Lokakuisena keskiviikkoiltapäivänä Kupittaan palloiluhallin ovesta astelee sisään itsevarman oloisia lentopalloilijoita hymyssä suin.
Tuto Volley on aloittanut Mestaruusliigan kautensa lähes sensaatiomaisella voittoputkella ja onnistumisen ilmapiiri huokuu myös päivän harjoituksissa.
Viime kaudella Tuto Volley saavutti Mestaruusliigassa koko runkosarjan aikana vain seitsemän voittoa. Nyt se takoi seitsemän voittoa putkeen jo lokakuun aikana, heti kauden alkuun.
Päävalmentaja Jani Niskakankaan mukaan joukkueen peli on tasaista ja se on onnistunut pelin kaikilla osa-alueilla. Monilla muilla joukkueilla suorittaminen on kauden alussa heilahdellut enemmän.
– Pelimme näytti aika valmiilta jo elo-syyskuussa. Joukkueen ilmapiiri on avoin ja rento. Näyttää siltä, että kaikilla on hyvä olla kentällä. Sama pätee myös harjoituksiin. Se on ruokkinut sitä, että pelimme on helpon ja iloisen näköistä. Silloin tuloskin puhuu, Niskakangas analysoi.
Hakkuriksi hankitun Antti Ropposen lyöntikäsi on myös puhunut tehokkaasti. Kaksi edelliskautta Sveitsissä pelanneen Ropposen meriittilistalta löytyy yli puolensataa maaottelua sekä kaksi SM-kultaa Kokkolan Tiikereissä.
Ropponen on löytänyt nopeasti yhteisen sävelen passari Joel Laakson kanssa. Laakso teki oman läpimurtonsa viime kaudella Kyyjärvellä.
– Joelilla ja Antilla on ollut iso rooli. Heidät hankittiin tänne tekemään tulosta ja he ovat vastanneet siihen hyvin. Heidän pelityylinsä sopivat hyvin yhteen. Pelaamme aika nopealla passitempolla Antille, mikä auttaa myös muita pelaajia, koska se avaa paikkoja.
Hakkuri Ropponen on itse samoilla linjoilla.
– Tykkään nopeista passeista. Alkukauden sekä harjoitusten perusteella olen huomannut, että Laaksollakin nopea passi tulee luontaisesti. Siitä on hyvä lähteä rakentamaan.
Toissa kaudella Ropponen valittiin Sveitsin liigan parhaaksi pelaajaksi ja hänen joukkueensa Biogas Volley Näfels sijoittui sarjassa hopealle.
Ropponen sanoo palanneensa Suomeen perhesyistä. Tutoon hän päätyi päävalmentaja Niskakankaan houkuttelemana.
Ennen Sveitsiin lähtöään Ropponen pelasi Hurrikaani Loimaassa, missä Niskakangas toimi fysioterapeuttina. Sittemmin Niskakangas myös valmensi Loimaalla ennen siirtymistään viime kaudeksi Tuto Volleyn peräsimeen.
Kuten tunnettua, Niskakangas seurasi pestissään Olli Kuoksaa, joka puolestaan siirtyi samassa yhteydessä Turusta Loimaalle.
Yleisömäärä tuplaantunut
Viime keväänä Tuto Volley ylsi vain nipin napin pudotuspeleihin, mutta piinasi puolivälieräsarjassa lopulta mestaruuden vienyttä Hurrikaania täydet viisi ottelua.
Niskakangas uskoo, että juuri kyseinen ottelusarja kylvi siemenen tämän kauden alun menestykselle.
– Viime vuonnakin meillä oli hyviä yksilöitä, mutta emme saaneet joukkuetta hitsautumaan samalla tavalla yhteen. Se tapahtui vasta puolivälieräsarjassa Hurrikaania vastaa.
– Uskon, että ne tapahtumat ajoivat koko seuraa sekä meillä jatkaneita pelaajia siihen ajatteluun, että kärki ei niin kaukana olekaan. Fanit, yhteistyökumppanit ja talkoolaiset saivat joukkueen lisäksi itseluottamusta ja uskoa paljon. Nyt joukkue on viime kautta kokeneempi ja se pääsi nopeasti samalle aaltopituudelle.
Viime kaudella jopa Tuto Volleyn tulevaisuus ylimmällä sarjatasolla oli uhattuna seuran kamppailtua pahoissa talousvaikeuksissa. Yleisö ei vaisun menestyksen myötä löytänyt katsomoon odotetusti ja sama koski myös yhteistyökumppaneita.
Tällä kaudella yleisömäärä on tuplaantunut ja Niskakankaan mukaan viime kevään jälkeen mukaan on saatu myös uusia yhteistyökumppaneita.
Joukkue aloitti nyt neljännen kautensa Mestaruusliigassa. Tähän asti Turkua ei ole varsinaisesti tunnettu lentopallokaupunkina. Voisiko nyt olla otollinen hetki myös siihen?
– Turussa on paljon junioreita, ja heitä sekä heidän vanhempiaan on näkynyt peleissämme kasvavassa määrin. Jos pelaamme tähän tyyliin ja pärjäämme, niin varmasti yleisöäkin kiinnostaa, Niskakangas tuumii.
Sekä päävalmentaja että hakkuri kieltävät olevansa yllättyneitä alkukauden menestyksestä.
Molemmat uskovat, että joukkueen pelissä riittää myös kehityskohteita, joita työstämällä tulosta on lupa odottaa myös sarjan edetessä.
Kolmatta kauttaan joukkueessa pelaava keskitorjuja Jere Keskinen korostaa joukkueen vapautuneen ilmapiirin vaikutusta pelisuorituksissa sekä harjoittelussa.
– Itse näen sen niin, että arjen tekeminen on aika hyvällä tasolla. Meillä on luotto siihen, mitä tehdään, ja tehdään niin kuin puhutaan. Jos katsoo kuvista pelin jälkeen, niin monilla on leveät hymyt. Se kertoo mielestäni aika paljon.
– Keulimaan ei saa lähteä yhtään, mutta kyllä kaikilla on hyvä itseluottamus juuri nyt.
Pisteitä takovan Ropposen mukaan joukkueessa on onnistujia laajalla rintamalla.
– Esimerkiksi Lauri Vanhanen ja Aatu Kulmala ovat kasvaneet henkisesti kymmenen senttiä. Sitä on ollut mukava seurata vierestä ja nähdä, kuinka paljon he tekevät harjoitussalilla sen eteen.
Lokakuisen keskiviikkopäivän lajiharjoitus päättyy pelaajien ja valmennuksen yhteiseen Tuto-huutoon. Sen perään Ropponen huudahtaa vielä itsekseen: Jymy!
– Havaitsin sosiaalisesta mediasta, että Nurmon Jymy palaa pesiskartalle, mikä oli tosi hieno uutinen. Kyllä minua itse asiassa jo vähän kyseltiin kesäksi sinne, mutta en ole niin pitkälle vielä miettinyt, Ropponen selittää, hieman hymyillen.
Viime kesänä nurmolaislähtöinen Ropponen pelasi myös pesäpallon Suomensarjaa Loimaan Pallossa.