Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) puheenjohtajaksi ensi vuoden maaliskuussa pyrkivä Sebastian Coe vaatii BBC:n haastattelussa selkeitä rajoja naisten sarjojen osallistumisoikeuteen.
– Minusta KOK tarvitsee erittäin, erittäin selkeän linjan tässä asiassa, Coe sanoi.
Tällä hetkellä sukupuoleen perustuvien sarjojen tilanne vaihtelee lajista toiseen. Syynä on KOK:n marraskuussa 2021 julkaisema linjaus, jonka mukaan urheilijaa ei saa sulkea pois kilpailuista sukupuolisen kehityksen poikkeaman tai transsukupuolisuuden takia, ellei tämän voida osoittaa johtavan epäreiluun kilpailuetuun.
– Naisten sarjan suojeleminen on minusta ehdottoman tärkeä. Jos siihen ei olla valmiita, naisten urheilu menetetään, enkä ole valmis siihen. Minusta nykyinen linja ei ole tarpeeksi selkeä, Coe sanoi.
KOK:n nykyinen linjaus johti repivään keskusteluun Pariisin viime kesän olympialaisissa. Taiwanin Lin Yu-ting ja Algerian Imane Khelif voittivat kultamitalit nyrkkeilyn naisten sarjassa, vaikka heidät oli viime vuonna suljettu MM-kisoissa naisten sarjasta sukupuolitestin jälkeen.
Sebastian Coe on toiminut Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) puheenjohtajana vuodesta 2015. WA:n säännöt naisten sarjan osallistumisoikeudessa ovat KOK:n linjausta huomattavasti tiukemmat.
WA ei salli miehen puberteetin läpikäyneiden transnaisten osallistuvan naisten sarjaan. Sukupuolen kehityksen häiriön omaavien on naisten sarjaan pyrkiessään alennettava testosteronitasoaan.
Lisää palkintorahaa
Coen johdolla WA on lisännyt myös urheilijoille maksettavia palkintorahoja.
Viime kesänä WA oli ensimmäinen kansainvälinen lajiliitto, joka maksoi olympiakisoissa palkintobonusta. Pariisissa yleisurheilun kultamitalistit kuittasivat lajiliitolta 50 000 Yhdysvaltain dollaria.
Coe sanoi pitävänsä palkintorahoja hyvänä ajatuksena muihinkin olympialajeihin.
– Kyllä, mutta minun on myös myönnettävä, ettei kaikilla lajeilla ole yhtä hyviä mahdollisuuksia luoda sellaista budjettia. Siksi urheilun rahoittaminen ja kansallisten olympiakomiteoiden rahoittaminen on tärkeää, Coe sanoi BBC:llä.
KOK:n seuraava puheenjohtaja valitaan maaliskuussa, ja hän ottaa tehtävän vastaan kesäkuussa. Nykyinen puheenjohtaja Thomas Bach on ilmoittanut, ettei hae jatkokautta.
Sebastian Coe on yksi niistä seitsemästä, jotka ovat julkisesti ilmoittaneet tavoittelevansa KOK:n puheenjohtajuutta.