– Tuohan on vielä kovempi kuin Kuitunen.
Elettiin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppua, ja Hiihtoliitto oli kutsunut mediaa paikalle kuuntelemaan vanhojen tähtien kuulumisia ja tutustumaan uusiinkin menijöihin. Yksi heistä oli ikaalislainen Krista Lähteenmäki eli sittempi Pärmäkoski.
Kaiken nähnyt silloinen kollegani teki tulokkaasta nopeasti melkoisen arvion, sillä yhtä lailla kaiken ja enemmänkin nähnyt Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo) ei ollut urheilumedialle juuri kädenlämpöisyydestään tunnetuin urheilija.
Hiljalleen Sotkamon hiihtolukiosta valmistunut Lähteenmäki alkoi vastata huutoon, ja nyt, 15 vuotta myöhemmin hän on 12-kertaisena arvokisamitalistina ja nelinkertaisena henkilökohtaisena olympiamitalistina kaikilla mittareilla 2000-luvun kovimpia suomalaisia urheilijoita.
Kuin mittatilausmuottiin
Tietty kovuus ja kylmyyden rajapintaa hipova viileys ovatkin huippu-urheiluun elimellisesti liitettyjä määreitä, ja niihin Pärmäkoski on vuosien mittaan istunut kuin mittatilausmuottiin.
Siellä, missä kameran tai mikrofonin punainen lamppu on palanut, teot ovat olleet rautaa, puheet punnittuja ja olemus hillityn hallittu kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Huippu-urheilijan tärkeimpiä taitoja on osata sanoa ”ei”, ja tästä aiheesta Pärmäkoski voisi laatia opinnäytetyön huippuarvosanoin.
Vaikka huippu-urheilijoista ei enää tänä päivänä onneksi samanlaisia kansallistaruston jumalhahmoja kirjoiteta kuin vuosikymmeniä sitten, Pärmäkoski on totta vie vaikuttanut kadehdittavalta henkilöltä: vaikeassa ja vaativassa ammatissa superkovaa menestystä, sen muuttaminen taloudelliseksi hyväksi, fyysinen megakunto yhdistettynä mentaaliseen zen-tilaan.
Sitten tuli lokakuun 9. päivä 2024, ja ilmestyi elämäkerta Avoin (kirj. Yle Urheilun toimittaja Laura Arffman, kust. Gummerus).
Pärmäkoski kaataa kirjassa teräsnaispatsaansa maahan vähintään samalla vimmalla kuin Irakin sorrettu kansa aikanaan diktaattori Saddam Husseinille pystytetyt muistomerkit.
Sivullisilta piilossa
Kulunutta paria vuotta avioeroprosessissa olevan hiihtäjän elämästä ovat leimanneet asiat, joita sivullinen ei olisi voinut tämän julkisesta habituksesta ikinä päätellä: jatkuvat, vaikeat paniikkihäiriökohtaukset, mielialalääkitys ja säännöllinen terapia. Kaiken tämän keskellä voitto Lahden maailmancupissa viime keväänä oli suoranainen ihme.
Kun kohtaus iski, hän mietti, kuinka paljon lääkettä uskalsi ottaa. Mieli oli niin maassa, ettei hän ollut enää millään jaksaa. Vaikka Krista tiesi olevansa vahva, oli pelottavaa huomata miettivänsä, joisiko pullon giniä vai söisikö lääkkeitä.
Ratkaisu nostaa tämä sielun pimeä puoli kovien kansien väliin oli kirjan päähenkilöltä vähintään tietoinen, ja suuri palvelus. Kun näistä yleensä vaietuista elementeistä puhuu Krista Pärmäkosken kaltainen supertähti, kaikupinta on kaikella kunnialla toinen kuin jos vereslihainen avautuja on meriiteiltään huomattavasti vähäisempi, lähinnä julkaisukynnyksen mataluuden ansiosta elämäkerraksi ikuistettu urheilija.
Krista ei halunnut kenenkään näkevän itseään häntä kohtauksen aikana, tilassa, jossa hän vain pelkäsi, tärisi ja vapisi eikä pystynyt puhumaan. Ahdistus kasvoi, ja auton oli pysähdyttävä kesken matkan, koska Krista voi niin huonosti. Paniikki vyöryi päälle, oli saatava happea.
Ajoittaiset paniikkihäiriöt kulkivat nuoren urheilijan matkassa läpi uran ja elämän, mutta tilanne kärjistyi pahimmilleen Lahden maailmancupin aikoihin 2023, kun lemmikkikoira yllättäen kuoli, eikä avioliittokaan ollut enää hyvässä hapessa. Huono yhteydenpito valmentaja Matti Haavistoonkin syö urheilijaa syvältä.
Kaiken tämän jälkeen Pärmäkosken voimia söivät terveystilanteen peittely ulkopuolisilta ja pitkä harkinta uran jatkosta. Lahden 20 kilometrin (p) voitto viime maaliskuun alussa viimeistään sinetöi lapsihaaveistaankin kirjassa kovasti puhuvan hiihtäjän jatkon Trondheimin MM-kauden kautta Milanon olympiakisoihin 2026.
Uransa huipennukseen Pärmäkoski elämäkertansa mukaan valmistautuu jo henkisesti paljon paremmassa balanssissa kuin kaudella 2023–24. Kaikki muu olisikin inhimillisesti kohtuutonta.
Lisätty klo 11.16: Kirjan kirjoittanut Laura Arffman on myös Yle Urheilun toimittaja.