Jussi Leppälahti jatkaa Gnistanin peräsimessä

Veikkausliigan nousija ja sarjapaikkansa jo varmistanut IF Gnistan käytti päävalmentajansa Jussi Leppälahden sopimuksessa olleen ensi kauden option.

Jussi Leppälahti jalkapalloharjoituksissa.
Jussi Leppälahti jalkapalloharjoituksissa. Kuva: Mats Ahlnäs / Yle
  • Timo Uusitalo

Jussi Leppälahti on tällä kaudella osoittanut, että hänen valmentamansa pääsarjajoukkue voi haastaa minkä tahansa vastustajan joka ottelussa.

Viimeisestä kymmenestä ottelustaan oulunkyläläinen Gnistan on voittanut seitsemän, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt vain kerran.

Helsinkiläisseuran urheilutoimenjohtaja Jarkko Jokiranta kehuu Leppälahden onnistuneen monella osa-alueella.

– Nousijajoukkueelle on valtava saavutus päästä eurolopputurnaukseen. Olemme keskustelleet Jussin kanssa paljon ja löytäneet yhteisen näkemyksen siitä, mitä meidän tulee kehittää, jotta voimme jatkaa kasvua ja menestystä myös tulevaisuudessa, toteaa urheilupomo seuransa nettisivuilla.

Päävalmentaja itse sanoo, että hänellä on täysi fokus loppukauden huipennuksessa. Gnistan kohtaa ensi lauantaina kotonaan FC Lahden ja 19. lokakuuta päätöskierroksella vieraissa FC Interin.

– Todella hienoa jatkaa täällä. On ollut opettavainen vuosi upeiden pelaajien ja hienon staffin kanssa. Yritetään tehdä seurana kaikki vielä paremmin ensi kaudella, linjaa Leppälahti.