Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, keskustan tamperelainen kansanedustaja Jouni Ovaska haluaa selvityksen Länsirata Oy:n raidehankkeesta, eli Turun ja Helsingin välisestä nopeasta junayhteydestä.
Ovaskan mielestä vaikeassa taloustilanteessa ei kannata aloittaa näin suurta ratahanketta, varsinkin kun valtion ja kuntien rahoitusosuuksista on erimielisyyttä.
Ovaska arvostelee hankkeen epäselvää aikataulua ja rahoitusta ylipäätään.
– Miten valtio saa rahaa tämän toteuttamiseen ja onko tässä ylipäätään mitään järkeä?
Ovaskan mukaan monet tutkimukset ja asiantuntijat puhuvat hankkeen toteuttamista vastaan, eikä Länsiradasta saatava hyötykustannussuhde palvele koko Suomea. Hän haluaa selvitykseltä läpinäkyvyyttä, mihin raha aiotaan käyttää.
– Kun tämän hankkeen taustalla on yhtiö, valtiolliset tahot kuten Väylävirasto eivät pääse suunnitteluun kunnolla kiinni.
”Hallituksen tulisi perääntyä”
Ovaskan mukaan valtio ilmoitti ennen joulua, että kuntien tulisi osallistua merkittävästi ratahankkeen kustannuksiin.
Esimerkiksi Turun kaupunki katsoo, että kuntien yhteinen rahoitusosuus 600 miljoonan euron hankkeessa tulisi olla korkeintaan 30 prosenttia. Hankeyhtiön perustamisvaiheessa päätetty kuntien rahoitusosuus oli 49 prosenttia.
– Veronmaksaja jää aina maksajaksi, oli se rahoitus sitten kuntien tai valtion kautta. Mielestäni hallituksen pitäisi perääntyä hankkeesta, Ovaska sanoo.
Ovaska ihmettelee, että hanke kirjattiin hallitusohjelmaan, vaikka se oli hänen mukaansa kahden ministeriön selvityksissä todettu järjettömäksi.
– Kyllähän tämä kertoo siitä, että kirjoittajat tulevat siltä seudulta.
Pääministeri Petteri Orpo on turkulainen. Ovaska itse on tamperelainen.
Juttua muokattu 3.2. klo 14:47 hyötysuhdanne korjattu hyötykustannussuhteeksi