Arto Hokkanen on pitänyt vuosien ajan valtakunnallista lintuhoitolaa Kotkan naapurikunnassa Pyhtäällä kahden kokopäiväisen työntekijän voimin. Lintuhoitola kuntouttaa loukkaantuneita lintuja ja vapauttaa ne takaisin luontoon.
Nyt Hokkanen elää jaksamisensa ylärajalla. Jatkuva huoli tulevien tukien määrästä ja uusien tukien anominen vuosittain on alkanut ottaa voimille.
Ympäristöministeriö on pienentänyt eläinhoitolalle antamaansa tukea niin paljon, että varaa lintuhoitolan ylläpitoon ei pian Hokkasella ole. Ennen ministeriö on tukenut toimintaa 150 000 eurolla. Tänä vuonna tuki laski 47 000 euroon.
Asiasta kertoi ensin Kuntalehti.
Hokkanen pelkää, että jos tuki ensi vuonnakin pysyy yhtä pienenä, joutuu hän sulkemaan hoitolan kokonaan.
– En ole saanut lomaa vuosiin. Kun raha on niin pientä, olen joutunut painamaan joka päivä töitä, Hokkanen kertoo.
Hokkanen on itseoppinut eläintenhoitaja. Hänen työkumppaninsa Marjaana Hokkanen on ammatiltaan eläintenhoitaja. Viikonloppuisin avuksi tulee klinikkaeläinhoitaja Minna Rissanen.
Eläinhoitola tarvitsisi nyt täysipäiväisen kolmannen työntekijän, sillä hoitoon tuotavien lintujen määrä kasvaa. Ministeriön antama nykyinen tuki ei kuitenkaan riitä edes nykyisten työntekijöiden palkanmaksuun.
Viime vuonna hoitolaan tuli hoitoon 430 lintua. Loukkaantuneiden lintujen lisäksi hoitolaan tuodaan siilejä ja oravia. Eläimet tulevat suurimmaksi osaksi Kaakkois-Suomen alueelta.
Vuosittainen huoli
Ennen valtio antoi tukea kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Viisi vuotta sitten tukirakenne muuttui niin, että ministeriö myöntää tuen vain vuodeksi kerrallaan.
– Vähintään se 150 000 euroa on se määrä, jonka tarvitsemme toimintamme pyörittämiseen, Hokkanen kertoo.
Tänä vuonna hoitola pystyi jatkamaan toimintaansa surullisen tapahtuman seurauksena.
Haminalainen nainen kuoli. Hän oli testamentannut varallisuutensa eläinhoitolalle. Näin hoitola sai 80 000 euron testamenttirahat, jolla se selviää tästä vuodesta.
Hokkanen toivoo, että valtion rahoitus voitaisiin taas vakiinnuttaa kolmeksi vuodeksi. Näin rahoitusta ei tarvitsisi miettiä joka vuosi uudelleen.
Kunnat avuksi
Arto Hokkanen on tehnyt tukihakemuksen jokaiseen Kymenlaakson alueella olevaan kuntaan.
Pyhtään kunta kertoo saaneensa tukihakemuksen. Se käsittelee sitä kesän loppupuolella. Pyhtään kunnalta Hokkanen on toivonut 7 000 euron avustusta.
Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm toivoo, että eläinhoitolan toiminta voi jatkua tulevaisuudessakin.
Minne linnut menevät?
Luonnonvaraisten lintujen hoitoloita on Suomessa vain Pyhtään lisäksi Heinolassa. Myös Korkeasaari hoitaa loukkaantuneita lintuja. Jos Pyhtään lintuhoitolan toiminta päättyy, on vaikeimmin loukkaantuneilla edessä kova kohtalo.
– Ne linnut, jotka voidaan vapauttaa, vapautetaan. Muut linnut varmaan sitten lopetetaan, Arto Hokkanen arvioi.
Hokkanen toivoo päättäjien ymmärtävän, ettei eläinhoitolaa voi vain yhtäkkiä lopettaa. Eläinhoitolan lopettaminen pitäisi tietää tarpeeksi ajoissa.
– Meillä on koko ajan eläviä lintuja, ja niitä tulee jatkuvasti.