Tomas Koski järjesti todellisen yllätyspaukun lyhyen radan MM-uintien päätöspäivänä Budapestissä. Koski kauhoi miesten 200 metrin vapaauinnissa hurjan Suomen ennätyksen 1.41,92 ja oli alkuerien kolmanneksi nopein uimari.
Koski alitti peräti puolellatoista sekunnilla isoveljensä Matias Kosken aiemman SE-ajan 1.43,51. Parikymppisen suomalaisuimarin edelle ennättivät vain USA:n Luke Hobson (1.41,55) ja Belgian Lucas Henveaux (1.41,58).
– Ensimmäinen satanen tuntui todella hyvältä ja rennolta. Viimeinen finsta oli vähän rankka, mutta toivottavasti illalla sitten kovempaa, Koski kuvaili räväkkää alkueräuintiaan.
Kova ennätysparannus yllätti, vaikka Koski tiesi olevansa kunnossa.
– Ei ollut mitenkään hirveän iso yllätys. Harjoitukset ja kaikki kisavedot ovat tuntuneet hyviltä. Mutta kuitenkin tosi kova aika, Koski kertoi tunnelmistaan.
Koski kilpailee MM-finaalissa tänä iltana kello 19.40.
Minkälaisin odotuksin illan finaaliin?
– Illalla lähden taas täysillä. Toivottavasti riittää energiaa, jotta pysyn mukana, Koski ennakoi.
”Näin kova ennätysparannus oli suuri pommi”
Yle Urheilun asiantuntija Ville Kallinen arvioi, että Kosken huippu-uintia osattiin ounastella, mutta juuri kukaan ei uskonut näin kovaan vetoon.
– Koski on tehnyt kovia vetoja Yhdysvaltain yliopistouinneissa. Mutta näin kova ennätysparannus oli suuri pommi. Ajateltiin, että finaalipaikka olisi mahdollinen ihan optimisuorituksella. Tämä uinti ylitti optimisuorituksenkin, Kallinen kommentoi.
Vieläkö Koski voisi parantaa illan finaalissa?
– Tomas joutui uimaan alkuerässä sivussa. Nyt finaalissa hän pääsee keskelle, ME-miehen Luke Hobsonin rinnalle. Siinä voi olla hyvä vetoapu etenkin loppuun, jossa matka alkoi painaa alkuerissä.
Kallinen muistutti, että Koskella on vielä lyhyt historia uinnissa.
– Tomas pelasi pitkään koripalloa ennen vaihtoaan uintiin. Nyt hän on alkanut saada kiinni takamatkaansa. Harjoitusten määrät ja tehot ovat alkaneet kasvaa riittävästi. Kosken potentiaali on ollut valtava jo kahden vuoden ajan, mutta nyt kaikki alkaa konkretisoitua, Kallinen taustoitti.
Myös Kivirinta finaalissa, Lahtinen flunssaisena
Iltakilpailuissa Veera Kivirinta kamppailee naisten 50 metrin rintauinnin finaalissa kello 18.47. Kivirinta teki välierissä ennätyksensä 29,44, oli seitsemänneksi nopein ja eteni näin loppukilpailuun.
MM-altaassa kovasti urakoinut Laura Lahtinen vetäytyi naisten 200 metrin vapaauinnin alkueristä. MM-kisojen perhosuinnissa 100 ja 200 metrin finaaleissa uinut Lahtinen tunsi olonsa puolikuntoiseksi.
– Pieni flunssa on päällä, ja lihassairauden vuoksi jalat reagoivat pieneenkin tosi pahasti niin, ettei ollut järkeä lähteä uimaan, kun jalkoja en pysty käyttämään. Ensi viikon SM-uinnitkin jäävät aika varmasti välistä, koska haluan aloittaa uuden kauden siitä, mihin tämä hyvä kausi jäi, Lahtinen sanoi tiedotteessa.