Urheiluseura Ylivieskan Kuula kertoo Facebookissa joutuneensa tietomurron kohteeksi ja menettäneensä merkittävän rahasumman.
Seuran tiedotteen mukaan tietomurto tapahtui hiihtojaoston tileille. Hakkeroinnin kohteena oli kilpaurheiluun keskittyvän Kuula SkiTeamin pankkitili ja hiihtojaoston yleinen tili. Seura kertoo, että asiasta on tehty rikosilmoitus ja on poliisin tutkinnassa.
– Tietomurto lähti liikkeelle Traficomin nimissä lähetetyn viestin linkin avaamisesta. Tekstiviestissä pyydettiin maksamaan liitteenä oleva Traficomin maksamaton lasku ennen sen menemistä oikeusjutuksi, seura avaa tapahtumien kulkua.
– Liitteen avaamisen jälkeen pankin nimissä tuli viesti, jossa kerrottiin OP Turvan soittavan hetken kuluttua. Osuuspankin nimissä ollut soittaja puhui hyvää suomea ja kertoi, että tilejä on hakkeroitu. Soittaja kertoi pystyvänsä peruuttamaan hakkeroinnin. Todellisuudessa soittaja onki puhelussa puuttuvan lisätiedon tilien tyhjennykseen.
Ylivieskan Kuulan puheenjohtaja Juha Nivala kertoo Ylelle, että tililtä vietiin rahaa useiden kymmenien tuhansien eurojen edestä. Kuulan hiihtojaostolle isku on kova, mutta koko seuran taloutta tilanne ei kaada.
– Meillä on yleisseura, jossa on yhdeksän jaostoa. Kahdeksan muun jaoston ja pääseuran tilit pysyivät hakkeroimattomana, mutta hiihdolle tämä on iso. Käytännössä kaikki hiihdon rahat meni, Nivala toteaa.
Seura järjestää varainkeruukampanjan
Seura kertoo, että hiihtojaosto käynnistää varainkeruukampanjan. Tavoitteena on esimerkiksi saada paikallisilta yrityksiltä ulkomainontaa Huhmarin hiihtokeskukseen.
Toimenpiteillä seura pyrkii turvaamaan alkavan kauden hiihtotoiminnan sekä helmi-maaliskuun vaihteen Veteraanien SM-hiihtojen järjestelyt.
Nivala kertoo, että seura on saanut hiihtojaostolle jo ensiapua seuran järjestämän arpajaisten tuotoista noin 10 000 euroa.
– He pääsevät maksamaan laskuja ja toiminta pystyy jatkumaan seuran normaalin varainhankinnan kautta.
Ylivieskan Kuula on vuonna 1909 perustettu yleisseura. Vuoden 2023 toimintakertomuksensa mukaan seurassa oli 1 252 jäsentä ja lajeja olivat ammunta, ampumahiihto, beach volley, hiihto, hiihtosuunnistus, koripallo, kuntoliikunta, lentopallo, parkour, pesäpallo, pyöräily, telinevoimistelu ja yleisurheilu. Seuran liikevaihto oli kasvanut edellisvuoden 553 386 eurosta 746 503 euroon.
Uutista päivitetty 19.9. kello 19.38: Lisätty seuran puheenjohtajan kommentit.