Luontokato etenee merissä nyt nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana, eivätkä herkät sisämeret, kuten Itämeri, ole suojassa muutokselta. Itse asiassa Itämeri on yksi Euroopan, ellei koko maailman nopeimmin muuttuvista meristä.
Suomella on noin 46 000 kilometriä rantaviivaa. Se on kymmenenneksi eniten kaikista maailman valtioista. Merileijonan osa Itämeren lajistosta elää herkällä tyrskyvyöhykkeellä, 0–10 metrin syvyydellä rannikkoekosysteemeissä.
Monimuotoiset rannikkoekosysteemit sitovat hiiltä ja ovat keskeisiä luonnon virkistyskäytön, matkailun ja kalastuksen kannalta. Nämä ekosysteemipalvelut ovat nyt uhattuina luonnon köyhtymisen ja lajiston yksipuolistumisen seurauksena.
Itämerta uhkaavat erityisesti rehevöityminen, merenpohjan häiriöt, kuten kovien pohjien liettyminen ja hiekkapohjien kuluminen, vesi- ja rantarakentaminen, ilmastonmuutos, ja haitalliset vieraslajit.
Suomen Luontopaneeli on nyt julkaissut raportin päätöksentekijöille. Yhteenvedossa esitetään suojelupolitiikan tueksi suosituksia, joilla meren tilaa voitaisiin parantaa ja ottaa myös rannikoilla askeleita kohti vuoden 2035 luontopositiivisuustavoitetta. Tavoite on asetettu kansallisessa luonnon monimuotoisuusstrategiassa, jonka on tarkoitus valmistua tänä vuonna.
Luontopositiivisuudella tarkoitetaan sitä, että vuonna 2035 luonnon monimuotoisuuden tila olisi vähintään samalla tasolla kuin vuonna 2020 ja monimuotoisuutta vahvistettaisiin ihmisen toiminnalla.
Mutta ennen kuin suunnataan katseet tulevalle vuosikymmenelle, tarkastellaanpa, missä kunnossa Itämeren luonto on nyt.
”Maailman saastunein meri”
Vielä muutama vuosikymmen takaperin Itämerta luonnehdittiin usein maailman saastuneimmaksi mereksi, eikä syyttä. Pinta-alaltaan piskuista sisämerta ympäröiviltä pelloilta valui rehevöittävää fosforia ja historialliset hansakaupungit lorottivat jätevetensä merenlahtiin.
Raskasmetallien ja tuholaismyrkkyjen, kuten DDT:n kertyminen meriin, ajoi ahtaalle hylkeet ja merikotkat, eikä silloin osattu kunnolla ajatella, miten aineet vaikuttaisivat senttimetrisen saatikka mikroskooppisen elämän kiertoon.
1980-luvulta asiat ovat muuttuneet parempaan. DDT:n käyttö pelloilla on kielletty vuosikymmeniä sitten ja mereen kulkeutuvan fosforin määrä on saatu puolitettua vuosikymmenten pitkäjänteisellä työllä.
Silti on todettava, että työssä ei vielä olla voiton puolella: luontopaneelin raportin mukaan joistakin elpymisen merkeistä huolimatta tilanne Itämeren rannikkoalueilla on huono, eikä selkeää paranemista ole tapahtunut.
Suomen rannikon luontotyypeistä vajaa neljännes on arvioitu uhanalaisiksi, ja toinen vastaava edelleen heikkeneviksi. Toisin sanoen puolet Itämeren rannikon luontotyypeistä heikkenee tai uhanalaistuu edelleen.
Erittäin uhanalaisiksi luontotyypeiksi on arvioitu esimerkiksi rakkohaurupohjat, punaleväpohjat, suursimpukkapohjat sekä jokisuistot, jotka kaikki kätkevät suojaansa luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä avainlajeja. Itämerellä lajimäärä on vähäinen, joten yhdenkin lajin alueellinen sukupuutto voi aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia.
Luontopaneelin raportissa Itämeren luontokatoa selvitettiin meta-analyysin keinoin eli tutkimalla tutkimuskirjallisuutta ja keräämällä yksittäisten julkaisujen havaintoja yhteen.
Raportti osoittaa, että Suomen rannikkovesien tila on yleisesti heikko ja vedenalainen luontokato etenee matalilla merialueilla. Luonto heikkenee rannikon kaikilla merialueilla ja lähes kaikissa rantavyöhykkeen luontotyypeissä ja eliöryhmissä. Useimmiten luontokato ilmenee lajien paikallisena katoamisena tai populaatioiden kutistumisena.
Luontopaneeli tunnistaa Itämerellä pitkään tehdyn suojelutyön arvon. Todennäköisesti suojelutyö on hidastanut luontokadon etenemistä, mutta paneelin mukaan toimet monimuotoisuuden tukemiseksi ovat olleet kuitenkin riittämättömiä.
Millä keinoin rannikkojen luontokato kuriin?
Suomen Luontopaneeli suosittaa esimerkiksi seuraavia keinoja Itämeren vedenalaisten ekosysteemien luontokadon torjuntaan.
1. Puututaan ravinnekuormitusta aiheuttaviin päästölähteisiin koko Itämeren valuma-alueella:
Koska rehevöityminen on luontokadon suurin ajuri, pitää mereen päätyvien ravinteiden määrää leikata entisestään. Paneeli suosittelee esimerkiksi metsä- tai vesilain päivityksiä, joissa kytkettäisiin maa- ja metsätaloustuet ympäristön tilaa parantaviin toimenpiteisiin ja tuettaisiin ravinteiden kuten lannan kierrätystä. Lainsäädännöllä voitaisiin puuttua myös pistekuormitukseen, esimerkiksi kaupunkien tai kalankasvattamoiden ravinnepäästöihin.
2. Edistetään meriluonnon huomioimista suunnittelussa ja luvituksessa:
Luontopaneeli suosittelee, että rakennus- ja maankäyttöhankkeiden vaikutukset meriluontoon huomioidaan kattavammin ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä ja kehitetään merialuesuunnittelua niin, että merituulivoimaa ja muita rannikkoluontoa uhkaavia hankkeita ohjataan pois herkimmiltä ja ekologisesti merkittävimmiltä alueilta.
3. Kehitetään ja tehostetaan merialueiden suojelua:
Loppuvuodesta 2022 solmituissa YK:n Kunmingin-Montrealin luontotavoitteissa vähintään 30 prosenttia merialueista tulee suojella vuoteen 2030 mennessä. Luontopaneeli ehdottaa, että luonnonsuojelulain mukaisia luonnonsuojelualueita lisätään ja turvataan arvokkaita vedenalaisia alueita.
Paneelin mukaan jo tunnistettujen ekologisesti merkittävien vedenalaisten alueiden suojelua tulisi parantaa ja täydentää suojelua lisäämällä luonnonsuojelulakiin vedenalaisen monimuotoisuuden kannalta tärkeät luontotyypit. Tärkeää on myös meriluonnon ennallistaminen, jota tutkitaan nyt erilaisissa pilottihankkeissa.
Näiden keinojen lisäksi keskeistä on Luontopaneelin mukaan lisätä edelleen tietoa vedenalaisen luonnon tilasta ja suojelusta ja turvata riittävä rahoitus kunnianhimoisiin toimiin.