Nuorten passivoituminen on puhuttava ilmiö. Mieltään osoittavat nuoret ovat sen vastakohta, he ovat oman elämänsä toimijoita.
Tänä syksynä olenkin ollut erityisen iloinen opiskelijoiden aktivoitumisesta. Opinto- ja asumistukien leikkaukset, indeksikorotuksen jäädyttäminen ja erityisesti nyt rikottu, ennen vaaleja selkeäsanaisesti annettu lupaus, ettei koulutuksesta leikattaisi, ovat nostaneet opiskelijat vastarintaan. Opiskelijat ovat vallanneet lukioita, ammattioppilaitoksia ja korkeakouluja eri puolilla maata, ilahduttavasti myös oppilaitosten henkilökunnan tukemana.
Kaikilla on oikeus osoittaa mieltään, se kuuluu demokratiaan.
Mielenosoitukset ovat olleet minulle aina yksi tapa muiden joukossa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tutuksi ovat tulleet niin suurmielenosoitukset, vastamielenosoitukset kuin osallistujajoukoltaan pieniksi jääneet protestitkin.
Mielenosoitukset nähdään toisinaan pienen porukan juttuna, niihin osallistuvat ”ne mielenosoittajat”. Itsekin olen tottunut törmäämään tuttuihin naamoihin vuodesta toiseen.
Takavuosien pieniksi jääneissä mielenosoituksissa mietin usein, miksei täällä ole enempää ihmisiä? Mikä saa ihmiset jäämään kotiinsa, eikö heitä todellakaan kiinnosta? Tiedän toki, että ihmisten kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin vaihtelee ja siihen vaikuttaa moni asia. Yhtä lailla vaihtelee näkemys siitä, minkälaiset vaikuttamisen keinot ovat tehokkaita. Itse uskon moniajoon: monimutkaisissa rakenteellisissa ongelmissa tarvitaan monenlaisia strategioita.
Olen osallistunut useampaan tämän syksyn mielenosoituksista ja huomannut, miten ”tavalliset ihmiset” ovat tulleet kaduille ja toreille. Näissä demoissa on ollut kaikenlaisia ihmisiä lastenvaunuja työntävistä vanhemmista eläkeläispariskuntaan ja kaikkea siltä väliltä.
Näkemykseni mukaan mielenosoitukset ovat sujuneet hyvin: olemme saaneet marssia ja pitää puheita kenenkään häiritsemättä. Kritiikkiin olen törmännyt lähinnä somessa.
Mielensoituksia on kautta aikojen moitittu turhanaikaiseksi metelöimiseksi.
Mielenosoitukset ovat äänekäs ja näkyvä tapa tuoda oma näkemys esiin. Ne ovat myös vastaansanomattoman konkreettinen tapa tehdä selväksi, miten monta ihmistä ajattelee näin. 11 000 ihmistä kadulla on vastaansanomattomampi viesti kuin miten vilkas somekeskustelu tahansa.
Tällaiset kokoontumiset toki sulkevat väliaikaisesti katuja ja autoteitä, mutta se on mielenosoitusten tehtävä. Ketään häiritsemättömällä marssilla kaukana ihmisten silmistä ei ole vaikutusta.
Mielenosoitukset ovat hyväksi paitsi yhteiskunnalle, myös osallistujille itselleen. Itse olen aina pitänyt mielenosoitusten kehollisuudesta. On voimauttavaa olla keskellä omanmielisten joukkoa. Samanmielisten ympäröimänä oleminen tekee olon turvalliseksi tavalla, jota on vaikea tavoittaa missään muualla. On todellakin selvää, etten ole näiden huolieni kanssa yksin. Ja vaikka olisimme jostain asioista eri mieltä, kokoonnumme yhteen sen asian äärelle, joka meitä yhdistää, ja meitä on näin monta!
Kaikilla on oikeus osoittaa mieltään, se kuuluu demokratiaan. Voimaa joukosta saivat varmasti myös esimerkiksi koronarajoitusten vastustajat ja Convoy Finlandiin osallistuneet.
Digitalisaation edetessä aktivismi on siirtynyt myös someen. Kliktivismi, eli matalan kynnyksen aktivismi, on tehnyt yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta helpompaa – kriitikoiden mielestä liiankin helppoa. Peukuttaminen tai kannanoton jakaminen somessa on toki välillä hyvä tapa vaikuttaa.
Mielensoituksia taas on kautta aikojen moitittu turhanaikaiseksi metelöimiseksi. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että harva yhteiskunnallinen muutos on tähän mennessä edennyt ainoastaan sillä, että ihmiset kirjoittelisivat kannanottoja kotonaan.
Itse viimeistelen tätä kolumnia omassa olohuoneessani lauantaina. Minulla on tähän hyvin aikaa, kiitos kaikkien niiden, jotka aikoinaan täyttivät kadut ja vaativat lauantaista vapaapäiviä. Kaikkia vaikuttamisen keinoja tarvitaan. Välillä on aika äänestää, välillä kirjoittaa, ja välillä on aika lähteä kadulle puolustamaan asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.
Raisa Omaheimo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, joka arvostaa hyvin rytmitettyjä iskulauseita.
Kolumnista voi keskustella 14.10. kello 23.00 saakka.