Huuhkajien synkkä taival Kansojen liigassa jatkui 0–1-tappiolla Irlannille. Viides peräkkäinen tappio tietää sitä, että Suomi tulee putoamaan sarjaporrasta alemmas C-liigaan.
Suomen päävalmentaja Markku Kanerva harmitteli lopputulosta ja muistutti, että Huuhkajilla oli Irlantia suurempi maaliodottama ja pallonhallinta. Palloa ei kuitenkaan saatu hyvistä paikoista sisään.
– Tasainen matsi kokonaisuutena, mutta en tiedä mikä nyt riivaa, kun ei saada palloa pussiin. Ei ole kyllä onnikaan pätkääkään myötä, mutta kokonaisuutena olen suhteellisen tyytyväinen esitykseen, Kanerva sanoi.
– Enemmän olisi ollut otettavissa. Tulosurheilua kun tämä on, tappio korpeaa minua ja koko joukkuetta. Teimme hyvin töitä ja kaverit panivat itsensä peliin. Mutta ei tullut voittoa eikä edes pistettä. Kova paikka.
Kanervan valmennustiimi on lähtenyt uudistamaan Suomen pelaamista, mutta tuloksena on maajoukkueen pisin tappioputki 30 vuoteen. Päävalmentaja näkee silti viimeisissä otteluissa viitteitä paremmasta tulevaisuudesta. Pisteitä pitäisi silti napsia.
– Kyllähän itseluottamus on aina koetuksella, kun tappioputkia tulee. Eihän häviäminen tietenkään kivaa ole, mutta haemme tästäkin pelistä positiiviset asiat, katsomme korjattavat jutut ja viemme prosessia eteenpäin.
Tappioputki poikki Kreikkaa vastaan?
Kanerva myöntää, että työsarkaa riittää, muttei usko, että pelaajien usko on loppumassa.
– Urheilussa tulee välillä vähän pidempiä tappioputkia. Toivottavasti mahdollisimman nopeasti saadaan se katkaistua sunnuntaina Kreikkaa vastaan.
Huuhkajat lähtee panoksettomaksi jääneeseen Kreikka-otteluun Kanervan mukaan latautuneena.
– Kun Suomi-paita pannaan päälle ja mennään edustamaan, se on kunnia-asia. Pitää panna parasta tiskiin. Jokainen pelaaja pelaa omalle tulevaisuudelleen, me pelaamme omalle tulevaisuudellemme. Se on äärimmäisen tärkeä, näillä näkymin viimeinen valmistava peli ennen kevään MM-karsintoja.
Pohjanpalo kantaa vastuunsa
Joel Pohjanpalo epäonnistui rangaistuspotkussa ja suti vielä varsinaisen peliajan loppuhetkillä ohi Teemu Pukin tarjoilemasta pallosta. Kokenut keskushyökkääjä harmitteli epäonnistumisiaan ottelun jälkeen.
– En muista, koska viimeksi olen ryssinyt noin monta paikkaa. Pitää ottaa vastuu. Pilkusta pitää tehdä maali. Totta kai veska otti pilkun hyvin kiinni, mutta pilkut ovat mustaa valkoisella, menee maaliin tai ei mene. Tämä on futista. Tämä on raakaa, Pohjanpalo sanoi.
– Vaikka pelit menevät parempaan suuntaan, tulokset ovat ne, mitkä ratkaisevat. Tänään tuli taas takkiin. Täytyy vain jaksaa uskoa, että kyllä se voitto tulee.
Venezian kapteenina Pohjanpalo pelaa viikoittain suuressa roolissa Serie A:ssa, mutta rooli Huuhkajissa on pelitavallisista painotuksista johtuen jäänyt pieneksi. Maalintekijä myöntää, että penkiltä aloittaminen on aina pettymys.
– Tämä on joukkueurheilua, meille on kaikille suuri kunnia edustaa Suomea, oli se rooli mikä tahansa. Tänään roolini oli tulla vaihdosta sisään ja otan vastuun omista tilanteistani. Niistä olisi pitänyt saada paremmat ratkaisut.
Kirottu maali
Sparta Prahan kanssa Mestarien liigassa tällä kaudella loistanut Kaan Kairinen esiintyi ensimmäistä kertaa syksyn Kansojen liigassa.
Kairisen mukaan Suomi pelasi hyvän ottelun. Huuhkajat kykeni hallitsemaan palloa molemmilla puoliajoilla ja loi kelpo tilanteita.
– Emme vain saa palloa sisään. Se on ehkä suurin ongelmamme tällä hetkellä: emme ole tarpeeksi kliinisiä vastustajan boksissa, Kairinen analysoi.
Suomi on tehnyt viidessä ottelussa vain kaksi maalia. Kairisen mukaan hyökkäysmalleja tulee käydä yhdessä läpi, jotta joukkueen kipsi hyökkäyskolmanneksella saataisiin murrettua.
– Se vaikuttaa myös pelaajien itseluottamukseen. Minusta meillä on joku kirous tällä hetkellä saada pallo sisään. Kaksi kertaa kävi tolpassa ja oli pilkku, josta ei saatu riparistakaan sisään.
Vaikka päätöspelissä Kreikkaa vastaan ei ole enää pelillistä panosta Suomelle, maajoukkue lähtee Kairisen mukaan taistelemaan.
– Annamme kaikkemme, ja yritämme antaa faneille takaisin. He ovat jaksaneet kannattaa meitä hienosti.