Ugandalaisjuhlat MM-maratonilla, Israelin Teferillä dramaattinen taival hopealle

Ugandan Victor Kiplangat juoksi maratonin voittoon yleisurheilun MM-kisoissa. Israelin Maru Teferi kiri hopealle, vaikka kaatui juomapisteellä 35 kilometrin jälkeen.

Victor Kiplangat kuvassa
Victor Kiplangat valloitti maratonin maailmanmestaruuden. Kuva: Corbis via Getty Images
  • Matti Lehtisaari
  • STT Urheilu

Ugandalaisjuoksija Victor Kiplangat juhli miesten maratonin maailmanmestaruutta yleisurheilun MM-kisojen päätöspäivänä Budapestissä. Viime vuonna Kansainyhteisön kisoissa maratonin voittanut Kiplangat ratkaisi kilpailun edukseen tuimalla loppuvedollaan ja ylsi voittoaikaan 2.08.53.

– Tämä on ollut unelmani, ja nyt se on totta. Rukouksiini on vastattu, ja toivon, että minusta tulee ensi vuonna Pariisissa myös olympiavoittaja, 23-vuotias Kiplangat riemuitsi.

Sääennuste lupasi Budapestiin sunnuntaiksi tukalaa, jopa 35 asteen lämpöä, ja jo aamulla elohopea nousi hellelukemiin. Kilpailu alkoi paikallista aikaa aamuseitsemältä.

– Juoksu oli tänään vaikea, koska ilma oli niin lämmin, mutta olin valmistautunut tähän säähän. Tiesin, että mestaruus olisi mahdollinen, koska olen harjoitellut hyvin, Kiplangat sanoi.

MM-maraton päättyi Victor Kiplangatin juhliin.

Teferillä dramaattinen taival MM-hopealle

Israelin etiopialaissyntyinen Maru Teferi juoksi viime vuoden EM-hopeansa jatkoksi MM-hopeaa ajalla 2.09.12.

– Olen kiitollinen, että pystyin saavuttamaan hopeamitalin. Tämä kilpailu on ollut suurin tavoitteeni, ja olen iloinen, että pystyin täyttämään unelmani, israelilainen tunnelmoi.

Teferi osoitti olevansa kova taistelija, hän venyi hopealle, vaikka kaatui juomapisteellä 35 kilometrin jälkeen.

Maru Teferi kellahti nurin, kun hän kävi juomapisteellä.

Hallitseva mestari keskeytti vatsavaivoihin

Kuuden juoksijan pääjoukko hajosi reilun 30 kilometrin kohdalla, kun Kiplangatin joukkuetoveri Stephen Kissa kaatui. Lopulta vain Leul Gebresilase pystyi vastaamaan Kiplangatin nykäykseen, kunnes ugandalainen karisti hänetkin kannoiltaan. Gebresilase taipui lopulta MM-pronssille.

– Kun pääsimme 30 kilometriin, oloni oli vahva ja päätin iskeä. Minulla oli paljon energiaa, ja 35 kilometrin kohdalla kiristin jälleen vauhtia, Kiplangat kertaili.

Hallitseva maailmanmestari, Etiopian Tamirat Tola ei kestänyt leikissä mukana ja keskeytti kilpailun vatsakipujen takia.

– Tein parhaani, ja oloni oli hyvä 30 kilometriin asti. Sen jälkeen tunne vatsassa paheni. En pystynyt nukkumaan yöllä vatsaongelman takia, Tola sanoi.

Viime vuosina arvokisojen ratajuoksuissa kunnostautunut Kissa nousi kaatumisestaan huolimatta viidenneksi.