Harry Kanen toisen puoliajan rangaistuspotkumaali Bundesliigassa toi Bayern Münchenille 1–0-vierasvoiton Borussia Mönchengladbachista lauantaina. Bayern palautti sarjajohtonsa taas neljään pisteeseen, joka sillä oli myös talvitauon aikana.
Kane on nyt onnistunut 26 peräkkäisessä rangaistuspotkussa niin seura- kuin maajoukkuetasolla sen jälkeen, kun hän epäonnistui Ranskaa vastaan vuoden 2022 MM-kisojen puolivälierissä.
Englannin maajoukkueen kapteeni lähetti Gladbachin maalivahti Moritz Nicolasin väärään kulmaan 68. minuutilla ja sinetöi tämän kauden 15. liigamaalillaan pistepotin Bayernille.
Kaikkiaan tämä kauden 24 maalistaan Kane on viimeistellyt kymmenen rangaistuspotkusta.
Bayern hallitsi suvereenisti peliä, eikä kotijoukkueella ollut ottelussa kuin yksi tekopaikka Bayernin kahdeksaa huippupaikkaa vastaan. Kaikkiaan sarjakärjellä oli maalintekoyrityksiä 23, Mönchengladbachille merkittiin viisi.
– Lähtökohtaisesti edessä oli vaikea vieraspeli, johon olimme valmistautuneet erinomaisesti. Ensimmäisellä puoliajalla olimme tosi hyviä, vaikka emme onnistuneet maalinteossa. Ottelusta voi aina tulla vaikea, kun johdat sitä vain yhdellä maalilla, mutta malttimme pysyi hyvin loppuun asti, iloitsi Bayernin vastuuluotsi Vincent Kompany.
Manuel Neuer, joka palasi kuukauden sairauslomaltaan, ei kirjannut yhtään torjuntaa vieraiden tolppien välissä.
Mönchengladbach vajosi tappion myötä kolme sijaa sarjassa alaspäin kymmenenneksi. Kotiottelu oli sille Bundesliiga-kauden ensimmäinen, jossa se jäi maalitta.