”En tiedä, mitä ihmiset tekevät lomalla”, ystäväni sanoi. Olin soittanut hänelle parhaaseen loma-aikaan heinäkuussa. Halusin kertoa olevani totaalisen uupunut. Kaikkeen. Maailman tilaan, suomalaiseen politiikkaan ja ennen kaikkea omaan työhöni. Tuntui, että olin haaskannut vuosia elämästäni, enkä tiennyt, mitä hyötyä minusta oli koskaan ollut tälle yhteiskunnalle. Tällaiseen väsymykseen parin viikon loma oli kuin hoitaisi laastarilla vatsahaavaa.
Ajattelin jopa riippukeinussa makaamista hommaksi, joka olisi hyvä saada tehtyä.
Palkallinen loma ei ole itsestäänselvyys. Erityisen vaikeaa sellaista on saavuttaa vakaan palkkatyön ulkopuolella, kuten opiskeluaikana ja määräaikaisten työsuhteiden kierteessä. Vaikka minulla on ollut mahdollisuus ihan oikeaan kesä- ja talvilomaan, en ole osannut lomailla. Kuukauden tai edes viikon ajanjakso ilman työntekoa on ollut absurdi ajatus. En tiedä, miten kytkeä pois päältä työminä tai miten olla tekemättä tai murehtimatta töitä. Kesä on sitä paitsi täydellistä aikaa tehdä varsinaisia töitä, kun kukaan ei pyydä minulta mitään.
Jos ei muuta niin kesällä kehittäisin itseäni paremmaksi ihmiseksi urheilemalla, lukemalla, opettelemalla uusia taitoja tai matkailemalla. Ajattelin jopa riippukeinussa makaamista hommaksi, joka olisi hyvä saada tehtyä tai loma olisi epäonnistunut.
Kaverini puhelimen päässä alkoi nauraa. ”Tuo olen minä”, hän sanoi ja kertoi kesäsuunnitelmansa, joka oli lista erilaisia kirjoitushankkeita, jotka hän aikoi toteuttaa kesän aikana.
Kysymys siitä, mitä muut tekevät lomalla, jäi vaivaamaan minua koko niin kutsutun lomani ajaksi. Minulle lomasta tuli aina painetta, stressiä ja pettymyksiä. Se ei koskaan oikein ollut sellainen kuin olin kuvitellut.
En halua lomaa, jonka tarkoitus on se, että jaksan syksyllä taas raataa.
Minun olisi pitänyt levätä, koska loma yhteiskunnan näkökulmasta vaikuttaa olevan vain työkyvyn ylläpitämistä eikä mitään elostelua varten. Työterveyslaitoksen psykologi Liisa Puskala on toista mieltä. Hän huomauttaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että töistä pitäisi voida irrottautua joka päivä ja lomalla pitäisi voida tehdä muutakin kuin palautua.
En halua lomaa, jonka tarkoitus on se, että jaksan syksyllä taas raataa. Mitä lepääminen edes tarkoittaa? Varmasti epäonnistuisin palautumisessa, jos tekisin siitä tavoitteen. Kaikki muutkin lomatavoitteet, erityisesti matkailu, vaativat kauheasti suunnittelua, rahasta puhumattakaan. Lannistun pelkästä loman valmistelusta, tai oikeastaan valmistelun ajattelusta. Niin lomastani tulee mitäänsanomaton ja katson haikaillen Instagramissa muiden lomakuvia.
Innostuin lopulta kysymään Instagram-seuraajilta, mitä he ajattelevat lomasta, ja huomasin aika monen toivovan lomalta vapautta jostakin. Esimerkiksi vapautusta lastenhoidosta, täydellistä irrottautumista kaikesta työhön liittyvästä, aikaa ilman syyllisyyttä ja kiirettä, sekä sitä, ettei tarvitse reagoida ja olla tavoitettavissa.
Luin lomalla akuuttiin tarpeeseen Eeva Kolun työuupumuksesta kertovan kirjan Korkeintaan vähän väsynyt, ja yksi virke siellä pysäytti. Haluan olla ihminen, jolla on aikaa istua alas ja juoda kahvi oikeasta kupista, Kolu kirjoittaa. Minä kyllä ehdin juoda kahvit, tosin usein työpöydän äärellä, mutta en ollut ajatellut, että se, miten juon kahvini, liittyisi siihen, kuka olen.
Mitä jos olisin ihminen, jolla on aikaa sen sijaan, että olen ihminen, joka saa aikaan?
Halusin olla viisas, myötätuntoinen ja tehdä sata asiaa. Mutta mitä jos olisin ihminen, jolla on aikaa sen sijaan, että olen ihminen, joka saa aikaan? Tätä miettiessä näin itseni ankeana, muovista käytävää pitkin harppovana kahvinläikyttäjänä.
Mitä haluan saavuttaa, ei ollut oleellista, vaan se, millainen olen. Suosittelen sinuakin pohtimaan, millainen haluat olla, miten haluat aikasi käyttää. Kaikissa työpaikoissa ei ole mahdollisuutta tällaiseen eksistentiaaliseen pohdiskeluun, mutta ehkä oman minuuden ja ajankäytön suhdetta voi miettiä edes vapaalla.
Tämä loma meni miten meni, mutta seuraavalla lomalla haluan olla ihminen, joka ui meressä, tapaa ystäviä ja lukee yhden hyvän kirjan.
Susanna Hast
Kirjoittaja on kirjailija, joka yrittää tänäkin syksynä suhtautua terveen välinpitämättömästi työhön mutta luultavasti epäonnistuu.
Kolumnista voi keskustella 17.8. kello 23.00 saakka.