Helsingin kaupungin suurista palkanmaksuongelmista on tuskin selvitty, kun nyt myös Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on paljastunut laaja palkkasotku. Ongelma on jatkunut noin vuoden ajan, kertoo Vantaan Sanomat.
Vantaan kaupunki siirtyi lokakuussa 2022 samaan Sarastia-järjestelmään, jonka käyttöönotto johti Helsingissä tuhansiin palkkavirheisiin. Sarastia oli ollut jo aiemmin käytössä naapurikaupunki Espoossa.
Vantaan henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen sanoi vuosi sitten, että kaupunki on tehnyt kaikkensa, jotta Helsingin kaltaiselta sotkulta vältytään.
Siellä ongelmia ei ole ollut. Sen sijaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella ongelmia on ilmennyt.
Vantaan Sanomat kirjoittaa uutisessaan, että osa vuorotyötä tekevistä työntekijöistä on saanut liian vähän palkkaa sairausloma- ja loma-ajoilta. Palkoista on puuttunut merkittäviä summia, jopa satoja euroja, yksittäisen työntekijän kohdalla. Osa työntekijöistä on odottanut palkkojen korjaamista kymmenen kuukautta.
– Näkemykseni mukaan Sarastia tästä ottaa aika paljon mainehaittaa, sanoo ammattiliitto SuPerin pääluottamusmies Päivi Sinisalo Ylelle.
Sarastian toimitusjohtaja Anne Issakaisen mukaan virheellisesti maksetut palkkiot johtuvat yhtiölle väärin toimitetuista tiedoista.
– Tuotamme Vantaa-Keravalle palkkapalvelut. Tämä on asiakkaan ja meidän välinen yhteinen prosessi, jossa meidän onnistuminen on meidän yhteisen tekemisen summa.
Issakaisen mukaan tilanne sai alkunsa, kun hyvinvointialueelle siirtyi uusia työntekijöitä vuodenvaihteessa 2023. Tuolloin osa työntekijöistä siirtyi kunnilta ja HUSista Vantaa-Keravan hyvinvointialueelle sote-uudistuksen tultua voimaan.
– Saimme palkanlaskentaan osittain puutteellisia ja virheellisiä tietoja.
Hänen mukaansa tapausta ei voi verrata Helsingin aiempaan palkkasotkuun.
– Nämä tapaukset ovat erilaisia, eikä niitä voi samalla mittatikulla mitata.
Työntekijät eivät ehkä ole huomanneet puuttuvia palkkoja
SuPerin Päivi Sinisalo suosittelee kaikkia hyvinvointialueen työtekijöitä tarkistamaan tilinauhansa.
– Se on myös jokaisen työntekijän oma vastuu.
Suurin ongelma on, että kaikki työntekijät eivät ehkä ole huomanneet puuttuvia palkkoja.
– Meillä on paljon esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä, joilla voi olla vaikeuksia tulkita palkkalaskelmia, Sinisalo toteaa.
Tehyn pääluottamusmies Kirsi Mäkilaine kuvaili Vantaan Sanomille tilannetta vaikeaksi.
Lähihoitajien ammattiliitto SuPerin pääluottamusmies Päivi Sinisalon mukaan ongelma koskee kaikkia työntekijöitä ja laajuus voi ulottua satoihin työntekijöihin.
Ongelmat tulivat ilmi vuonna 2023 kesälomien alkaessa, ja niitä alettiin korjata välittömästi. Virheitä kuitenkin esiintyy edelleen, vaikka korjauksia on tehty.
– Työnantaja on alkuviikosta kertonut, että aikoo tarkistaa kaikkien työntekijöiden palkat, Päivi Sinisalo sanoo Ylelle.
Maksettiinko sinulle Vantaalla tai Keravalla palkka väärin? Voit olla luottamuksellisesti yhteydessä toimittajaan sähköpostitse clarissa.jaarni@yle.fi.
14.2.2024 kello 19.07: Uutinen, otsikko ja ingressi oikaistu. Uutisessa todettiin aikaisemmin, että myös Vantaan kaupungilla olisi ollut ongelmia palkkojen kanssa. Näin ei ollut, vaan ongelmia on ilmennyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.