Helsingin Oulunkylässä herättiin lauantaina järkytykseen. 100-vuotiaan, ensimmäistä kauttaan Veikkausliigassa pelaavan Gnistanin kotistadion oli tuhoutunut täysin tulipalossa.
Palossa ei toistaiseksi epäillä rikosta, kertoi Helsingin poliisi. Rikoksen mahdollisuutta ei kuitenkaan voida vielä tyystin sulkea pois.
Vielä iltapäivällä paikalla oli paljon uteliaita. Tapaus on herättänyt paljon tunteita Oulunkylässä, eikä kyyneliltä ole vältytty.
Esimerkiksi lähellä stadionia asuva Jonna Autio kertoi Ilta-Sanomille, että oli herännyt aamulla viideltä karmeaan näkyyn. Stadion oli ilmiliekeissä.
Äskettäin perheessä oli juhlittu, kun Aution tyttären joukkue voitti Helsinki Cupin oman sarjansa.
– Nyt se sitten yöllä taittui suruun. Onhan tämä järkyttävä päivä jalkapalloyhteisölle.
Iltapäivällä stadionin ulkopuolelle kokoontuneet ihmiset huutelivat tsemppiviestejä ja kannustushuutoja: ”Koko Ogeli tukee teitä!”.
Stadion oli vahvasti eristetty vielä iltapäivälläkin, koska paikalta löytyi kaasupullo. Kaasupullolla ei ole mitään tekemistä itse tulipalon kanssa, mutta eristystä jatkettiin varotoimena.
Poliisin mukaan palon tutkinta voi kestää useita päiviä. Hieman ennen kello kahta iltapäivällä paikkatutkintaa ei ollut vielä päästy täysimääräisesti aloittamaan.
Rakennuksessa on yhä mahdollinen sortumisvaara, ja palon seurauksena on syntynyt haitallisia palokaasuja.
”Kaikki meni”
Aamuyöllä alkanut palo saatiin sammutettua aamupäivän kuluessa.
Myös stadionin vieressä sijaitseva Oulunkylän jäähalli on kärsinyt vaurioita. Pelastuslaitoksen mukaan palo levisi osittain jäähalliin. Sen kattorakenteita jouduttiin purkamaan sammutustöiden yhteydessä. Hallin sisätilat kärsivät savuvahingoista.
Vaarana oli pelastuslaitoksen mukaan se, että tulipalo olisi levinnyt laajemmin myös halliin. Palon leviäminen onnistuttiin estämään viime hetkellä. Kyse oli pelastuslaitoksen mukaan vain noin 15 minuutista.
Kaikeksi onneksi henkilövahingoilta säästyttiin, vaikka esimerkiksi Gnistanin valmennushenkilökuntaa on joskus yöpynyt stadionilla.
Seuran toiminnalle tulipalo on kuitenkin rankka isku. Veikkausliigaan nousseessa seurassa investoitiin olosuhteisiin viime ja tänä vuonna 1,5 miljoonaa euroa.
– IF Gnistan on aina ollut vahva yhteisö, ja uskomme, että yhdessä selviämme tästäkin koettelemuksesta entistä vahvempina. On päivänselvää, että tarvitsemme kaiken mahdollisen tuen, jotta saamme varmistettua seuran jatkuvuuden 100 vuoden jälkeen, seura tiedotti.
– Katastrofaalinen tilanne. Stadion palaa alta, pahoitteli Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.
Pääkaupunkiseudulla Veikkausliigaan pelikelpoisia stadioneita ovat Töölön stadion, Olympiastadion ja Myyrmäen stadion.
Otteluohjelman muuttaminen on aina iso homma, ja siirrot aiheuttavat helposti ketjureaktion. Ennen seuraava peliä Gnistanin organisaatiossa riittää kuitenkin paljon muutakin pähkäiltävää.
– Kaikki meni. Kaikki edustusjoukkueen kamat. Meillä ei ole edes pelipaitoja, Gnistanin toimitusjohtaja Ilkka Vanala tiivisti karmean tilanteen STT:lle.
Lauantaina päivällä Vanala ei vielä osannut kertoa, millä aikataululla miesten jalkapalloliigassa pelaavan edustusjoukkueen toimintaa voidaan jatkaa.
Seuran miesten edustusjoukkueen kanssa paloa ei ole vielä puitu läpi, vaan joukkue järjestää iltapäivällä tapahtuneesta sisäisen palaverin. Pelaajat ovat kuitenkin järkyttyneitä, Vanala totesi.
– Olen kiitollinen, että kilpailevilta seuroilta ja seuraväeltä on tarjottu apua. Kyllä me nousemme.
HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti kertoi aiemmin, että Töölön jalkapallostadion on Gnistanin käytettävissä ilman kustannuksia vuoden loppuun.
Palo järkytti jalkapalloyhteisöä
Tieto Oulunkylän jalkapallostadionin palosta levisi nopeasti kotimaisen jalkapalloyhteisön parissa. Muun muassa miesten jalkapalloliigassa pelaava turkulainen FC Inter kertoi viestipalvelu X:ssä palon olevan järkyttävä uutinen. IFK Mariehamn ja Seinäjoen SJK toivottivat voimia koko seurayhteisölle.
Muista helsinkiläisseuroista Käpylän Pallo ja PK-35 kommentoivat myös paloa X:ssä ja toivottivat tsemppiä.
Jalkapallokirjoja kirjoittanut Erkko Meri kertoi Gnistanin tehneen viime vuosina paljon työtä seurayhteisön kehittämiseksi.
Urheilutoimittaja Jukka Rönkä kuvaili tapahtumaa järkyttäväksi.
– Mustapekka-areenan tulipalossa tuhoutui muutakin (kuin) vain puuta, muovi-istuimia ja stadionrakenteita. Voimia koko Gnistan-perheelle.
Palo huomioitiin myös ulkomailla. Tapahtuneesta uutisoivat muun muassa ruotsalaislehti Aftonbladet ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
– Vuonna 1934 Mustapekka-areena valmistui. Mutta nyt sinikeltainen liigaseura IF Gnistan on kärsinyt katastrofista, Aftonbladet kirjoittaa.
Lehti muistuttaa, että satavuotias Gnistan oli aluksi ruotsinkielisten seura.
Ruotsalaismediat kertovat, että tapauksesta selvittiin ilman henkilövahinkoja eikä toistaiseksi epäillä rikosta. Mediat siteeraavat seuran aamuista tiedotetta sekä seuran hallituksen puheenjohtajan Risto Murron kommentteja Iltalehdelle.
– Hirvittävä koko yhteisön kriisi. Ruvetaan nyt selvittämään, mitä tämä tarkoittaa meille. Olen järkyttynyt.
Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.) kirjoitti X:ssä, että Pohjois-Helsinkiin on luotu hienoa jalkapallokulttuuria stadionin ympärille.
– Viime yönä stadionin pääkatsomo on palanut tuhkaksi. Valtava isku seuralle, tsemiä Gnisu!
Arhinmäki kommentoi STT:lle pitävänsä selvänä, ettei tällä liigakaudella Oulunkylän stadionilla pelata enää yhtään peliä.
Hän toteaa, ettei vielä tässä vaiheessa voi kaupungin puolesta sanoa, miten seuraa voidaan mahdollisesti auttaa.
– Ensisijaisesti tietysti seura ensin selvittää asiaa. Helsingin kaupunki auttaa tietysti aina kaikkia seuroja tilanteen mukaan, hän kommentoi.
Arhinmäki uskoo, että Pohjois-Helsingin jalkapallokulttuuri tulee toipumaan stadionin palosta.
– Jalkapallokulttuuri alueella on vahvaa. Uskon, että se nousee tämänkin myötä tilanteen selvittyä.