, sillä vesipatsas jää peittämään takana tulevien kuljettajien näkökenttää.
Uhkakuvista huolimatta aika-ajojen startissa Spa-Francorchampsin radalla pilvien välistä nähtiin jopa hieman aurinkoa ja kaikki tallit uskalsivat laittaa alle välikelin renkaat.
Ensimmäinen läheltä piti -tilanne nähtiin aika-ajojen ensimmäisessä osiossa, kun McLarenin Landon Norris kävi hiekalla ja rikkoi autonsa etusiipeä. Ensimmäisen osion nopein oli Verstappen, ja Bottas onnistui sijalla kymmenen etenemään aika-ajojen toiseen osioon.
Toisen osion aikana rata kuivui siinä määrin, että kaikki tallit uskalsivat vaihtaa sileät slick-renkaat. Bottaksen aika-ajot päättyivät toiseen osioon ja suomalainen jäi aika-ajojen sijalle 14. Suomalaisen viimeisen vedon ajoitus radalla epäonnistui ja hän harmittelikin Viaplayn haastattelussa Alfa Romeon kommunikaatiota.
Toisen osion lopulla oltiin lähellä jymy-yllätystä, kun Verstappen varmisti paikkansa seuraavaan osioon vasta viimeisellä kierroksellaan osion viimeisenä. Osion voiton vei McLarenin Oscar Piastri.
Eturivin paikat ratkottiin kolmannessa osiossa McLarenien, Ferrareiden, Mercedesten, Red Bullien sekä Aston Martinien kesken.
Kolmannen ja ratkaisevan osion nopein oli Verstappen. Verstappenin rangaistuksen myötä aika-ajojen toiseksi sijoittunut Leclerc starttaa sunnuntain osakilpailuun paalulta, Perez eturivin toisesta ruudusta ja Mercedeksen Lewis Hamilton ruudusta kolme. Neljä vuotta sitten Leclerc sattui saavuttamaan ensimmäisen osakilpailuvoittonsa juuri Belgiassa ja monacolainen starttasi tuolloinkin paalulta.
Verstappen totesi F1:n haastattelussa, että lähtöruuturangaistuksesta huolimatta hallitseva mestari tavoittelee voittoa, sillä Red Bull -auto antaa siihen erinomaiset mahdollisuudet.
Sadesään lisäksi Belgian kisaviikonlopusta ei ole puuttunut draamaa, sillä Alpine kertoi, että tallipäällikkö Otmar Szafnauer ja urheilujohtaja Alan Permane jättävät tehtävänsä tämän kisaviikonlopun jälkeen.
Myöhään perjantai-iltana F1 tiedotti, että Haas-kuljettaja Kevin Magnussen sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen estettyään Charles Leclerciä aika-ajoissa.
Belgian viikonlopun aika-ajon tulokset:
1. Max Verstappen, Red Bull 1.46.168*
2. Charles Leclerc, Ferrari 1.46.988
3. Sergio Perez, Red Bull 1.47.045
4. Lewis Hamilton Mercedes 1.47.087
5. Carlos Sainz, Ferrari 1.47.152
6. Oscar Piastri, McLaren 1.47.365
7. Lando Norris, McLaren 1.47.669
8. George Russell, Mercedes 1.47.805
9. Fernando Alonso, Aston Martin 1.47.843
10. Lance Stroll, Aston Martin 1.48.841
11. Yuki Tsunoda, AlphaTauri
12. Pierre Gasly, Alpine
13. Kevin Magnussen, Haas**
14. Valtteri Bottas, Alfa Romeo
15. Esteban Ocon, Alpine
16. Alexander Albon, Williams
17. Zhou Guanyu, Alfa Romeo
18. Logan Sargeant, Williams
19. Daniel Ricciardo, AlphaTauri
20. Nico Hulkenberg, Haas
*Verstappen sai viiden ruudun lähtöruuturangaistuksen.
**Magnussen sai kolmen ruudun lähtöruuturangaistuksen.
Juttua päivitetty 28.7.2023 kello 22.45: Lisätty tieto Kevin Magnussenin rangaistuksesta.