Ilmajoen musiikkijuhlat kerää rahaa taloutensa pönkittämiseksi tukikonsertilla.
Musiikkijuhlien mukaan tapahtuma taistelee nyt olemassaolostaan. Tämän takia marraskuussa järjestetään gaalailta, jonka tuotto ohjataan tulevan toiminnan tukemiseen.
Konsertilla rahoitetaan myös lähestyvän juhlavuoden oopperateoksen tuottamista. Juhlavuosi on edessä vasta vuonna 2025.
Ilmajoen musiikkijuhlat tiedotti gaalasta torstaina sähköpostitse ja vetosi lipunostajiin myös Facebook-sivuillaan. ”Tämä toimintakausi tulee olemaan ratkaiseva tapahtumamme tulevaisuudelle ja jokainen myyty lippu tukee pian 50-vuotiaan tapahtumamme jatkuvuutta”, viestissä vedottiin.
– Teemme kaikkemme, että saavutamme 50-vuotispaalun ja juhlaoopperan. Nämä ovat niitä tukitoimia, perustelee Ilmajoen musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Sari Hanka toimintaa.
Hän ei halua puhua puuttuvista eurosta, mutta toteaa, että oopperayleisön ostovoima ei ole palautunut koronaa edeltävälle tasolle. Tapahtumien järjestämisen kulut ovat kuitenkin nousussa.
Solistit tarjosivat apuaan
Tukikonsertin idea tuli alun perin solisteilta itseltään loppukesästä.
– Se tuli keskusteluissa solistien kanssa. He kertoivat, että ovat ilman muuta tukemassa kotimaista oopperaa ja sen pystyssä pysymistä Etelä-Pohjanmaalla, Hanka kertoo.
Konsertin solistit, muun muassa Lilli Paasikivi, Waltteri Torikka ja Mari Palo, esiintyvät siis pohjalaisen tavan mukaan kökkähengessä eli ilman korvausta. Hangan mukaan ideaan oli helppo tarttua.
Gaalan ajankohta kuitenkin siirtyi alkuperäisestä ideasta eli elokuusta myöhemmälle syksyyn aikataulusyistä. Nyt konsertti järjestetään Ilmajoki-hallilla 18. marraskuuta.
Hanka toivoo, että normaaleja kalliimmille tukilipuille sekä yrityksille suunnatuille pöytäseurue-lipuille tulisi kysyntää. Ainakin oopperan ystävät ovat kyselleet tukimahdollisuuksista jo aiemmin.
– On tullut tiedusteluja, miten he voisivat tukea meitä. Kyllähän tästä on uutisoitu kesänkin aikana, että taloudellisesti tekee tiukkaa. Asiakaskunta on herännyt, että mitä me voisimme tehdä, toiminnanjohtaja kuvaa.
Vielä ensi kesänä 2024 Ilmajoella aiotaan esittää kriitikkojen kiittämää Armi-oopperaa, jonka kantaesitys oli kesällä. Liput ovat liikkuneet jonkin verran.
– Kysyntää on kivasti, mutta ostokäyttäytyminen on todellakin muuttunut, Hanka harmittelee uutta trendiä, jossa lippujen osto jätetään viime tinkaan.
Aiemmin Ilmajoen kunta on jo suostunut maksamaan musiikkijuhlien vuosittaisesta 68 000 euron tuestaan suurimman osan, eli 50 000 euroa, etukäteen.