Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit aloittaa EM-karsintataipaleensa Norjassa alle kuukauden kuluttua.
EM-karsintavastustajansa Suomi sai tietää vasta viime tiistaina, kun Euroopan jalkapalloliitto Uefa järjesti EM-karsintojen lohkoarvonnan verrattain myöhään. Ensimmäiset ottelut pelataan jo huhtikuun alussa.
Suomi kohtaa EM-karsinnoissa Norjan, Italian ja Hollannin.
Lue myös: Helmarien vastustajat EM-karsintoihin arvottu – ”Ei ehkä pahin mahdollinen lohko”
Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta on kritisoinut tiukkaa aikataulua, mikä tuo haasteita paitsi otteluihin valmistautumiseen myös järjestelyihin.
– Ihan käsittämätöntä. Arvonnasta on neljä viikkoa aikaa ensimmäiseen karsintaotteluun, mikä haastaa kaiken ottelujärjestelyistä matkajärjestelyihin. Käy sääliksi joukkueenjohtajaamme Outi Saarista, kun ruvetaan tälläistä orkesteria viemään johonkin päin Eurooppaa, kun ei tiedetä, milloin pelataan vieraissa, milloin ulkomailla. Mitään ei voi tehdä etukäteen, kaikki pamahtaa yhtäkkiä päälle, Saloranta kommentoi helmikuussa.
Kolmella eri paikkakunnalla
Viime keskiviikkona Palloliitto tiedotti otteluohjelmasta. Suomessa pelipaikkakunnat ovat jo tiedossa toisin kuin monessa muussa maassa.
Palloliiton myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis myöntää, että prosessi on ollut monimutkainen. Varis kertoo kuitenkin liiton valmistautuneen tehtävään etukäteen selvittämällä, mitkä stadionit ovat ylipäätään käytettävissä.
– Kaikki lähtee siitä, missä voidaan pelata ottaen huomioon Veikkausliigan otteluohjelman ja Veikkausliigan joukkueiden euroikkunat, Varis aloittaa.
Uefan sääntöjen mukaan pelipaikkakunnat voivat olla maksimissaan kahden tunnin automatkan päässä kansainvälisiltä lentokentiltä ilman vastustajan suostumusta.
– Seinäjoen ja Vaasan kaltaiset oikein hyvät stadionit ovat siinä mielessä poissa pelistä, valitettavasti.
Olympiastadionia harkittiin
Viime syksynä Helmarit pelasi kaksi ottelua Turussa ja yhden Helsingissä Töölön jalkapallostadionilla. Kesällä Helmarit kohtasi Skotlannin harjoitusottelussa Tampereen Ratinalla.
Huuhkajien kotipesänä toimii Helsingin Olympiastadion, mutta Helmareilla ei samanlaista kotistadionia ole. Keväällä ja kesällä otteluita pelataan Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
– Alueellinen tasapaino on yksi aspekti, jonka huomioimme aina. Tällä kertaa stadionrajoitteet olivat merkittäviä. Konserttien johdosta kesä-heinäkuussa Olympiastadion oli poissa pelistä. Se olisi hyvinkin voinut tulla kyseeseen, jos kesäolosuhteissa olisimme päässeet stadikalle rakentamaan isoa tapahtumaa, Varis kommentoi.
Heinäkuun ottelun pelipaikkaa rajoittivat taas miesten liigajoukkueiden europelit.
– Tammela ja Töölön jalkapallostadion ovat poissa pelistä HJK:n ja Ilveksen miesten joukkueiden europeli-ikkunoiden johdosta. Huhtikuussa Tammelan uusi stadion ei ole vielä käynyt Uefan stadiontarkastusta läpi. Se on tulossa vasta tulevina viikkoina ja testiottelukin pitäisi pelata ennen kuin Uefan alaista karsintapeliä voidaan pelata, Varis avaa.
Lipunmyynti Suomen ensimmäiseen kotiotteluun Italiaa vastaan aukeaa tällä viikolla.
– Totta kai on oma haasteensa lähteä myymään lippuja tälläisellä aikataululla. Pyrimme saamaan kuukausia ennen liput hyvissä ajoin myyntiin, jotta ihmisillä on aikaa varautua ja tulla pidemmältä matkalta matsiin.
Siitä huolimatta Palloliitto tavoittelee loppuunmyytyjä stadioneita.
– Meillä tavoitteet ovat tosi kovat. Helmarit on Huuhkajien tavoin ollut hyvässä nousukiidossa. Lähdemme siitä, että pyrimme hyvin pitkälti täyttämään stadionit kolmesti.