Turun tunnin juna jäi ilman EU-rahaa – Suomen liikennehankkeille 39 miljoonaa euroa

Yhteensä EU-rahoitusta myönnettiin 7 miljardia euroa 134 eurooppalaiselle hankkeelle.

Kartta länsiradan reitistä.
Länsiradan eli entisen Tunnin junan suunniteltu reitti. Kuva: Kimmo Gustafsson / Yle
  • Jari Strömberg
  • Eino Kossila

Euroopan komissio on myöntänyt 39,11 miljoonaa euroa Verkkojen Eurooppa -välineen rahoitusta 11 hankkeelle Suomessa, liikenneministeriö tiedottaa.

Yhteensä rahoitusta myönnettiin 7,01 miljardia euroa 134 eurooppalaiselle hankkeelle.

Suomesta rahoitusta haettiin 21 hankkeelle yhteensä 325,13 miljoonaa euroa. Ilman jäivät esimerkiksi Länsirata ja Lentorata. Länsiradan kehittämiseen haettiin 176,28 miljoonaa euroa ja Lentoradan suunnitteluun 4,7 miljoonaa euroa rahoitusta.

Länsirata ei heitä kirvestä kaivoon

Helsingin ja Turun välisen nopean junayhteyden kehittämisen hankeyhtiö Länsirata haki rahoitusta reilut 176 miljoonaa euroa.

Länsirata Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavaisen mukaan rahoitus oli tällä kierroksella todella tiukassa. Ottavainen ei kuitenkaan ole heittämässä kirvestä kaivoon rahoituksen suhteen.

– Länsirata pärjäsi pisteytyksessä vallan mainiosti mutta hakijoina oli vielä parempia ja pidemmällä olevia hankkeita, jotka onnistuivat saamaan pienestä tukisummasta osuuksia, hän toteaa.

Länsirata jatkaa nyt ratahankkeen suunnittelua ja osallistuu tuleviin rahoituskierroksiin. Nyt päättynyt CEF-rahoituskierros oli toimikautensa lopettavan komission viimeinen.

– Nyt aloittava uusi EU-komissio laittaa aikanaan omat vastaavat rahoitusvälineensä hakuun. Vuoden tai kahden sisällä ne ovat haettavissa, eikä mikään estä meitä olemasta mukana. Uskon, että silloin mahdollisuudet saada tukea ovat vielä paremmat, Ottavainen kertoo.

Kesäkuussa valtio ja kunnat pääsivät sopuun Länsiradan rahoittamisesta puoliksi. Valtio rahoittaa hanketta 400 miljoonalla ja kunnat 400 miljoonalla eurolla.