Viime viikon aikana merialueilla on voinut bongata hyytelömäisen liukkaita otuksia. Nämä ovat Itämeressä asustavia vaarattomia korvameduusoja.
Meduusoja on nyt erityisen paljon, sillä loppukesästä ne nousevat pintavesiin lisääntymään, kertoo Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) tutkimuspäällikkö Samuli Korpinen. Ilmiölle on kaksi muutakin syytä.
Korpinen kertoo, että meduusoja voi näkyä runsaasti myös tuulien ja veden virtauksien vuoksi.
– Nyt on ollut eteläisiä tuulia aika pitkään, niin pintavedessä olevat meduusat saattavat ajelehtia kauempaakin etelästä.
Korpinen kertoo, että meduusojen suuri määrä johtuu myös ravinnon saatavuudesta. Meduusat löytävät paljon eläinplanktonia rehevöityneen meren pintavesissä.
Korpisen mukaan Itämeri on ollut rehevöitynyt jo vuosikymmeniä, mikä ylläpitää korkeita meduusamääriä.
Korvameduusat syntyvät keväällä, kun ne ovat olleet pitkän talven polyyppeinä meren pohjassa.
Kun meduusa on lisääntynyt, sen kunto heikkenee ja ne kuolevat syksyä kohden.
– Tämä on ihan luontaista, että tässä vaiheessa niiden elinkaari loppuu.
Korpinen kertoo, että meduusat voivat kerääntyvät virtauksien mukana poukamiin isoiksikin massoiksi.
Ne voivat jäädä viimeisillä voimillaan paikoilleen lillumaan, eivätkä enää aktiivisesti pyri liikkumaan.
Suomessa ei toistaiseksi pelkoa vaarallisista lajeista
Tutkija toteaa, ettei tuttu korvameduusa ole haittalaji tai vaarallinen. Se on osa Itämeren luontoa.
– Minun mielestä se on hieno suomalainen laji.
Maailmalla on monia erittäin vaarallisiakin meduusalajeja. Ilmastonmuutos voi muuttaa myös eri eläinlajien levinneisyyttä.
Korpisen mukaan toistaiseksi vaarallisista meduusoista ei ole pelkoa Suomessa.
– Aika paljon valtamerten myrkyllisten meduusojen leviämistä tulee estämään Itämeren matala suolapitoisuus, joka ei tule muuttumaan ainakaan korkeammaksi ilmastonmuutoksen takia.
Korpisen mukaan on mahdollista, että makean veden ja murtovesien vieraslajit voivat silti levitä laivojen mukana. Nämä eivät ole välttämättä vaarallisia lajeja.
Tutkimuspäällikkö kertoo, että esimerkiksi kansainvälisillä sopimuksilla torjutaan tällä hetkellä vieraslajien leviämistä laivojen mukana.