Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Pomo haukkuu sinua ja suorituksiasi rasistisesti. Sen jälkeen hän jatkaa vihjailuaan mahdollisuudesta antaa sinulle potkut.
Sietäisitkö sinä tällaista työelämässä? Tuskin. Sellaista on kuitenkin tapahtunut autourheilun kuninkuusluokassa formula ykkösissä viime kuukausina.
Meksikolainen Sergio Perez on saanut osakseen epäasiallista kohtelua Red Bullin F1-tiimin neuvonantajana toimivalta Helmut Markolta.
Perez jäi vahvan alkukauden jälkeen rajusti tallikaveristaan Max Verstappenista F1-sarjan mestaruustaistossa. Perez ei pysynyt Verstappenin tahdissa etenkään aika-ajoissa, ja se vaikutti tietenkin myös kilpailujen tuloksiin.
Se sai Markon puhumaan alatyylisesti meksikolaiskuljettajasta Italian kilpailun jälkeen.
– Tiedämme, että Perezillä on ongelmia aika-ajoissa. Hänen vireensä vaihtelee. Hän on eteläamerikkalainen. Hän ei ole samalla lailla täysin keskittynyt omassa päässään kuin Max tai Sebastian, Marko sanoi Red Bullin omalla Servus TV:llä.
Marko viittasi Red Bullin mestarikuljettajiin Verstappeniin ja Sebastian Vetteliin.
Markoa kritisoitiin F1-ympyröissä valtavasti kommentistaan. Sitä pidettiin rasistisena stereotypiana. Moni huomautti myös, että Meksiko kuuluu enemmin Pohjois-Amerikkaan kuin Etelä-Amerikkaan.
Kansainvälinen autourheiluliitto FIA reagoi myös kommenttiin ja antoi Markolle kirjallisen varoituksen. Marko joutui pahoittelemaan kommenttiaan. Sen isompia seuraamuksia ei tullut, vaikka esimerkiksi Mercedeksen tähtikuljettaja Lewis Hamilton viittasi omassa kritiikissään Red Bullin aiempiin omiin ratkaisuihin vastaavissa tilanteissa.
Red Bullin testi- ja varakuljettaja Juri Vips sai viime vuonna potkut, kun käytti rasistista haukkumasanaa räiskintäpeliä pelatessaan.
Marko lausui kyseenalaiset kommenttinsa puolitoista kuukautta sitten. Sitä ennen hän oli vihjaillut Perezin potkuilla.
Marko vihjaili itävaltalaismediassa, että mikään ei ole satavarmaa formuloissa ja suorituksiin liittyvistä asioista pitää aina keskustella. Saksan Skylle Marko jatkoi, että Red Bull haluaa pitää Perezin, mutta hänen pitää suoriutua paremmin.
Meksikolaiskuljettajalla on sopimus Red Bullin kanssa vuoden 2024 loppuun saakka.
Rasistisesta kommentista lähtenyt kohu ei lopettanut kuitenkaan Markon puheita Perezin mahdollisista potkuista.
Qatarin osakilpailun jälkeen muutama viikko sitten Marko kritisoi Pereziä siitä, että meksikolaisen MM-hopeatila on uhattuna. Lewis Hamilton olisi tällä hetkellä todella lähellä Pereziä, jos ei olisi kolaroinut Qatarissa ja hänen Mercedes-autoaan ei olisi hylätty viikko sitten Texasissa.
80-vuotias pomo totesi, että he haluaisivat pitää Perezin sopimuksen voimassa, mutta se riippuisi vain kuljettajasta itsestään.
– ”Checon” (Sergio Perezin lempinimi) pitää nyt tuoda tuloksia, Marko sanoi ja viittasi valinnanvaraan korvaajaehdokkaista Red Bullin sisartiimissä AlphaTaurilla.
– Meillä on kolme kuljettajaa nyt AlphaTaurilla (Daniel Ricciardo, Yuki Tsunoda ja Liam Lawson). Heistä Lawson on varakuljettaja neljälle kuljettajalle (Red Bullilla ja AlphaTaurilla). Paljon voi tapahtua, Marko nosti esiin.
Viime viikolla Austinissa Markolle laitettiin kenties lopullisesti suitset. Red Bullin varsinainen tallipäällikkö Christian Horner vakuutti, että MM-hopea ei ole ehtona Perezin jatkolle. Markokin innostui kehumaan meksikolaissuojattiaan varsinkin asenteesta. Perez oli normaalin yhden päivän sijaan viettänyt kolme päivää simulaattorissa.
Red Bullin ylivoiman myötä Perezin suorituksia on vertailtu edelliseen F1-dynastiaan Mercedekseen. 2010-luvun lopussa ja vuosikymmenen taitteessa Mercedes oli F1-sarjan ylivoimaisin tiimi. Valtteri Bottas taipui tuolloin mestaruustaisteluissa selvästi Lewis Hamiltonille.
Tällä kaudella onkin vertailtu paljon Perezin ja Bottaksen tilannetta. On katsottu, että Bottas suoriutui paremmin Mercedeksellä Hamiltonia vastaan. Se pitääkin paikkansa, kun puhutaan vaikkapa aika-ajosuorituksista. Bottas ylsi tasaisen varmasti vähintään aika-ajojen päätösosioon Mercedeksellä ja välillä päihittikin kaikkien aikojen parhaana aika-ajokuljettajana pidetyn tallitoverinsa.
Perez ei ole vastaavaan kyennyt. Vertailussa on kuitenkin jäänyt paitsioon yksi asia. Valtteri Bottaksen ei tarvinnut Mercedes-vuosinaan kokea vastaavanlaista sontaa kuin Perez on tällä kaudella saanut omalta pomoltaan. Päinvastoin Mercedes-pomo Toto Wolff nimenomaan tuki Bottasta.
Wolff lupasi myös auttaa Bottasta etsimään uuden F1-tiimin, kun aikajakso Mercedeksellä päättyy. Tätä nykyä Bottas ajaa Alfa Romeolla nauttien elämästään silmin nähden täysin palkein. Wolff on palannut myös Bottaksen manageritiimiin.
Tällaista vastaavaa tukea Perezillä ei ole ollut Red Bullilla, vaikka Red Bullin kuljettajalupauksista vastaava Marko onkin muistuttanut tuoneensa meksikolaisen aikanaan tämän hetken ykköstiimiin. Se ei tällä hetkellä varmastikaan kotikisaansa valmistautuvaa meksikolaista juuri lohduta.
F1 ei ole tietysti ihan perinteikkäin työympäristö, mutta kyllä autourheilun kuninkuusluokassa toistenkin kohtelussa täytyy olla rajat.