Lappeenrannan kaupunginhallitus päättää lentokentän lisärahoituksesta maanantaina.
Kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen esittää, että Lappeenrannan kaupunginhallitus myöntäisi lentokentälle 250 000 euron lisärahoituksen.
Lisärahoituspyynnön kaupungille on tehnyt Saimaan Lentoasemasäätiö. Rahalla on tarkoitus turvata lentoaseman toiminta. Säätiö ei nimittäin saanut valtiolta tukea käyttötalouteensa.
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlund (kok.) uskoo, että kaupunki vastaa lisärahoituspyyntöön myöntävästi.
– Valtuusto on jo päättänyt talousarviokäsittelyssä, että jos valtiolta ei käyttötalouteen rahaa tipu niin valtiolta tulevaksi ajateltu osuus maksetaan konsernihallinnon rahoista, Grönlund muistuttaa.
Lomautuksia
Ryanair päätti loppukesästä lopettaa talviaikaiset reittilennot Lappeenrannasta Italian Bergamoon. Ryanairin sooloilun seurauksena Lappeenrannan Lentoasema Oy on joutunut säästämään.
Esimerkiksi tulevan talven sulatuskemikaalit on jätetty tilaamatta. Lisäksi henkilöstön vanhempainvapaat ja lomarahavapaat on pidetty, eikä tuntityöläisiä enää käytetä niin paljon kuin ennen. Ylläpitohenkilökuntaa on myös tarjottu kaupungin palvelukseen talvikaudeksi.
Näiden toimien lisäksi lentoasemayhtiö harkitsee myös lomautuksia.
Vastoinkäymisiä
Saimaan lentoasemasäätiö on kohdannut muitakin vaikeuksia. Yksityiskoneiden avaukset romahtivat edellisvuodesta. Viime vuonna yksityiskoneiden avauksia oli 63 kappaletta, mutta tänä vuonna niitä avattiin vain kymmenen.
Myös koululentoja on ollut ennakoitua vähemmän. Säätiö arvioi, että toteutuneita lentoja olisi ollut 15, mutta todellisuudessa lentoja on ollut vain kuusi.
Henkilöstökuluihin tuli odottamaton 20 000 euron ylitys. Ylitys johtuu palkkalaskennan työehtosopimukseen liittyviin takautuviin maksuihin.
Lisäksi Ryanairin kääntömaksut ovat vähentyneet marras -ja joulukuussa.