Hallitseva Euroopan ja maailmanmestari joutui nöyrtymään Puolan edessä – ”Kotiyleisön paine saattoi olla Italialle vain haitaksi”

Puola ei antanut äänekkään kotiyleisön haitata peliään, kun se kaatoi Italian Roomassa pelatussa EM-finaalissa suoraan kolmessa erässä ja juhlii nyt lentopallon miesten Euroopan mestaruutta.

  • Anu Karttunen

Puola oli tyly vastustaja lentopallon miesten EM-finaalissa, kun se kaatoi kotiyleisön suosikin Italian suoraan 3–0 (25–20, 25–21, 25–23).

Edellisen – ja ainoan – kerran Puola on voittanut miesten EM-kultaa vuonna 2009. Joukkueet kohtasivat toisensa vuosi sitten MM-kisojen finaalissa ja tuolloin Italia voitti 3–1. Italia voitti vuoden myös 2021 Euroopan mestaruuden.

– Todella iso ryöstö Puolalta ja Puola ansaitsi voittonsa. He olivat tänään selvästi parempi joukkue, eikä Italia päässyt omalle tasolleen. Joukkueella oli selvästi jännittyneisyyttä, kädet eivät olleet rentoina vastaanotossa ja paljon tuli epäselvyyksiä, kuka ottaa minkäkin pallon, Yle Urheilun asiantuntija Mikko Esko totesi.

Italia voitti MM-kullan ja EM-kullan liki samalla kokoonpanolla, mutta joukkuetta on silti nuorennettu. Eskon mukaan tämä näkyi etenkin painetilanteessa. Muun muassa heti ottelun alussa Puola pääsi karkaamaan 4–0-johtoon ja piti Italian takanaan koko erän ajan.

– Osaltaan kotiyleisön paine saattoi olla Italialle vain haitaksi, koska peli lähti huonosti käyntiin. Se paine lisääntyi joukkueen sisällä.

Puolan kuubalaissyntyinen yleispelaaja Wilfredo Leon takoi ottelussa 13 pistettä, keskitorjuja Norbert Huber 12 pistettä ja hakkusi Lukasz Kaczmarek 10 pistettä. Italian paras pistemies oli yleispelaaja Daniele Lavia 13 pisteellä.

Pronssimitalit nappasi Slovenia, joka kaatoi olympiavoittaja Ranskan tiukan viisieräisen taiston jälkeen 3–2 (25–22, 25–16, 21–25, 18–25, 15–11). Suomi pelasi Slovenian kanssa samassa alkulohkossa ja hävisi joukkueelle 0–3.