Kommentti: Muistatteko, mitä Leijonille tapahtui kymmenen vuotta sitten?

Leijonat on kulkenut Prahan MM-kisoissa lähes samanlaista polkua kuin toukokuussa 2014, kirjoittaa Jussi Paasi.

Leijonien Iiro Pakarinen taistelee kiekosta tanskalaisten puristuksessa.
Leijonat oli Prahassa kaksi erää pinteessä Tanskan kanssa, mutta otti lopulta pakkovoiton. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures
Urheilu toimittaja Jussi Paasi.
Jussi Paasiurheilutoimittaja

Kaikki suomalaiset kiekkofanit kannattivat Sveitsiä. Kaikki.

Käkikellomaan oli pakko voittaa Latvia. Muuten Leijonat ei pääsisi MM-kisojen alkusarjasta jatkoon.

Erkka Westerlundin johtaman joukkueen pelaaminen oli ollut tuskaista. Ensin tappio Latvialle, sitten Venäjälle. Saksan ja Valko-Venäjän Leijonat onnistui voittamaan. Ja Sveitsin, tosin vasta voittomaalikilpailussa.

Sen jälkeen tuli tappio USA:lle ja lopuksi niukka, vain yhden maalin voitto Kazakstanista. Suomen otteita kuvailtiin turnauksen aikana muun muassa katastrofaalisen huonoiksi.

Kuulostaako tutulta? Onko korviinne kantautunut tämän vuoden toukokuussa jotain samankaltaista?

Suomen onneksi Sveitsi voitti kymmenen vuotta sitten alkusarjan viimeisessä ottelussa Latvian. Ja miten kävi toisen joukkueen avustuksella jatkoon päässeelle Suomelle?

Leijonat eteni Valko-Venäjällä vuonna 2014 pelatussa MM-turnauksessa finaaliin asti.

Kultaa ei tosin tullut. Finaaliottelun jälkipyykkiä pestään vieläkin. Tuomarien katsottiin suosineen härskisti Venäjää. Silloinen Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja René Fasel tuuletti katsomossa Venäjän maaleja yhdessä Vladimir Putinin kanssa.

Ei niin tiukka paikka kuin 10 vuotta sitten

Tuota kymmenen vuoden takaista turnausta kannattaa muistella juuri nyt. Mutta ei tällä kertaa finaalin tuomarifarssin tai Faselin ja Putinin läheisten välien vuoksi.

Juuri nyt kevääseen 2014 on syytä tähyillä Suomen maajoukkueen menestyshaaveiden näkökulmasta.

Leijonat on kulkenut näissä Prahan MM-kisoissa lähes samanlaista polkua kuin Minskissä. Tappio kahdelle jääkiekon suurmaalle (Tšekki ja Kanada), voitot pienemmistä (Norja ja Britannia), šokkitappio Itävallalle.

Tanskaa vastaan Leijonat oli kaksi erää hämmästyttävän suurissa vaikeuksissa, mutta onnistui lopulta pakkovoitossa.

Suomi on nyt todella tiukassa paikassa. Mutta ei läheskään niin tiukassa kuin kymmenen vuotta sitten.

Jos – todennäköisesti kun – Suomen kanssa lohkon viimeisestä jatkopaikasta taisteleva Itävalta voittaa tiistaina Ison-Britannian, on Leijonien napattava Sveitsiltä viimeisessä ottelussa vähintään yksi piste. Se riittää jatkopaikkaan.

Otsikot ovat kirkuneet Leijonien kauhuskenaariota jo usean päivän ajan. Perusteet joukkueen saamalle kritiikille ovat selvät. Suomen peli ei ole vakuuttanut missään vaiheessa turnausta.

Vaikeuksista huolimatta kannattaa silti muistaa, mitä Minskissä tapahtui.

Kaikki yhä omissa käsissä

Leijonat ei ole koskaan jäänyt pudotuspelimuotoisissa MM-kisoissa puolivälierien ulkopuolelle. Toistaiseksi isoin kiitos siitä kuuluu Sveitsin 2014 joukkueelle. Jos Suomi jää tässä turnauksessa alkulohkoon, se on luonnollisesti valtaisa pettymys.

Sveitsillä on näissä kisoissa todella kova joukkue jalkeilla. Mutta Leijonien voitto, yhden pisteen saalistamisesta puhumattakaan, ei olisi mikään suuri ihme.

Suomi väläytteli parastaan yhtä mestarisuosikkia, Kanadaa vastaan. Leijonat pystyy parhaimmillaan peliin, jolla saa Sveitsiltä ainakin sen tarvittavan pinnan. Toki se yksi pistekin on ison työn ja tuskan takana.

Olennaisinta kuitenkin on, että nyt Leijonilla on vielä kaikki avaimet omissa käsissä. Niin ei ollut toukokuussa 2014. Silloin Leijonat ja koko jääkiekkoa seuraava härmä joutuivat katsomaan toisten joukkueiden peliä, jossa Suomen jatkopaikka ratkesi.

Iiro Pakarinen irvistää kiekkoa tavoitellessaan.
Iiro Pakarinen muistaa takuuvarmasti, mitä Minskissä tapahtui keväällä 2014. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Tämänkertaisesta Leijonien joukkueesta löytyy kaksi pelaajaa, jotka tietävät tilanteen olevan nyt huomattavasti mieluisampi. Iiro Pakarinen ja Pekka Jormakka olivat mukana Minskin hopeajoukkueessa. Olen varma, että he ratkaisevat mieluummin jatkopaikkaa itse kaukalossa kuin jännittävät rystyset valkoisina katsomossa.

Ja onhan tämä nyt vallan kihelmöivää, että keväisten lätkäkarkeloiden alkulohkossa jännitys säilyy aivan loppuun asti. Se ei ole ihan jokavuotista herkkua.

Pekka Jormakka kertoo, mitä onnistuminen Sveitsiä vastaan vaatii.

Yle seuraa jääkiekon MM-kisoja hetki hetkeltä tässä jutussa.