Järisyttävässä Lewis Hamilton -uutisessa erikoinen yksityiskohta – F1-asiantuntija: ”Tuntuu oudolta”

F1-asiantuntija Jukka Mildh kertoo, miksi Lewis Hamiltonin Ferrari-siirto olisi molemmille osapuolille loistava ratkaisu. Siirrolla voi olla vaikutusta Valtteri Bottaksen tilanteeseen.

Lewis Hamilton ja Charles Leclerc.
Lewis Hamilton ja Charles Leclerc kuuluvat F1-sarjan parhaimmistoon. Kuva: Getty Images
  • Joel Sippola

F1-maailmasta kantautui torstaina jättimäinen huhu, kun useampi kansainvälinen media uutisoi Mercedeksen Lewis Hamiltonin siirtyvän vuodeksi 2025 Ferrarille.

Asiasta raportoivat muun muassa BBC, Autosport ja Sky Sport. Esimerkiksi Sky Sportsin mukaan Hamiltonin Ferrari-siirto vahvistetaan vielä torstain aikana.

Seitsemän kertaa kuljettajien maailmanmestaruuden voittanut Hamilton on ajanut Mercedeksellä vuodesta 2013 lähtien. Hän on saavuttanut sinä aikana muun muassa kuusi kuljettajien MM-titteliä. Brittikuskin ensimmäinen mestaruus on vuodelta 2008, jolloin hän kilpaili McLarenilla.

Hamilton on monien papereissa historian paras F1-kuljettaja. Hänellä on muun muassa historian eniten osakilpailuvoittoja (103) ja eniten paalupaikkoja (104). Seitsemällä mestaruudellaan hän jakaa ykköspaikan Michael Schumacherin kanssa.

39-vuotias Hamilton solmi Mercedeksen kanssa viime kaudella kahden vuoden jatkosopimuksen. Muun muassa Autosportin mukaan sopimus vuodesta 2025 olisi kuitenkin todellisuudessa vain optio.

Lewis Hamilton istuu maassa.
Lewis Hamilton ei ole voittanut osakilpailua kahteen vuoteen, mutta ajaa silti edelleen huipputasolla. Kuva: Getty Images

Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh sanoo, että puhutaan melkoisesta uutis-/huhupommista. Ajankohta olisi mielenkiintoinen, sillä yleensä vuoden alussa ei tule suuria kuljettajauutisia.

– Jonkinlainen liekki jossain palaa, sillä tästä on tehty niin iso asia. Mielenkiintoista on, että tulevan kauden testit ajetaan kolmen viikon kuluttua. Se, että tällaisia asioita käsitellään nyt, tuntuu vähän oudolta.

Tuttu tallipäällikkö

Hamilton on ajanut vuodesta 2007 kestäneen F1-uransa aikana vain McLarenilla ja Mercedeksellä. Mildhin mukaan moni asia puoltaisi Hamiltonin siirtymistä Ferrarille. Monen kilpakuljettajan suuri unelma on ajaa Ferrarin F1-tallissa.

Avainosassa on kilpailukykyinen auto. Vielä vuonna 2021 Hamilton kamppaili kiihkeästi mestaruudesta Red Bullin Max Verstappenin kanssa.

Kahdella edelliskaudella Red Bull ja Verstappen ovat olleet täysin ylivoimaisia, kun taas Hamilton ei ole saavuttanut lainkaan osakilpailuvoittoa. Viime kaudella hän oli MM-pisteissä kolmas ja jätti nuoren tallikaverinsa, George Russellin täysin varjoonsa.

Formula 1
Fred Vasseurilla (toinen oik.) ja Lewis Hamiltonilla (oik.) on yhteistä historiaa pikkuformuloista. Kuva: Getty Images

Ferrari on yhtä lailla riski kuin Mercedeskin, sillä Red Bullin uskotaan hallitsevan sarjaa myös ensi kaudella. Vuonna 2026 säännöt kuitenkin muuttuvat muun muassa moottoreiden osalta, mikä voisi avata Ferrarille paikan iskeä.

Fred Vausserista tuli Ferrarin tallipäällikkö reilu vuosi sitten. Mildhin mielestä Vasseur on oikea henkilö johdattamaan italialaisjätin kohti sarjan kärkitaistoa.

Hän on Hamiltonille entuudestaan tuttu pikkuformulaluokista. Ennen F1-uraansa vuonna 2006 Hamilton voitti GP2-mestaruuden (nykyinen F2) Vasseurin pyörittämässä ART-tallissa.

– Hänellä on mandaatti ja vaatimus viedä talli uudelle tasolle. Vasseur tuntee Hamiltonin hyvin. Ferrari tarvitsee rationaalisen, johtavan kuljettajan. Uskon, että Hamilton on hyvin rationaalinen suorittamisessaan.

– Tämä olisi Ferrarin organisaatiolle ja omistajille todella tärkeä asia. Tallin kykyä pitää kehittää ja nopeasti. Pitää olla valmis vuoteen 2026 mennessä, jolloin sarjassa otetaan käyttöön uudet moottorit.

Charles Leclec.
Charles Leclerc on erittäin nopea etenkin aika-ajoissa. Kuva: XPB Images

Mahdollisuus Ferrarille

Ferrarin nykyinen tähtikuljettaja Charles Leclerc on italialaistallissa kultapojan maineessa. Ferrarin akatemian kasvatti on ajanut tallissa vuodesta 2019 lähtien.

Leclerc on kunnostautunut etenkin nopeana aika-ajokuskina, jolla on 23 paalupaikkaa. Vuonna 2022 hän ajoi alkukaudesta jopa maailmanmestaruudesta, mutta MM-jahti päättyi lyhyeen muun muassa Ferrarin epäluottavuusongelmien sekä tallin väärien taktisten valintojen takia.

Leclercin nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen, mutta viime viikolla uutisoitiin, että monacolainen on tehnyt tallin kanssa monivuotisen sopimuksen. Leclercillä on kokemusta meritoituneen tähtikuljettajan tiimikaverina toimimisesta.

Hamilton.
Mildh uskoo, että Hamilton ja Leclerc tulisivat tallikavereina hyvin toimeen. Kuva: NurPhoto via Getty Images

Vuosina 2019 ja 2020 Leclerc ajoi nelinkertaisen MM-voittajan Sebastian Vettelin tallikaverina. Heidän ensimmäisellä yhteisellä kaudellaan ei yhteentörmäyksiltäkään vältytty. Mildh ei kuitenkaan koe, että Leclerc-Hamilton-kuljettajapari olisi merkittävä uhka tallille.

– Uskon, että Leclercillä on pitkä ura Ferrarin kanssa. Hänen managerinsa on Nicholas Todt, joka on tehnyt Vasseurin kanssa pitkään yhteistyötä. Leclercin ympärille on sijoitettu hyvin paljon rahaa tällä porukalla.

– Näen Hamiltonin investointina. Hamiltoniin investoimalla voisi saada tallia kehitettyä. Hän tuskin ajaa kauan, joten Leclercille jäisi kuitenkin mahdollisuus maailmanmestaruuden voittamiseen.

Vaikutusta Bottaksen Audi-mahdollisuuteen?

Leclercin tallikaverina on ajanut kolmen vuoden ajan espanjalainen Carlos Sainz. He ovat muodostanut hyvän parivaljakon, joskin Leclerc on ollut etenkin aika-ajovauhdissa selvästi edellä.

– Myös Leclercille halutaan erittäin kova kilpakumppani. Hamilton voisi viedä tallin sisäisen kilpailun aivan uusiin ulottuvuuksiin. Siinä on riskejä, mutta uskon, että Leclercillä on merkittävä rooli tallin kehityksessä.

Oli jo ehditty ihmetellä, miksi Ferrari ei ole tehnyt Sainzin kanssa uutta jatkosopimusta, kun Leclercin jatkosta uutisoitiin. Hamiltonin siirtyminen Ferrarille selittäisi tämän. Sillä voisi samalla olla vaikutusta Valtteri Bottaksen tilanteeseen.

Bottaksen sopimus Sauberilla kattaa vielä kauden 2024. Bottas on kertonut kiinnostuksestaan jatkaa Sauberilla pidempäänkin, sillä vuodesta 2026 Sauberista on määrä tulla Audin tehdastalli.

Useammat F1-mediat ovat spekuloineet viime aikoina, että Sainz olisi siirtymässä Ferrarilta Sauberille/Audille. Tällä olisi omat vaikutuksensa Bottaksen jatkomahdollisuuksiin tallissa.

Valtteri Bottas.
Kuva: Jay Hirano/Shutterstock/All Over Press

Mercedeksellä tasavertaisessa asetelmassa

Mercedeksen kannalta tilanteesta hämmentävän tekisi se, että Hamilton ajaa tämän kauden Mercedeksellä.

– Tuntuisi hullulta, että lähdetään rakentamaan yhdeksi vuodeksi asioita Mercedekselle ja sitten hypätään Ferrarille. Varmasti tallipäällikkö Toto Wolffia ei kiinnosta tällainen tilanne.

Mildh ei kuitenkaan usko, että siirto vaikuttaisi Mercedeksen tämän kauden asetelmiin urheilullisesti. Hamilton ja Russell olisivat tasavertaisessa asemassa.

– Toisen kuljettajan suosiminen ratkeaa siihen, kumpi kuljettajista on loppukaudesta lähempänä mestaruustaistoa. Siihen asti vedetään näillä sopimuksilla ammattimaisesti. Mercedes on niin kovan tason talli, ettei sinne kukaan lähde himmailemaan.