Pariisin olympialaiset Ylen kanavilla 26.7.–11.8. Siirry kisasivustolle tästä. Kisojen koko ohjelman löydät täältä.
PARIISI.
Jälkipyykki Seinejoessa kilpailemisesta käy kuumana Pariisin olympialaisissa. Joen vedenlaadun parantamiseksi käytettiin noin 1,5 miljardia euroa, mutta triathlonkisojen järjestämisessä törmättiin ongelmiin.
Olympiakisat alkoivat takkuillen, kun kaksi ensimmäistä harjoituspäivää Seinessä peruttiin ja miesten kilpailua jouduttiin siirtämään yhdellä päivällä eteenpäin liian vaarallisena pidetyn vedenlaadun takia. Sen jälkeen vedenlaatu oli Kansainvälisen triathlonliiton sääntöjen sallimalla tasolla.
Miten sitten Seinessä uiminen lopulta vaikutti urheilijoiden terveyteen? Yle käy läpi, mitä toistaiseksi tiedetään maanantaina käydyn viimeisen olympiatriathlonin jälkeen.
Belgialaisen De Standaard -lehden mukaan triathlonisti Claire Michel joutui viime viikolla sairaalaan E.coli-tartunnan takia. On julkisesti tiedossa, että Seinessä on nimenomaan havaittu E.coli-bakteeria. Se aiheuttaa ripulin kaltaista tautia.
Belgia joutui jättäytymään sekaviestistä poissaolon takia. Belgia kertoi tiedotteessaan Michelin sairastuneen, mutta ei avannut syytä asialle. Tiedotteessa kuitenkin huomautettiin triathlontapahtumista viime viikkoina.
Belgian olympiakomitea ja triathlonliitto toivoivat, että Pariisin tapahtumista otetaan opiksi. He viittasivat peruuntuneisiin harjoituksiin, epäselviin kilpailupäivämääriin ja kilpailumuotoihin sekä epävarmuutta aiheuttaneisiin olosuhteisiin.
Sveitsin liitto puolestaan totesi uutistoimisto AP:lle, että Adrian Briffod sai Seinessä kilpailemisen jälkeen jonkin sortin vatsapöpön. Liiton edustajien mukaan on kuitenkin mahdotonta sanoa, liittyykö sairastuminen Seineen vai onko syy muualla.
Norjan urheilijoista Vetle Bergsvik Thorn puolestaan kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle, että oli sairastunut kilpailtuaan Seinessä. Hänellä oli ollut vatsaongelmia ja hän oli oksennellut, mutta ajatteli taustalla olleen todennäköisesti ruokamyrkytys.
Norjan urheilupomon Arild Tveitenin mukaan maajoukkueen lääkäri kallistuu myös oireiden perusteella enemmin ruokamyrkytyksen puolelle kuin Seinen aiheuttamiin ongelmiin. Thorn kilpaili lopulta maanantaina sekaviestissä Norjan joukkueessa.
Kaiken kaikkiaan julkisuuteen on tullut siis kolme sairastumista, jotka mahdollisesti liittyvät Seinessä kilpailemiseen. Yhteensä viime keskiviikon henkilökohtaisissa kilpailuissa triathlonissa oli mukana 110 osallistujaa.
Urheilijoilta kovaa kritiikkiä
Norja taipui vasta 11. sijalle maanantaina viimeisessä olympiatriathlonlajissa eli sekaviestissä.
– Miksi kilpailut pidetään, mutta ei harjoituksia? Siksi koska tässä vedessä ei pitäisi uida. Olen iloinen, että pystyimme kisaamaan triathlonin, mutta näin paljon epävarmuutta etenkin jo valmiiksi stressaavissa olympialaisissa on ikävää. Voi sanoa, että tämä on osa lajia, mutta yrittäkää sentään herranen aika vähentää tätä, Lotte Miller lähetti norjalaisessa VG-lehdessä terveisensä kisajärjestäjille.
Pronssille maalikamerakuvien jälkeen päätyneestä Yhdysvaltojen joukkueesta Morgan Pearson otti voimakkaasti kantaa kohuun vedenlaadusta.
– Kisajärjestäjät olisivat voineet panostaa enemmän, että olisi puhdasta vettä. He toivoivat vain parasta. He tiesivät urheilijoiden kisaavan, koska kyseessä ovat olympialaiset. Kuulostaa siltä, että laittoivat paljon rahaa puhdistamiseen, mutta ehkä eri tavalla. Heillä oli ehkä väärä idea, Pearson kuvaili lehdistötilaisuudessa.
Pearson ehdotti eräänlaista suojaverkkoa uintikisaan Tokion tapaan. Hän piti kisaamista Pariisissa todella epävarmana asiana, jossa oli paljon riskejä.
– Olin yllättynyt, että kisasimme tänään. Kun satoi, vedenlaatu heikkeni. Kahtena edellisiltana satoi paljon. Menin nukkumaan ja olin varma, että tänään ei kisattaisi. On mielenkiintoista nähdä, kuinka moni sairastuu tulevina päivinä, Pearson sanoi.
Itse vedestä ei likaisuutta Pearsonin mukaan havainnut. Saman havainnon teki jo Yle Urheilu aiemmin viikolla.
– Vesi näytti Tokiossa törkyisemmältä, mutta oli se vesi aika ruskeaa, Pearson kertoi visuaalisista havainnoistaan.
Muut mitalijoukkueet, kultajoukkue Saksa ja pronssijoukkue Iso-Britannia eivät ottaneet asiaan niin voimakkaasti kantaa. Kummastakin joukkueesta kerrottiin, että he luottivat kisajärjestäjien arvioon uimisen turvallisuudesta. Saksan joukkueesta muistutettiin, että suurin osa urheilijoista on pysynyt terveenä.
– Meillä ei ollut ongelmia yksilökisan jälkeen. Emme myöskään odota mitään tämän kisan jälkeen. Toivottavasti pysymme terveenä, Lasse Lürhs linjasi joukkueensa puolesta.
Tosin Lührs kritisoi norjalaisten tapaan kisajärjestäjien aiheuttamaa stressiä urheilijoille, kun kisaamisesta tuli epävarmaa. Samasta asiasta muistutti joukkuekaveri Tim Hellwig.
– Tämä oli upea paikka kisata. Tämä oli kokemus, jollainen tapahtuu vain kerran elämässä. Mielestäni oli silti vaikea käsitellä asiaa. Oli vaikeaa saada tietoa perumisesta. Heräsin keskiviikkona keskellä yötä. Yritin olla katsomatta puhelinta. Yritin valmistautua normaalisti, Hellwig tarinoi.
– Sitten heräsin kuitenkin kunnolla. Adrenaliini alkoi virrata. Yritin keskittyä kisaan ja tehdä aamupalaa. 45 minuuttia myöhemmin kuulin, että kisa on siirretty. Se vaikuttaa suoritustasoon, kun menettää yöunet.
Samantyyppistä tarinaa kertoivat myös Ison-Britannian joukkueen jäsenet.
– Olisimme halunneet vaihtoehtoisen kisapaikan niin kuin avovesiuinnilla on. Olisi kivaa olla tuollainen varavaihtoehto mielessä. Katselimme koko ajan ikkunoista, että ei hitsi tuolla sataa. Uskon, että järjestäjät asettivat kuitenkin terveyden etusijalle, Georgia Taylor-Brown kuvaili.