EM-kisoissa jo kaksi ryöpytystä – aiemmin sellaisiin kyennyt vain Ranska

Nuoret ja tehokkaat laiturit ovat antaneet jalkapallon EM-kisoille räjähtävän alun. Trendi voi saada jatkoa heti sunnuntaina, kun Englanti pelaa ensimmäisen ottelunsa.

Fabian Ruiz tuulettaa Espanjan 2–0-maalia Kroatiaa vastaan.
Espanjan Fabian Ruiz otti ilon irti 2–0-maalistaan Kroatian verkkoon. Kuva: Getty Images
  • Matias Strozyk

Kuuntele sunnuntain 11 ystävää -podcastin tuorein jakso alta tai tästä linkistä.

Nuoret nopeat laiturit kentän kuninkaina
Espanja ja Italia kuskin paikalle B-lohkossa lauantai-illan maalijuhlissa.

Verkot tötterölle – koko ajan, ja alusta asti. Siinä oli jalkapallon EM-kisojen kahden ensimmäisen päivän kaava.

Albania ja Italia avasivat maalitilinsä kymmenessä minuutissa. Saksa ja Sveitsi tarvitsivat alle vartin. Neljästä perjantaina ja lauantaina pelatusta ottelusta kolmessa voittaja iski vähintään kolme osumaa, häviäjistäkin vain Kroatia jäi ilman maaleja. Kaikissa otteluissa on myös tehty vähintään kaksi maalia heti ensimmäisellä puoliskolla.

Neljän ensimmäisen ottelun kokonaissaldo on ollut 16 osumaa.

– Moderni jalkapallo on aktiivista. Pyritään niin liikkeillä kuin pallolla murtautumaan linjan taakse. Sitä kautta muoto venyy ja tulee tilanteita. En usko, että ihan näin montaa maalia nähdään koko kisojen mittakaavassa, mutta paljon silti, Yle Urheilun asiantuntija Mehmet Hetemaj povaa 11 ystävää -podcastin sunnuntaisessa jaksossa.

Albanian avausmaali Italian verkkoon oli EM-kisahistorian nopein.
Lopulta Italia voitti Albanian 2–1. Tässä ottelun huippuhetket.

Tämä ei sinänsä ole yllätys, sillä edelliset EM-kisat olivat kautta aikain runsasmaalisimmat. Turnauksessa tehtiin yhteensä 142 maalia. Keskimääräin 2,78 maalia ottelua kohden on korkein lukema alkaen vuodesta 1980, jolloin lopputurnausta alettiin pelata yli neljän maan kesken.

Nyt otanta on vielä pieni, mutta numerot kovia. Samaan aikaan tulokset ovat olleet pääosin yksipuolisia. Saksa voitti neljän maalin erolla, Sveitsi kahden erolla. Espanjan marginaali oli kolme maalia.

Sveitsi löi Unkarin 3–1. Tässä videolla ottelun huippuhetket.

Mitä siis seuraa, kun turnauksen vaarallisimmiksi mielletyt hyökkäyskalustot pääsevät vauhtiin? Ranska pelaa vasta maanantaina ja Portugali tiistaina, mutta Englanti avaa turnauksen omalta osaltaan tänä iltana ottelulla Serbiaa vastaan.

Englannin suurin vahvuus – ainakin paperilla – on hurja hyökkäysvoima. Harry Kanen pitäisi olla maalikuningas. Bukayo Saka, Phil Foden ja kumppanit jatkavat Espanjalta ja Saksalta nähtyä nuorten, nopeiden laiturien trendiä.

– Yleisesti ottaen nuorille annetaan enemmän mahdollisuuksia aiemmassa vaiheessa. Sen vuoksi meillä on esillä entistä enemmän nuoria tähtiä, jotka loistavat myös EM-kisoissa. Se luotto on vaatinut strategisen uudistuksen maassa ja joukkueessa jos toisessa. Nyt jo nuorella iällä pystytään jopa kantamaan joukkuetta reppuselässä, Hetemaj arvelee.

Uudistunut ja nuorentunut Espanja oli lauantain virallinen vakuuttaja pudottaessaan tutun ja turvallisen Kroatian perinteisesti vahvan puolustuspaketin polvilleen. Espanja iski kolme maalia 18 peliminuutissa ja antoi oivan näytteen nopeammasta ja laitoja tehokkaammin hyödyntävästä peli-ilmeestään.

Espanja juhlii maalia Kroatiaa vastaan.
Jopa Dani Carvajal (#2) onnistui maalinteossa ensimmäistä kertaa kymmenvuotisella maajoukkueurallaan. Kuva: UEFA via Getty Images

Espanja oli hallinnut palloa enemmän kuin vastustaja 136 peräkkäisessä kilpailullisessa ottelussa ennen kuin Kroatia katkaisi putken. Edellisen kerran Espanja hävisi pallonhallintatilaston vuoden 2008 EM-kisojen loppuottelussa.

Hyökkääjä Alvaro Morata nosti urasaldonsa seitsemään EM-kisamaaliin – suurempaan saaliiseen ovat kyenneet vain Portugalin Cristiano Ronaldo (14 maalia) ja Ranskan Michel Platini (9 maalia).

Lamine Yamal teki lauantaina historiaa EM-kisojen kautta aikain nuorimpana pelaajana – ja syötti heti myös maalin.

– Paljon mietittiin Nico Williamsin ja Yamalin antia kovalla tasolla. He olivat jo pelanneet maajoukkueessa, mutta EM-kisat ovat eri asia, ja odotukset ovat etenkin jälkimmäisen kohdalla aika tapissa, joten paineet ovat suuret. Tässä on sikäli samaa kuin Saksassa. He kantoivat vastuun ja loivat uhan, jonka Kroatia joutui kontrolloimaan. Sillä aikaa muut saivat tilaa, ja Morata rankaisi, Markus Halsti selittää.

Alvaro Morata aloitti Espanjan juhlat varhain.
Huippuhetket Espanjan ja Kroatian välisestä alkulohkon ottelusta.

Vielä perjantaihin tultaessa EM-kisojen historiassa oli nähty kolmen maalin taukojohto vain kahdesti. Lauantain päättyessä niitä olikin jo tuplasti. Perjantain Saksan ja lauantain Espanjan lisäksi yhtä nopeasti vastustajaltaan on karannut kautta aikain vain Ranska – vuonna 1984 Belgiaa vastaan ja vuonna 2016 Islantia vastaan. Molempina kertoina Ranska eteni lopulta finaaliin, ja vuonna 1984 se voitti mestaruuden.

Yksikään ennakkosuosikki ei ole vielä kompuroinut. Ei kai niin voisi suinkaan käydä nyt, kun vuorossa on Englannin odotettu avausottelu?

– Tuntuu siltä, että kaikki haluavat nostaa Englantia ykköseksi. Onko se sitten raskas viitta? Ehkä, koska he eivät ole hetkeen voittaneet kisoja. Uskon kuitenkin, että Englanti hoitaa homman kotiin sunnuntaina, Halsti toteaa.

– Serbian Aleksandar Mitrovic tulee tekemään maalin, mutta se ei riitä mihinkään. Tuo hyökkäysarsenaali on sellainen, että tuolla Serbian puolustuksella sitä ei pidetä nollissa, linjaa Hetemaj, ja ennustaa Jude Bellinghamin iskevän Englannille avausmaalin jo kahdeksan minuutin kohdalla.

Nuoret valovoimaiset tähdet sekä nopeat maalijuhlat saavat siis jatkoa.

Asiantuntijat Markus Halsti ja Mehmet Hetemaj uskovat Englannin voittoon.

11 ystävää -podcast pureutuu kisatapahtumiin jokaisen matsipäivän aamuna. Kaikki jaksot löydät Areenasta tämän linkin kautta.

Jalkapallon EM-kisat Saksassa 14.6.–14.7. Kaikki ottelut suorana Ylen kanavilla. Siirry kisasivustolle tästä linkistä. Kisoja seurataan hetki hetkeltä tässä artikkelissa.

Oikaisu 16.6.2024 klo 15.04: Poistettu virheellinen tieto siitä, että Ranska olisi voittanut mestaruuden vuonna 2016.
Oikaisu 16.6.2024 klo 15.47: Poistettu virheellinen tieto Lamine Yamalin syntymäajasta.