Nuorisorikollisuus on lisääntynyt selvästi Kaakkois-Suomessa.
Alle 15-vuotiaiden tekemiä väkivaltarikoksia on päätynyt poliisin tilastoihin tänä vuonna 26 prosenttia edellistä vuotta enemmän. 15–17-vuotiailla kasvu väkivaltarikoksissa on 23 prosenttia.
Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, mistä väkivaltarikosten kasvu johtuu. Kaakkois-Suomen poliisin ylikomisario Juha Junkkari arvioi, että kasvaneella väkivaltarikollisuudella on kuitenkin yhteys esimerkiksi nuorten kasvaneeseen pahoinvointiin.
Näillä kolmella keinolla poliisi pyrkii nyt kitkemään nuorisorikollisuutta alueella.
1. Koulukiertueet
Kaakkois-Suomen poliisi on kiertänyt kaikki Kaakkois-Suomen noin 80 koulua.
Kiertueella poliisi on opettanut kuudesluokkalaisille, mikä on laitonta ja mitä laittomista teoista voi seurata. Nuoret ovat saaneet tietoa myös siitä, miten puuttua rikollisiin tilanteisiin.
Poliisi on myös opastanut nuoria seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, koska myös seksuaalirikosten määrä on kasvanut lasten ja nuorten keskuudessa. Lisäksi se on muistuttanut, että monet kiusaamiseksi luokiteltavat teot ovat todellisuudessa rikollisia tekoja.
Kaakkois-Suomen poliisin rikosylikomisario Juha Junkkari kertoo, että koulukiertueista on tullut positiivista palautetta.
– Sekä nuoret että opettajat ovat kokeneet aiheen tärkeäksi.
Kiertueen lisäksi poliisi lähetti aiheeseen liittyvän paketin oppilaiden kotiin. Paketissa oli materiaalia poliisin koululuentoon liittyen. Materiaalin avulla nuoret voivat keskustella aiheesta myös kotona.
2. Nopea tutkinta
Kaakkois-Suomen poliisi on linjannut, että nuorten tekemät rikokset priorisoitaisiin nyt rikostutkinnassa.
Tavoitteena poliisilla on tutkia nuorten rikosasiat sadan vuorokauden sisällä. Myös laki velvoittaa siihen, että nuorten rikosasiat tutkittaisiin mahdollisimman nopeasti.
Juha Junkkarin mielestä nopeus onkin tärkeää nuorisorikollisuuden torjunnassa. Näin nuori joutuu vastuuseen teostaan ja huomaa rikoksensa seuraukset.
3. Tiivis yhteistyö
Kaakkois-Suomen poliisi näkee tärkeänä tiivistää yhteistyötä myös muiden viranomaisten kanssa. Juha Junkkarin mielestä tiedonvaihdon pitäisi olla välitöntä.
Poliisi vaihtaa tietoja nuorten tilanteesta esimerkiksi sosiaaliviranomaisten ja koulujen kanssa.
Tiiviimpi yhteistyö on myös yksi syy sille, miksi nuorten rikoksista ilmoitetaan nyt aiempaa herkemmin poliisille. Kouluilla on nimittäin selkeä väylä, jonne tapauksista voi ilmoittaa.
Toivoa paremmasta
Kaakkois-Suomen poliisin rikosylikomisario Juha Junkkari korostaa, että vaikka toimenpiteitä tehdään, eivät ne vaikuta nopeasti. Hän ei osaa sanoa, onko toivoa tilanteen parantumisesta nyt näkypiirissä.
– Asiaan ei ole helppoa ja nopeaa ratkaisua.
Junkkari kuitenkin uskoo, että tärkeintä nyt on pohtia moniammatillisesti jokaisen nuoren kohdalla, mikä on paras tapa tukea itse nuorta ja nuoren perhettä.