RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson uskoo puolueensa kannatuksen nousuun: ”Meillä on haasteellinen asema hallituksessa”

RKP:n alhainen kannatus on herättänyt keskustelua lehtien pääkirjoituksia myöten. Puoluejohtaja Henriksson kommentoi asiaa Vaasan vierailullaan.

Anna-Maja Henriksson pitämässä esitystä luokkatilassa
Anna-Maja Henriksson (r.) oli avaamassa Vamialla Vaasassa uutta ATM-hallia.
  • Pekka Leiviskä
  • Antti Haavisto

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson väistää kritiikin asemastaan puoluejohtajana.

Yle julkaisi viime viikolla uusimman puoluekannatuskyselynsä. Sen mukaan RKP:ta kannattaa tällä hetkellä 3,4 prosenttia äänestäjistä.

Kannatuskyselyn julkaisemisen jälkeen esimerkiksi Hufvudstadsbladet otti kantaa pääkirjoituksessa puolueen tilanteeseen ja toivoi keskustelua sen linjasta. Vaikka sitten puheenjohtajakamppailun avulla.

Vaasassa ja muualla Pohjanmaalla tänään maanantaina vieraillut Henriksson muistuttaa, että puolueen kannatusluvut olivat vielä alhaisemmat silloin, kun puolue oli oppositiossa vuosina 2015–2019.

Henriksson uskookin puolueen kannatuksen nousevan.

– Meillä on haasteellinen asema tässä hallituksessa, jossa varsinkin viimeisten kuukausien aikana on ollut paljon keskustelua itärajan tilanteesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Ne ovat sellaisia kysymyksiä, joista RKP:lla ei ole ministerinsalkkua tällä kertaa, Henriksson kertoi Ylen haastattelussa Vaasassa vieraillessaan.

Maahanmuuton kiristäminen hiertänyt

Monille RKP:n äänestäjille on ollut vaikeata hyväksyä se, että RKP lähti samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.

Lisää: Näistä syistä RKP meni hallitukseen

Erityisen vaikeaa äänestäjille on ollut hallitusohjelman niin sanottu kolmen kuukauden kirjaus.

Tämän kirjauksen mukaan hallitus halusi lähteä edistämään sitä, että työhön perustuvalla oleskeluluvalla Suomessa olevan olisi pitänyt poistua maasta, jos hän ei saa uutta työtä kolmen kuukauden sisällä työsuhteen päättymisestä.

Hallitus sai kuitenkin sovittua tähän linjaukseen kevennyksiä.

– Olen kiitollinen ja myös onnellinen siitä, että pääsimme muutama viikko sitten yhteisymmärrykseen aiheesta. Tämä on yksi asia, mihin RKP on vaikuttanut hallituksen sisällä omalla toiminnallaan, Henriksson sanoo.

Lisää: HS: Opetusministeri Henriksson harkitsisi uudelleen hallitusohjelman maahanmuuttokirjausta

”Minulla on vahva mandaatti”

Henriksson kertoi alkuvuodesta, että hän aikoo lähteä ehdokkaaksi eurovaaleihin. Jos hänet valitaan, hän aikoo luopua puoluejohtajan tehtävistä.

Vaasassa Henriksson ei halunnut ottaa kantaa omaan asemaansa puoluejohtajana.

– RKP:ssä puoluepäivät valitsevat puolueen puheenjohtajan ja minulla on tähän mennessä ollut vahva mandaatti.

Puheenjohtajuusspekulaatioiden sijaan Henriksson haluaa keskittyä hallitustyöhön.

– Meillä on kehysriihi tulossa huhtikuussa ja sitten on eurovaalit. Näihin meidän pitää nyt panostaa ja niiden eteen tehtävä yhdessä töitä.