”Saudi-Arabia on Lähi-idän suurin markkina, G20-maa ja Suomen merkittävin vientikohde alueella. Saudi-Arabia on on Lähi-idän suurin ICT-markkina ja maailman johtavia maita 5G- ja 6G-verkkojen hyödyntämisessä. Vision 2030 -ohjelma ja sen lukuisat megainvestointihankkeet tarjoavat suomalaisyrityksille merkittäviä mahdollisuuksia.”
Siinä ote ulkoministeriön verkkosivuilta löytyvästä tiedotteesta upporikkaan fossiilienergiavaltion suomista bisneksen ja viennin mahdollisuuksista, joita pieni Suomikin on esimerkiksi vuonna 2021 hyödyntänyt 300 miljoonan euron verran ja aivan lähihistoriassaan jopa asevientiä myöten.
Mutta ei aseviennistä sentään sellaista messua ja moraalipaniikkia saatu aikaan kuin suomalaisen jalkapallovalmentajan sitoutumisesta vuodeksi saudien ensiaskeleitaan ottavan naismaajoukkueen päävalmentajaksi. Onhan tietenkin ihan toista opettaa harjoituskentällä sisäsyrjäsyöttöä kuin laivata niemimaalle aseita käytettäviksi naapurimaan konfliktissa.
Ei ehkä olekaan ihme, että pestinsä vuodenvaihteessa lopettanut Rosa Lappi-Seppälä kertoi Yle Urheilun haastattelussa kokeneensa melkoista hämmennystä tilanteesta.
Samaan aikaan kuin hänen hyvin, mutta ei ylenpalttisesti palkattua työtään arvosteltiin suomalaismediassa rajustikin, Saudi-Arabiassa tämän moraalisen tutkapeitteen alapuolella tekee työtään mittava joukko suomalaisammattilaisia esimerkiksi rakennusteknologian ja terveydenhoidon aloilla.
Huono pr-työkalu
Suomen maineikkaimmista suuryrityksistä esimerkiksi Kone ja Konecranes ovat kilpailleet itselleen merkittävän jalansijan maassa. Allekirjoittanutkin sai ensimmäisen kasettinauhurinsa vuonna 1978. Sen toi eksoottisen Jeddan öljysatamaurakassa hurjaa tiliä pakkoraittiina takonut sukulaismies.
Kuningaskunnan pr-työkalunakaan paikallismediassa marginaalissa vaeltaneen suomalaisvalmentajan oli vaikea itseään pitää. Se rooli lienee varattu sellaisille herroille kuin Cristiano Ronaldo, Karim Benzema, Jon Rahm tai Dustin Johnson.
Arabimaailman arvostelu liberaaleissa länsimaissa perustuu pitkälti, ja perustellusti, naisten aseman kriittiseen tarkasteluun. Saudi-Arabian työvoimasta on Suomen Riadin-suurlähettilään Anu-Eerika Viljasen mukaan naisia 37 prosenttia, ja sukupuolisegreraatio varsinkin suurkaupungeissa on vähentynyt merkittävästi. Muutosvauhti jopa huimaa diplomaatin päätä.
Oikeus vai velvollisuus?
Tällaiseen kehitykseen ja sen vauhdittamiseen kuuluu tietenkin naisten oikeus myös tavoitteelliseen kilpaurheiluun, mikä on meillä länsimaissa ollut itsestäänselvyys vuosikymmeniä. Naisten tavoitteellisten kilpaurheiluprojektien käynnistäminen taas vaatii länsimaista osaamispääomaa, koska sitä ei omasta takaa lyhyen historian vuoksi löydy.
Joku naisasianainen voisikin nähdä, ettei naisurheilijoiden valmentaminen, kehittäminen ja valistaminen ollut Saudi-Arabiassa vain Rosa Lappi-Seppälän oikeus, vaan peräti velvollisuus.
Hiljaista on tainnut olla.
Erinomainen esimerkki
Rosa Lappi-Seppälän ja muutaman muunkin Arabian niemimaalla vaikuttaneen suomalaisen urheilupersoonan kohtelu kelpaa erinomaiseksi esimerkiksi siitä, mitä kaikkea ylimääräistä suomalainen yhteiskunta haluaa sysätä urheilun kontolle: ainakin liikunta- ja ylipainopommin purkamisen, maanpuolustuskunnon, käytöstapojen opettamisen, maahanmuuttajien kotouttamisen ja tietenkin moraalietusormen heristämisen.
Suomalaisinsinööri saa arvostettuna suunnitella saudipilvenpiirtäjän hissikuiluja, mutta samalla lailla ammattiaan harjoittavaa ja elantoaan hankkivaa urheiluihmistä katsellaan aivan eri spektrin läpi.
Suomi lieneekin tasan ainoa maa, joka rahoittaa urheilusta erilaisia eettisiä epäkohtia alati etsivää rekisteröityä yhdistystä paljon tukevammin kuin omia parhaita urheilijoitaan.