Vuodetut asiakirjat: Putin kaappasi Venäjän Punaisen Ristin sotapropagandan aseeksi

Punaisen Ristin kansainvälinen liitto alkaa selvittää julkisuuteen vuodettuja väitteitä, kertoo Suomen Punainen Risti Ylelle.

Laatikoissa Punaisen Ristin logo ja tekstiä venäjäksi.
Venäjän Punaisen Ristin vapaaehtoiset keräsivät Donin Rostovissa avustusta Itä-Ukrainasta Venäjälle evakuoiduille siviileille vain päiviä ennen suurhyökkäyksen alkua helmikuussa 2022. Kuva on Venäjän valtiollisen uutistoimiston Tassin välittämä. Kuva: Erik Romanenko / TASS
  • Sakari Nuuttila

Presidentti Vladimir Putinin hallinto on liittänyt Venäjän Punaisen Ristin osaksi valtiollista propagandakoneistoaan, vaikka avustusjärjestön tarkoituksena on toimia kriisialueilla riippumattomasti ja puolueettomasti.

Asia selviää Kremlin asiakirjoista, jotka on vuodettu virolaiselle uutissivusto Delfille ja julkaistu useissa eurooppalaisissa medioissa, kuten Expressenissä ja Vsquaressa.

Venäjän Punainen Risti on saanut tänä vuonna 6,7 miljoonan euron rahoituksen valtiolta. Sillä rahalla aiotaan perustaa neljä alueellista ja 62 paikallista järjestöä Venäjän miehittämille alueille Itä-Ukrainaan.

Venäjän suunnitelmat rikkoisivat Kansainvälisen Punaisen Ristin (ICRC) periaatteita. Liikkeen kansalliset järjestöt saavat toimia toisessa maassa vain kyseisen maan luvalla. Ukraina ei ole antanut Venäjän Punaiselle Ristille lupaa toimia Venäjän valtaamilla alueillaan.

Lisäksi konfliktialueilla saa toimia ainoastaan kansainvälinen ICRC. Vuodettujen asiakirjojen mukaan Venäjän tarkoituksena onkin syrjäyttää omalla Punaisella Ristillään ICRC:n avustustyö Donbasissa.

Venäjän Punainen Risti toimisi siellä eurooppalaismedioiden mukaan propagandan välineenä ja hyökkäyssodan tukijana. Useat sen johtohahmot ovat puhuneet avoimesti sodan puolesta.

Linkkinä Kremlin ja Venäjän Punaisen Ristin välillä toimii avustusjärjestön 29-vuotias johtaja Pavel Savtšuk. Hän on ollut aktiivinen myös Putinia tukevassa Yleisvenäläisessä kansanrintamassa (ONF), joka on EU:n pakotelistalla. Järjestön tavaramerkki on hyökkäyssodan symboli Z ja se varustaa venäläissotilaita Ukrainassa.

Savtšuk on toiminut myös Punaisen Ristin kansainvälisissä tehtävissä. Vuodettujen asiakirjojen mukaan Venäjän Punainen Risti on hänen kauttaan pyrkinyt saamaan kansainvälistä vaikutusvaltaa. Toisin kuin ICRC luuli, näyttää siltä, että Savtšuk toimii yhä myös ONF:ssä.

Kansainväliselle Punaiselle Ristille esiin tulleet tiedot ovat kiusallisia, ja järjestö kommentoi niitä eurooppalaismedioille vain niukasti. Yle pyysi kommenttia myös Suomen Punaiselta Ristiltä, joka korosti, että kansallisten järjestöjen on noudatettava liikkeen periaatteita.

– Punaisen Ristin kansainvälinen liitto (IFRC) alkaa nyt selvittää tietoon tulleita väitteitä. IFRC:llä on olemassa käytännöt, joiden avulla periaatteiden rikkomuksiin liittyviä epäilyjä voidaan selvittää ja todetuista rikkomuksista asettaa seuraamuksia, SPR viestittää Ylelle.

Täsmennetty otsikkoa 18.26: Putin kaapannut nimenomaan Venäjän Punaisen Ristin.