Lentopalloilija Mikko Esko palaa pelikentille. Lentopalloliitto kertoo tiedotteessaan, että 46-vuotias passarilegenda on tehnyt sopimuksen Mestarien liigassa pelaavan ulkomaalaisseuran kanssa.
Kyseisen seuran nimeä ei vielä ole kerrottu, sillä seuran on määrä tiedottaa asiasta itse ensi viikolla tarkemmin.
Uuden sopimuksen myötä Esko siirtyy syrjään Suomen miesten lentopallomaajoukkueen general managerin tehtävästä.
Keväällä, jolloin Esko valittiin kyseiseen tehtävään, hän kertoi päättävänsä pelaajauransa ainakin toistaiseksi.
Hänen sopimuksensa on aluksi voimassa Mestarien liigan pelien päättymiseen asti, mutta sitä on mahdollista jatkaa koko kaudeksi.
Esko kertoo Yle Urheilulle, että hänellä ei ollut ”hakua päällä”, vaan aloite tuli kyseiseltä seuralta.
– Alkuun ajattelin vähän sillä tavalla, että no, ei kai tässä nyt enää lähdetä pelaamaan. Mutta sitten kun neuvottelut lähtivät käyntiin, tämä pesti alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän, Esko kertaa.
Hän laskee, että ensimmäisestä yhteydenotosta kului noin kaksi viikkoa sopimukseen pääsemiseen.
Ratkaisevin asia Eskon mukaan päätöksenteossa oli, että vaimo ja kaksi lasta näyttivät asialle vihreää valoa. Vaakakupissa painoivat myös halu päästä takaisin kentille, mahdollisuus päästä pelaamaan Mestarien liigan lohkovaiheen otteluita ja seurasta paistanut halu saada Esko riveihinsä.
Jatkanut harjoittelua
Mikko Esko muistelee, että häneltä vaadittiin keväällä päätöstä siitä, onko hän lopettanut uransa kokonaan.
– Jätin sen takaportin. Mutta ei ollut tosiaan mitään suunnitteilla oikeasti palatakaan, Esko sanoo.
Vaikka ura päättyi keväällä toistaiseksi, passari kertoo harjoitelleensa sen jälkeenkin koko ajan.
– Kunto on ihan ok mallilla, oikeastaan varmaan lähes samoissa mitä aikaisemminkin tähän asti. Mutta sellainen pallollinen lajitreeni on jäänyt paljon vähemmälle totta kai, kun en ole pelannut.
Sen suurempia tavoitteita Esko ei pelaajauransa jatkumiselle ole asettanut.
– Nyt mennään tämä pätkä ja katsotaan, miltä tämä tuntuu ja miten menee. Sitten katsotaan jatkoa. Mitään pidempää suunnitelmaa ei ole.