Etelä-Savossa sijaitsevan Hotelli Punkaharjun huutokauppa on päättynyt.
Tällä kierroksella konkurssipesän huutokaupassa on jätetty kaksi tarjousta. Hinta kohosi kymppitonnilla pyydetystä 300 000 eurosta.
Hotellia kaupattiin aiemmin kesällä, mutta huutokaupan voittanut pariskunta veti tarjouksensa pois syyskuussa.
Lähtöhinta oli tällä kertaa 150 000 euroa alempi kuin aiemmin.
Asianajaja Esko Liimatainen kertoo, että tarjous esitellään huomenna torstaina pantinhaltijalle, jolla on viikko aikaa tutkia, onko tarjous riittävä ja ostaja sopiva. Hän ei kommentoi tilannetta tällä erää tarkemmin.
Huutokaupattavat osakkeet oikeuttavat hotellikokonaisuuden omistukseen. Osakkeet pitävät sisällään alueen rakennukset ja niiden vuokrausoikeuden. Myös hotellin irtaimisto kuuluu huutokauppaan.
Huutokauppailmoituksessa kerrotaan, että hotellilla on tehty kuntotarkastus, ja sen mukaan kohteessa on korjausta vaativia vaurioita.
Ylen haastatteleman kuntotarkastajan mukaan hotellin kunto on raportin perusteella kaiken kaikkiaan hyvin tavanomainen vanhaksi rakennukseksi, mutta kaikkia huolto- ja korjaustöitä ei ole tehty parhaalla mahdollisella tavalla.
Huutokaupassa kohteelle ei myönnetä takuuta, ja ilmoituksessa sanotaan, että myynti-ilmoituksen kuvaukset ovat vain myyjän arvioita.