Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Minna Helteen mukaan kaksiviikkoiset lakot tulevat vaikuttamaan suuresti teknologiateollisuuteen.
Työnantajajärjestön edustajan mukaan odotettavissa on sulkuja.
– Aivan varmasti tuotantoon tulee häiriöitä tai joudutaan ajamaan toimintaa kokonaan alas, Helle totesi A-studiossa maanantaina.
Aiemmin tänään suuret metsäyhtiöt kertoivat pysäyttävät tehtaitaan kuljetusalan lakon takia. Muiden muassa UPM ja Metsä Group ovat kertoneet seisautuksista.
Helteen mukaan lakkojen taloudelliset vaikutukset ovat mittavat, koska Suomen talous on riippuvainen viennistä.
– Suomen taloutta vedetään syvältä kölin alta, Helle totesi.
AKT: Lakot viimeisiä keinoja
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon mukaan lakot ovat viimeisiä keinoja saada muutosta hallituksen kaavailemiin työelämäuudistuksiin.
Kokon mukaan lakot eivät ole suhteettomia tai kohtuuttomia.
– Päämäärät hallituksella on todella pitkäjänteiset ja kauaskantoiset. Siihen nähden sanoisin, että puntit ovat tasan, Kokko sanoi A-studiossa.
Helle ja Kokko eri linjoilla palkanmaksun keskeyttämisestä
UPM kertoi maanantaina keskeyttävänsä palkanmaksun heti suljettavilla tehtailla.
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kertoi Ylelle aiemmin maanantaina, että palkanmaksun keskeytys koskee tällä hetkellä kaikkia niitä UPM:n yksiköitä, missä alasajoja on alettu tekemään.
AKT:n Kokon mukaan kyse on työsopimuslain vastaisesta, mutta ei ainutkertaisesta toimesta.
– Tässä on sellainen vire, että kannattaa harkita sen tutkimista, onko tässä oikeasti kyse työtaistelutoimenpiteestä työnantajapuolelta, Kokko sanoo.
Helle on asiasta täysin eri mieltä.
– Ismo ja AKT ovat laittaneet satamat kiinni. Miten voisi olla niin, että työnantajien mahdollisuudet tarjota töitä eivät tässä tilanteessa muuttuisi?
Helteen mukaan sama tulkinta on tehty UMP:n lisäksi Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK).
– Varsin ymmärrettävää työnantajan puolelta, että näin toimitaan.
Korjaus 11.3 kello 21.41: Lakkojen kesto on kaksi viikkoa, ei kaksi päivää, niin kuin jutussa aiemmin virheellisesti luki.
Voit katsoa A-studion Yle Areenasta.
Muokattu 12.3.2024 kello 7.14: Artikkelin keskustelu suljettu moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.