Kreikka on voittanut miesten jalkapallossa ensi kertaa virallisessa maaottelussa Englannin.
Huuhkajien kanssa samassa Kansojen liigan lohkossa pelaavien maiden kohtaamisessa Kreikka nousi erotuomarin antamalla lisäajalla yllättävään 2–1-voittoon, kun Vangelis Pavlidis onnistui maalinteossa toisen kerran Wembleyn illassa.
Jude Bellingham oli tuonut hieman aiemmin, 87. minuutin 1–1-maalillaan Englannin tasoihin. Pavlidis viimeisteli Kreikan 1–0-johtomaalin toisen puoliskon alussa.
– Me olimme toiseksi parhaita kentällä tänään suurimman osan ajasta, ja se oli pettymys. Aina tulee eteen vastoinkäymisiä, mutta silloin tärkeintä on, miten siihen reagoi. Yritimme muuttaa asioita ja saada keskikentän haltuun, mutta emme onnistuneet siinä. Kaikki maalit tulivat meidän virheistämme, sekin oli pettymys, Englannin vastuuvalmentaja Lee Carsley kommentoi.
Englanti on hävinnyt Kansojen liigassa kymmenestä kotiottelustaan neljä. Kreikka ei ollut onnistunut ennen torstaita koskaan maalinteossa Wembleyllä.
Kreikka johtaa Kansojen liigassa B-liigan kakkoslohkoa voitettuaan kaikki kolme otteluaan. Englannilla on kuusi pistettä, Irlannilla kolme. Suomi on nollakerholaisena kolmen kierroksen jälkeen.
Kreikan joukkue oli valmistautunut otteluun järkytyksen keskellä. Torstaina aamulla saatiin uutinen, että George Baldock on kuollut.
Puolustaja löydettiin kuolleena kotinsa uima-altaasta Glafydassa, Ateenan metropolialueella. 31-vuotiaana kuollut George Baldock eli lähes koko elämänsä Englannissa, mutta pelasi Kreikan maajoukkueessa.
Suomi kohtaa Englannin 13. lokakuuta Olympiastadionilla. TV2 näyttää ottelun suorana. Ennakkostudio-osuus alkaa klo 18.15.