Kuopiolaiset lentopallon ystävät pääsevät alkavalla kaudella seuraamaan Mestaruusliigan kotipelejä poikkeukselliseen paikkaan.
Sekä naisten liigassa pelaava Puijo Wolley että miesten liigan Savo Volley pelaavat kotiotteluitaan kaupungin uudessa monitoimikeskuksessa, Luolassa. Yli 50 miljoonaa euroa maksanut keskus on nimensä mukaisesti maan alla.
– Aiemmin tässä kaupungissa puhuttiin saliongelmista, mutta nyt olosuhteissa hypättiin kertaheitolla valtakunnan kärkeen, Savo Volleyn päävalmentaja Arttu Keränen kehuu.
Entinen Puolustusvoimien luolasto tarjoaa savolaisjoukkueille aiempaa paremmat olot niin harjoitteluun kuin peleihinkin. Otteluita mahtuu katsomaan 2 500 katsojaa.
– Perustyö on samaa, mutta pelaajat ovat sanoneet, että tänne saapuessa on aiempaa ammattimaisempi olo, Puijo Wolleyn päävalmentaja Pekka Seppänen sanoo.
Mitaleiden kiilto silmissä
Kolme peräkkäistä Mestaruusliigan pronssia saavuttanut Puijo Wolley tavoittelee tällä kertaa mestaruutta. Joukkueen runko on muuttunut merkittävästi, mutta Seppäsen mukaan valmistautuminen on sujunut silti hyvin.
– Vielä elokuussa moni pelaajamme oli nuorten maajoukkueessa EM-kisoissa. Käytännössä meillä on siis ollut kolme viikkoa joukkueharjoittelua, mutta ajan lyhyyteen nähden olemme hyvässä vauhdissa, hän kertoo.
Savo Volley sijoittui viime kaudella miesten Mestaruusliigan neljänneksi. Nyt joukkueessa on nälkä päästä pidemmälle eli mitaleille.
– Meillä on nuoria, nousevia pelaajia, joiden asenne ja halu ovat korkealla treeneissä. Uskon, että taistelemme kärkipäässä, päävalmentaja Keränen muotoilee.
Mestarit vastassa lauantaina
Puijo Wolley avaa kautensa lauantaina hallitsevaa mestaria Kuusamon Pallo-Karhuja vastaan. Yhtä kovan haasteen edessä on Savo Volley, joka saa vastaansa miesten mestaruutta puolustavan Hurrikaani-Loimaan.
Ottelut pelataan Savilahden Luolassa peräjälkeen ja niihin on poikkeuksellisesti ilmainen pääsy.
– Odotan ainakin Puijo Wolleyn uutta katsojaennätystä, Seppänen ennakoi.