Ystävätoimintaa jo vuosikymmenten ajan tarjonnut Suomen Punainen Risti uudistaa palvelua ja suuntaa sitä nuorille ja työikäisille.
Tähän saakka kasvokkainen toiminta on keskittynyt lähinnä ikäihmisiin. Nuoria on tavoitettu parhaiten verkkoystävätoiminnan kautta.
Nuorten ja nuorten aikuisten yksinäisyys on lisääntynyt niin, että se on jo hälyttävällä tasolla, kertoo helmikuinen SPR:n yksinäisyysbarometri. Lähes puolet 15–24-vuotiaista vastanneista kokee yksinäisyyttä säännöllisesti.
Länsi-Suomen piirin ystävätoiminnan suunnittelijan Hilkka Lehtinen mielestä yksinäisiä nuoria ja työikäisiä ei ole saavutettu kunnolla. Heille ei ole ollut välttämättä tarjota sellaista apua, jota he kaipaavat yksinäisyyteen.
Yksinäisyysbarometri kertookin myös, että lähes 80 prosenttia yksinäisyyttä kokevista nuorista tai nuorista aikuisista ei edes hae apua ongelmaansa.
– Kynnys on tehtävä niin matalaksi, etteivät nuoret koe itseään pakotetuiksi selvitä yksin, Lehtinen pohtii.
Lisää: Lukijat kertovat, kuinka ystäviä on vaikea löytää aikuisena: ”Olen ajatellut, että olen huono”
Koulutetut halunneet usein ikäihmisten ystäviksi
Osa nuorista tarvitsee Lehtisen mukaan tukea sosiaalisen suhteiden solmimiseen. Sosiaaliset suhteet ovat erityisesti nuoruudessa perusta hyvinvoinnille ja mielenterveydelle.
– Toiset kokevat yksinäisyyttä ihmisjoukonkin keskellä. Tuntevat, etteivät tule nähdyksi tai kuulluksi, eikä samanhenkistä porukkaa välttämättä löydy.
Nuorille on jo tarjolla Kaveritaitoja nuorille -hanke, jossa kehitetty materiaalia kaveritaitojen kehittämiseen, jopa lapsillekin. Lisäksi suunnitteilla on uusi ohjelma myös aikuisten vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen.
Uudistus vaatii myös asennemuutosta, myöntää Lehtinen.
Ystäväpyyntöjä on tullut myös aiemmin nuoremmiltakin, mutta usein toimintaan koulutetut haluavat ikäihmisten ystäväksi.
– Kyse voi olla myös mielikuvista. Ystävätoiminta mielletään sellaiseksi, että menee tapaamaan kotona asuvaa, huonosti liikkumaan pääsevää yksinäistä vanhusta.
Ikäihmiset onkin tavoitettu hyvin.
Verkostot kuntoon
Koko Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnan kehittämiseen on saatu yli 620 000 euron rahoitus sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAlta.
Yksi syy rahoituksen hakemiseen on Lehtisen mukaan se, että yksinäisyys ei ole Suomessa varsinaisesti kenenkään vastuulla.
– Laajemmin on pohdittava useiden toimijoiden kanssa, miten yksinäisyys kuuluu kenenkin vastuulle. Alueellisia tarpeita pitäisi kyetä myös huomioimaan. Jos on paljon nuoria, voi heidän yksinäisyytensä pistää esiin. Mutta jos heille on tarjolla paljon toimintaa, se vähentää yksinäisyyttä.
SPR kehittää maakunnissa nyt verkostoja hyvinvointialueiden ja kuntien kanssa. Siinä käydään läpi kunkin työsarkaa, jotta vältyttäisiin päällekkäiseltä työltä.
Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirissä ystävävälittäjiä koulutetaan lisää, että mahdollisimman monelle paikkakunnalle saataisiin kasaan mieluiten 3-hengen tiimi.
– Tarve ystävätoiminnalle on kasvanut ja yhden ihmisen on vaikea hoitaa kaikki ryhmät. Tiimissä yksi voisi keskittyä maahanmuuttajiin, toinen nuoriin ja kolmas ikäihmisiin.
Juttua täsmennetty 22.3.2024: Ystävätoimintaa suunnataan aiempaa enemmän nuoriin SPR:n Länsi-Suomen piirissä.