Siirry jalkapallon EM-turnauksen kisasivustolle tästä linkistä.
Espanjan keskikenttäpelaaja Rodri pokkasi jalkapallon EM-turnauksen parhaan pelaajan palkinnon sunnuntain loppuottelun jälkeen.
Hän marssi lavalle Espanjan joukkueen muodostaman kunniakujan läpi muiden pelaajien kumarrellessa pelinrakentajan suuntaan.
Rodri joutui tulemaan kentältä pois puoliajalla, todennäköisesti jonkinlaisen vamman vuoksi. Se ei estänyt Espanjaa tekemästä kahta maalia, joilla se kaatoi finaalissa Englannin ja nappasi historiansa neljännen Euroopan mestaruuden.
– Halusimme pelata pallon kanssa niin kuin iso joukkue ja ilman palloa kuin pieni joukkue. Olemme tehneet töitä hiljaisuudessa vuosien ajan, eikä tuloksia tullut. Näytimme kuitenkin sydäntä, emmekä luovuttaneet. Nyt teimme historiaa. Voitimme neljä maailmanmestarimaata, joten saamme olla ylpeitä, Rodri sanoi finaalin jälkeen.
Rodrille mestaruus on toinen miesten maajoukkueessa. Hän oli mukana viime vuonna, kun Espanja voitti Kansojen liigan mestaruuden. Vuonna 2015 hän oli mukana voittamassa alle 19-vuotiaiden Euroopan mestaruutta.
– Vietimme täällä 45 vaativaa päivää pitkän kauden jälkeen. Olen sanaton. Tuskin tajuamme tätä vielä muutamaan vuoteen. Tämä saavutus elää ikuisesti. Emme kuitenkaan aio lopettaa, vaan palaamme asiaan taas ensi kerralla. Ensin pitää kuitenkin juhlia, Rodri lupasi.
Rodrille on kertynyt viime aikoina uskomaton määrä kokemusta voittojuhlista. Hänen Englannin Valioliigassa edustamansa Manchester City on kulkenut voitosta voittoon, joten 28-vuotiaalle on kertynyt vino pino pokaaleja.
Vuoden 2023 alusta alkaen Rodri on voittanut peräti kahdeksan pokaalia. Vielä uskomattomampaa on, että samalla ajanjaksolla hän on hävinnyt maa- ja seurajoukkueensa paidassa yhteensä vain neljä ottelua.
”Hän on uskomaton”
Tämän kesän joukkueessa Rodria kuvailtiin koko ajan tärkeimmäksi palaseksi ja jopa maailman parhaaksi pelaajaksi omalla paikallaan.
– Mahtava pelimies. Oman paikkansa paras koko maailmassa. Ansaittu huomionosoitus. Hän pelaa maailman parhaassa seurajoukkueessa, ja nyt myös jos ei maailman parhaassa maajoukkueessa, niin ainakin hyvin lähelle parhaassa, Yle Urheilun asiantuntija Erkka V. Lehtola sanoi Rodrin noutaessa pokaalia.
Rodri pelasi EM-turnauksessa yhtä lukuun ottamatta jokaisen ottelun. Hän teki yhden maalin, mutta loisti keskikentällä rytmittämässä Espanjan pelaamista.
– Kaikki kulkee molempiin suuntiin Rodrin kautta. Kun Espanja oli johdossa (välierässä) Ranskaa vastaan, he jäädyttivät pelin nimenomaan pitämällä palloa. Sitä ei tehdä, ellei konehuone ole nappikunnossa, Yle Urheilun asiantuntija Miika Nuutinen sanoi välierien yhteydessä.
– Rodri on Espanjan kiistaton pelillinen selkäranka, joka on minun papereissani ehkä näiden kisojen paras pelaaja, Nuutinen ennakoi jo tuolloin.
Manchester City on pokannut viimeisen reilun vuoden aikana Valioliigan mestaruuspokaalin kahdesti sekä Englannin cupin mestaruuden, Mestareiden liigan voiton, seurajoukkueiden maailmanmestaruuden ja Uefan supercupin mestaruuden kertaalleen.
– Hänen paikkansa pelaajat eivät saa samaa huomiota kuin vaikkapa hyökkääjät. Kohokohdat koostetaan muista pelaajista, Cityn päävalmentaja Pep Guardiola sanoi alkuvuodesta.
– Hän on uskomaton, ja tällä hetkellä maailman paras keskikenttäpelaaja, koska pystyy tekemään kaikkea. Hän kontrolloi tempoa, näyttää tarvittavaa luonnetta ja pystyy antamaan kaikenlaisia syöttöjä. On vaikea käsittää, miten olisimme saavuttaneet kaiken tämän viime vuosina ilman häntä.
Rodri palkittiin lisäksi muun muassa Mestareiden liigan parhaana pelaajana kaudella 2022–2023, voittomaalin jälkeen Mestareiden liigan finaalin parhaana pelaajana, Kansojen liigan finaalien parhaana pelaajana ja seurajoukkueiden MM-turnauksen parhaana pelaajana.
Rodri on lähtöisin Madridista, mutta nousi ammattilaiskentille Villarrealissa. Sen jälkeen hän pelasi yhden kauden Atlético Madridissa ennen 70 miljoonan euron siirtoa Cityyn vuonna 2019. Espanjan maajoukkueessa hän debytoi vuonna 2018.
Kisoja seurataan Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla hetki hetkeltä tässä artikkelissa.