Perheyritys teki rohkean päätöksen ja investoi sahaan 26 miljoonalla, sitten tuli epävarmuus ja nyt kaatui asiakkaista Jukkatalo

Ilman seitsemän miljoonan EU-tukea uudistus ei toteutuisi, sanovat lappilaisen Tervolan sahan ja höyläämön yrittäjät. He uskovat tulevaisuuteen ja siihen, että käännekohta tulee vuodenvaihteessa.

Tervolan sahalla on 22 työntekijää. Talousjohtaja Lea Kokkosen isä perusti sahan vuonna 1956. Kokkonen uskoo, että yritys pääsee vaikeidenkin aikojen yli.
  • Sari Pöyhönen

Tervolan saha ja höyläämö on saanut valmiiksi uuden sahalaitoksen, joka maksaa yhteensä noin 26 miljoonaa euroa. Se on historiallisen suuri sahateollisuudessa toimivan yksityisen perheyrityksen investointi Lapissa ja myös Pohjois-Suomen mittakaavassa.

Sahalaitos vihitään käyttöön perjantaina.

– Olemme kyllä tehneet aiemmin miljoonainvestointeja, mutta emme näin isoa, yhtiön talousjohtaja Lea Kokkonen kertoo.

Tervolassa on toinenkin saha, toisella puolella Kemijokea sijaitseva Veljekset Vaara oy, joka on investoinut sahateollisuuteen parin vuoden aikana miljoonilla euroilla.

Sota nosti hintoja ja budjetti kohosi jopa 30 prosentilla

Samana päivänä, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta 2022, oli Tervolan sahalla ja höyläämöllä kokous. Perheyritys päätti siinä uusien laitteiden tilaamisesta.

Markkinat menivät sekaisin, raaka-aineiden hinnat nousivat ja tuotot supistuivat. Uuden sahan budjetti nousi alkuperäisestä 22 miljoonasta 26 miljoonaan euroon.

– Budjetti nousi noin 20–30 prosenttia. Siihen vaikutti sodan alkamisen lisäksi muutkin asiat, joita emme olleet osanneet ottaa tarpeeksi huomioon, Lea Kokkonen sanoo.

Uusi sahalaitos, iso halli ja työmies kävelee käytävällä. Yrittäjäpariskunta katsoo yläparvelta.

Ennen vihkiäisiä 1. syyskuuta sahalaitos on ollut testikäytössä elokuusta asti.

”Päätös tehtiin, kun aika oli ihan eri”

Rakentaminen on vähentynyt ja esimerkiksi talotoimittaja Jukkatalo ajautui konkurssiin tällä viikolla. Jukkatalo oli yksi Tervolan sahan ja höyläämön asiakas.

Ajat ovat nyt haastavat, yrittäjäpariskunta sanoo.

– Pitää mennä todella kauas, että on ollut tällainen kesä, että tavaran menekki on näin huono. Mutta ajattelen, että ekologinen puutavara tekee kauppansa ja sillä on tulevaisuutta, toimitusjohtaja Juha Kokkonen kertoo.

Sahalla uskalletaan investoida epävarmoina aikoina, koska uudet laitteet luotsaavat yritystä vuosikymmeniksi eteenpäin.

– Päätös tehtiin ja rahoitus saatiin vuonna 2021, kun aika oli ihan eri. Tämä investointi on 30–40 vuodelle, ja siihen mahtuu hyviä ja huonoja aikoja. Huonon ajan jälkeen tulee aina hyvä aika, Juha Kokkonen sanoo.

 Mies selin kameraan sahan ohjaamossa.

Sahan laitteet ovat olleet yli 40 vuotta vanhoja, joten digiloikan ja uusiutumisen aika oli koittanut.

Kokkonen arvioi, että hyvät ajat alkavat taas vuoden vaihteen jälkeen.

– Ehkä korot tasoittuisivat ja rakentaminen pääsisi jatkumaan.

Saha on joutunut myymään ”ei oota”

Lea Kokkonen kertoo, että yritys on joutunut kieltäytymään monista tilauksista.

– Olemme joutuneet sanomaan, ettemme voi myydä, kun tuotanto ei ole riittänyt.

Kemissä tänä vuonna aloittava Metsä Fibren suurinvestointi, yli kaksi miljardia maksava uusi sellutehdas vaikutti ja auttoi laskelmoimaan uuden sahalaitoksen puolesta. Lisäksi tervolalaisilla on muitakin asiakkaita.

– On iso plussa, että se (Metsä Fibren uusi sellutehdas) tulee tuohon lähelle, mutta se ole ei välttämätön. Tarvitsemme muitakin isoja integraatteja. Ne tarvitsevat meitä ja me tarvitsemme niitä. Ei niin, että kaikki olisi yhden varassa, Lea Kokkonen sanoo.

Pariskunta katsoo kameraan. taustalla sahan lautakuljetin.
”Tähän asti markkinat ovat olleet kotimaassa ja Ruotsin Kalixissa, mutta pienin askelin kasvatamme viennin osuutta”, sanovat Lea ja Juha Kokkonen. Kuva: Sari Pöyhönen / Yle

Uudet laitteet nopeuttavat sahaamista yli kaksinkertaisesti

Uusi sahalaitos tarkoittaa Tervolan sahalle uutta isoa hallia ja uusia laitteita. Testikäyttö alkoi elokuussa sahakoneella, tukkien sahaansyötöllä, kuorimolla sekä tuorelajittelu- ja rimoituslaitoksella sekä tuotannonohjausjärjestelmällä.

Täydellä teholla saha on vauhdissa näillä näkymin vuoden vaihteessa. Sahaamisen kapasiteetti kaksinkertaistuu Kokkosten mukaan reilusti. Se tarkoittaa noin 20 tukkia minuutissa, kun aiemmin minuutissa on sahattu 6–7 tukkia.

Tukki tulee vauhdilla ulos kuljettimesta sahalla.
Valmista sahatavaraa laitos voi tuottaa yli 200 000 kuutiometriä yhdessä vuorossa eli 8 tunnissa. Kuva: Sari Pöyhönen / Yle

– Pysymme edelleen yhdessä vuorossa, joten siitäkin on vielä mahdollisuus kasvattaa, jos haluaa. Varovasti noustaan ylös isossa tuotannossa, Lea Kokkonen sanoo.

Puunhaketta iso kasa kuljettimen vieressä.

Sivutuotteena tulee haketta selluntuotantoon sekä kuorta ja sahanpurua energialaitoksille ja oman sahan lämmitykseen.

Ilman ely-keskuksen tukea investointi ei toteutuisi

Sahalaitoshanke on saanut merkittävän osarahoituksen EU:lta ely-keskuksen kautta. Avustus kattaa noin 32 prosenttia investoinnista ja on melkein seitsemän miljoonaa euroa. Ilman avustusta investointi ei olisi toteutunut.

– Meidän kokoisella liikevaihdolla ei olisi saatu kokoon 26 miljoonaa euroa, talousjohtaja Kokkonen sanoo.

Avustusta saa, jos kriteerit täyttyvät. Niitä ovat vähähiilisyys, kilpailukyvyn ja digitaalisuuden kasvu sekä kansainvälistyminen, Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen rahoitusyksikön päällikkö Pasi Loukasmäki kertoo.

Suoraan kymmenen työpaikkaa, välillisesti kaksinkertaisesti

Investointi tuo lisää työpaikkoja ja suoraan kymmenen työpaikkaa. Yritys avaa työpaikkoja pikkuhiljaa ensi keväästä alkaen. Tällä hetkellä yritys työllistää 22 henkilöä.

– Yleensä tällaisen investoinnin työllistävyyskerroin välillisesti on kaksi tai jopa yli sen, Pasi Loukasmäki arvioi.

Iso uusi sininen tehdashalli ulkoapäin kuvattuna.
Uusi halli on kooltaan 4 000 neliötä. Kuva: Sari Pöyhönen / Yle

Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala sanoo, että ely-keskuksen ja EU:n tukirahat ovat tärkeitä ja jopa välttämättömiä pohjoisen yrityksille. Suurissa hankkeissa tuet ovat hänen mukaansa erityisen tehokkaita ja vaikuttavia.

– Pitäisi varmistaa, että EU-rahoitusta ja investointitukia on käytettävissä myös tällaisiin suurinvestointeihin, eikä niitä annettaisi vain pienille yrityksille ja vain pieniin hankkeisiin.

Ansalan mukaan avustukset ovat välttämättömiä, koska pohjoisessa ollaan pitkien välimatkojen päässä, eikä Lapissa ole samoja kilpailuetuja kuin Etelä-Suomessa. Esimerkiksi suurin osa talotoimittajista on Etelä-Suomessa.

Ihmisiä neuvottelemassa työvaatteissa sahan ohjaamossa.
Tervolan saha ja höyläämö on perheyritys. Toimitusjohtaja on Juha Kokkonen (oik.) ja vaimo Lea on talousjohtaja. Lisäksi useita heidän lapsiaan ja lähisukulaisiaan sekä ”ulkopuolisia” on töissä sahalla. Kuva: Sari Pöyhönen / Yle

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) osallistuu perjantaina uuden sahalaitoksen vihkiäisiin.

– Jotkut saattavat pitää sahateollisuutta vanhanaikaisena alana, mutta näillä investoinneilla juurikin edistetään digitalisaatiota, ekologisuutta, kansainvälisyyttä eli trendejä, joista nyt paljon puhutaan, Essayah sanoo.

Hänen mukaansa tämä investointi vahvistaa yrityksen kilpailukykyä ja kannattavuutta pitkälle tulevaisuuteen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 2.9. kello 23 saakka.

1.9.2023 klo 12.05 juttuun lisätty maa- ja metsätalousministerin kommentit.