Kylian Mbappélta poikkeuksellinen ulostulo – tutkija näkee hätähuudon äärioikeistoa vastaan ja presidentin pokeripelin

Kylian Mbappén mukaan nyt jalkapallon EM-kisoja tärkeämpää on äänestää parlamenttivaaleissa äärioikeiston äänivyöryn jäljiltä. Tutkimusjohtaja Niilo Kauppi avaa vyyhdin taustat.

Kylian Mbappélta poikkeuksellinen ulostulo ennen Ranskan EM-avausta.
  • Roope Visuri

Jalkapallon EM-kisat Ylen kanavilla 14.6.–14.7. Siirry kisasivustolle tästä linkistä.

Ranskassa kuohuu. Maan tunnetuin urheilija ja jalkapallomaajoukkueen ykköstähti Kylian Mbappé otti sunnuntaina voimakkaasti kantaa, kun hän teki vetoomuksen ranskalaisnuorille liittyen tuleviin parlamenttivaaleihin.

Mbappén johdattama Ranska aloittaa jalkapallon EM-kisat Saksassa Itävaltaa vastaan maanantai-iltana. Reilun puolentoistavuoden takainen MM-hopeamitalisti on kenties suurin suosikki voittamaan Euroopan mestaruuden.

Avauspelin aattona Mbappé teki poikkeuksellisen ulostulon.

– EM-kisat ovat tärkeä osa uriamme, mutta tässä tilanteessa meidän ei pitäisi olla irrallaan ympäröivästä maailmasta. Etenkin, kun kyse on omasta maastamme. Tiedämme, että käsillä on erittäin tärkeä hetki maamme historiassa. Tilanne on ennennäkemätön, Mbappé linjasi.

– Siksi haluan kohdistaa puheeni Ranskan kansalle ja etenkin nuoremmalle sukupolvelle. Uskon, että olemme sukupolvi, joka voi tehdä eron. Näemme, että ääriryhmä on vallan porteilla. Meillä on mahdollisuus valita maamme tulevaisuuden suunta. Siksi pyydän nuoria äänestämään ja ymmärtämään tilanteen tärkeyden.

Kylian Mbappé Ranskan lehdistötilaisuudessa ennen kisoja.
Kylian Mbappé puhui toimittajajoukolle Düsseldorf Arenan uumenissa Saksassa sunnuntaina. Kuva: UEFA via Getty Images

Laitaoikeistolaiset liikkeet saivat Kansallisen liittouman johdolla Ranskassa melkein 40 prosenttia äänistä eurovaaleissa, minkä takia Ranskan presidentti Emmanuel Macron hajotti maan parlamentin.

Uusien parlamenttivaalien ensimmäinen kierros järjestetään 30. kesäkuuta ja toinen kierros 7. heinäkuuta.

Vertailukohta 22 vuoden taaksekaan ei ihan päde

Mbappén kaltaiset ulostulot ovat näin megaluokan tason urheilijoita harvinaisia. He yleensä pidättyvät kommentoimasta päivänpolitiikkaa. Ranskalainen urheilulehti L'Equipe haki vertailukohdan yli kahdenkymmenen vuoden takaa ennen vuoden 2002 MM-kisoja.

Silloinen Ranskan supertähti Zinedine Zidane sanoi hyvissä ajoin ennen kesän arvokisoja huhtikuussa, että Kansallisen liittouman presidenttiehdokas Jean Marie Le Pen ei edusta ranskalaisia arvoja. Tuolloin Le Pen kilpaili Jacques Chiracia vastaan presidentinvaalin toisella kierroksella.

Nyt Mbappé puhui kuitenkin vain päivä ennen Ranskan EM-kisojen avausta.

Zinedine Zidane.
L'Equipe näki Mbappén kommenteissa yhtymäkohtaa legendaarisen Zinedine Zidanen (kuvassa) ulostuloon yli 20 vuotta sitten. Kuva: All Over Press

25-vuotias Mbappé toivoo, että pystyy käyttämään omaa äänivaltaansa niin hyvin kuin on mahdollista.

– Meidän pitää tunnista arvomme, jotka ovat monimuotoisuus, suvaitsevaisuus ja kunnioitus. Tätä ei voi kiistää. Tiedän, että moni nuori sanoo, että ”yksi vaali ei muuta mitään.” Päinvastoin kaikki äänet merkitsevät. Tämä ei ole tyhjänpäiväistä. Toivon, että teemme oikean ratkaisun. Toivon, että voimme pitää ylpeinä Ranskan paitaa 7. heinäkuuta, Mbappé puhui.

Tuossa vaiheessa EM-turnausta kisat ovat edenneet välieriin.

Ranskan sisäpolitiikan käänteet ovat olleet kuuma aihe jalkapallomaajoukkueen lehdistötilaisuuksissa ennen EM-kisoja. Lauantaina Ranskan pelaajista Marcus Thuram herätti huomiota omalla kommentillaan tilanteesta.

Thuram kuvaili Ranskan nykytilanteen olevan ”surullinen ja todella vakava”.

– Meidän täytyy kehottaa kaikkia menemään ulos ja äänestämään, jotta voimme taistella Kansallisen liittouman voiton estämiseksi, Thuram painotti.

Mbappé ja Thuram treeneissä ennen 2024 EM-kisoja.
Jo aiemmin Marcus Thuramilta (oik.) kuultiin lehdistötilaisuudessa painokas puheenvuoro. Kylian Mbappé kommentoi samaa teemaa niin ikään mediatilaisuudessa. Kuva: Imago / Nico Herbertz / All Over Press

Thuramin mukaan jokainen Ranskan joukkueessa on hänen kanssaan samaa mieltä.

Mbappé ei ottanut kantaa yksittäisiin puolueisiin. Mbappé muistutti kuitenkin sananvapaudesta ja asettui Thuramin puolelle.

– Olen kaikenlaista ääriajattelua ja eripuraa herättäviä ajatuksia vastaan, Ranskan kapteeninakin toimiva megatähti kuvaili.

Jalkapallomaajoukkue edustaa toisenlaista Ranskaa

Ranskan politiikkaan perehtynyt Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Niilo Kauppi muistaa myös vertailukohtana kohinan vuodelta 2002, kuinka Ranskan maajoukkue julkaisi nimettömän kirjeen ennen presidentinvaaleja. Siinä he tuomitsivat Le Penin rasistisina pitämät lausunnot, jotka olivat kirjeen mukaan vaarallisia demokratialle ja vapauksille.

Kauppi näkee, että Ranskan jalkapallomaajoukkue on aina ollut monikulttuurinen joukko ja edustanut sillä tavalla toisenlaista Ranskaa kuin maan poliittinen luokka. Nyt tämä toisenlainen Ranska puhuu Mbappén kautta.

– Tässä on kyse siitä, että yli 30 prosenttia äänesti eurovaaleissa äärioikeistolaista puoluetta, joka avoimesti asettaa kyseenalaisiksi tasa-arvoa ja monikulttuurista Ranskaa. Näiden ulostulojen taustalla on tietenkin hätä. Tämä puolue nähdään vaarana demokratialle, Kauppi arvioi ja piti pelaajien tekoja rohkeina ja hienoina.

Kylian Mbappé Ranskan lehdistötilaisuudessa ennen EM-kisoja.
Kylian Mbappén kommentit kiinnostivat sunnuntaina normaaliakin enemmän. Kuva: UEFA via Getty Images

Viime aikojen käänteet ovat Kaupin mukaan Ranskan poliittisessa historiassa sellaisia, joita ei ole aiemmin nähty. Äärioikeisto voittaa vaalit merkittävällä erolla. Presidentti puolestaan reagoi vaalitulokseen poikkeuksellisesti.

Kaupin mukaan Macronin ei olisi tarvinnut hajottaa parlamenttia.

– Macron olisi voinut vain todeta, että tämä nyt on tätä eurovaalia, mutta hän päätti tehdä näin. Aikamoista pokeripelaamista tämä on kyllä. Se on aika huolestuttavaa mielestäni, tutkija toteaa.

Missä mielessä?

– Macron sooloilee ja on poukkoileva poliitikko. Jos tällainen veto onnistuu, se on hienoa. Jos epäonnistuu, sillä voi olla aika katastrofaaliset vaikutukset. Juuri niin kuin tässä tapauksessa. Katsotaan, miten se onnistuu, Kauppi arvioi.

Qatarin emiiri ja Ranskan presidentti lohduttavat Mbappéa vuoden 2022 MM-finaalin jälkeen.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron lohdutti Kylian Mbappéa vuoden 2022 MM-finaalin jälkeen. Kuva: Getty Images

Koko joukkueelta kannanotto vielä?

Mbappén ja Thuramin ulostulojen jälkeen alkoi myös kova pohdinta, miten tällainen kuohunta vaikuttaa jalkapallomaajoukkueen menestykseen alkavissa EM-kisoissa.

Ranskan jalkapalloliitto julkaisi lauantaina Thuramin kommenttien jälkeen tiedotteen, jossa tuki pelaajien sananvapautta ja antoi tukensa äänestämiselle, mutta korosti myös liiton neutraaliutta. Liiton mukaan jokaisen pitäisi ymmärtää sen neutraalius ja kunnioittaa sitä.

Mbappé myönsi lehdistötilaisuudessa, että he ovat miettineet joukkueen kanssa tekevänsä jonkinlaisen kannanoton yhdessä vaaleista. Mbappén mielestä se olisi kuitenkin tärkeää tehdä koko joukkueen voimin, jotta esimerkiksi nuoremmat pelaajat eivät kokisi liikaa paineita julkisuudesta.

– Olemme täysin tietoisia tilanteesta tällä hetkellä. Jotkut ovat vähemmän valmiita tai halukkaita puhumaan aiheesta julkisesti. Tavoite on suojella pelaajia ja Ranskan joukkuetta, mutta olemme puhuneet asiasta. Uskon, että teemme jotain pian, Mbappé sanoi.

Päivitetty 18.6. kello 23.04. Korjattu Mbappén sitaattiin, että puhuu yleisesti ääriryhmästä, ei äärioikeistosta toisin kuin jutussa ja juttuun liitetyn videon teksityksessä todettiin.

Kuuntele 11 ystävää -podcastin tuorein jakso alta tai Yle Areenasta, josta kaikki jaksot löytyvät tästä linkistä.

Englanti voitti, mutta pitääkö olla huolissaan?