Lukas Britschgi luistelee.
Lukas Britschgi nousi Euroopan mestaruuteen loistavalla vapaaohjelmasuorituksellaan, kun muut miehet sortuivat virheisiin. Kuva: EPA-EFE

Lukas Britschgi nousi kahdeksannelta sijalta mestariksi – tässä kaikki EM-taitoluistelusta

Taitoluistelun EM-kisat järjestettiin Tallinnassa. Yle Urheilu seurasi tapahtumia tässä artikkelissa.

    • Hanna Hanhinen
    • Sakari Lund
    • Emma Hyyppä
    • Jonne Niemeläinen
    • Mika Halonen
    • Hinni Hirvonen
Emma Hyyppä

Lukas Britschgi nousi Euroopan mestariksi

Sveitsin Lukas Britschgi joutui yli tunnin ajan jännittämään kärkipaikkansa kohtaloa miesten vapaaohjelmakilpailussa, mutta odotus palkittiin: Britschgi toden totta nousi kahdeksannelta sijalta Euroopan mestariksi.

26-vuotias sveitsiläinen voitti vapaaohjelman reilun kuuden pisteen marginaalilla ja koko kilpailun vajaan viiden pisteen erolla Italian Nikolaj Memolaan.

Voittopisteet 267,09 ovat Britschgin kauden paras tulos, vaikka lyhytohjelmassa tuli virheitä. Kaksi vuotta sitten sveitsiläinen ylsi Helsingin EM-kisoissa pronssille hieman yllättäen.

Pronssia otti Ranskan Adam Siao Him Fa, joka lähti vapaaohjelmaan kärkipaikalta, mutta haparoi hypyissään pahasti. Hänen yhteispisteensä olivat 257,99.

Suomen Valtter Virtanen oli 24:s pistein 174,83.

EM-kisat päättyvät huomenna päätösgaalaan.

Emma Hyyppä

Siao Him Falle pahoja virheitä

Hallitseva mestari Adam Siao Him Fa oli pahoissa vaikeuksissa vapaaohjelmassaan. Tällaista näkee varmalta ranskalaistähdeltä harvoin.

Siao Him Fa kaatui ensimmäisen hyppynsä, neloistulpin. Sen jälkeen hän teki väliin pari erittäin laadukasta hyppyä, mutta sitten jälleen haparoi alastuloissa läpi ohjelman.

Kisaa johtaa Sveitsin Lukas Britschgi pistein 267,09. Hän oli lyhytohjelman jälkeen vasta kahdeksantena.

Emma Hyyppä

Samoilov ja Egadze romahtivat

Lyhytohjelmassa kolmanneksi yltänyt Puolan Vladimir Samoilov epäonnistui useassa elementissä vapaaohjelmassaan, ja hänen pisteensä jäivät mataliksi. Samoilov putosi kokonaistuloksissa kahdeksanneksi yhteispistein 229,67.

Toisena lyhytohjelman jälkeen ollut Georgian Nika Egadze ei myöskään yltänyt parhaimpaansa. Virheet pudottivat hänet kokonaistuloksissa kolmanneksi, kun jäljellä on enää yksi luistelija.

Viimeisenä luistelee kolmatta peräkkäistä mestaruutta tavoitteleva Ranskan Adam Siao Him Fa.

Emma Hyyppä

Britschgi nousee mitaleille

Kahdeksantena lyhytohjelman jälkeen ollut Sveitsin Lukas Britschgi nousee mitaleille miesten EM-kisassa. Mitalin väri ratkeaa pian, sillä luistelijoita on jäljellä enää kaksi: Georgian Nika Egadze ja Ranskan Adam Siao Him Fa.

Yhteispisteet 267,09 luistellut sveitsiläinen johtaa kisaa neljän ja puolen pisteen erolla Italian Nikolaj Memolaan.

Emma Hyyppä

Kuuma ryhmä esittelyyn

Miesten vapaaohjelmakilpailu huipentuu pian, sillä jäljellä on vain kuusi viimeistä luistelijaa:

Mihhail Selevko EST Nikolaj Memola ITA Matteo Rizzo ITA Vladimir Samoilov POL Nika Egadze GEO Adam Siao Him Fa FRA

Kisaa johtaa Sveitsin Lukas Britschgi, joka sai yhteispisteet 267,09. Britschgi oli lyhytohjelman jälkeen kahdeksantena, mutta hänen sijoituksensa näyttää olevan tuloslistalla vahvasti ylöspäin. Eroa toisena olevaan Latvian Deniss Vasiljevsiin on yli 22 pistettä.

Emma Hyyppä

Kolmas ryhmä jäällä

24 miehen vapaaohjelmakisa on nyt yli puolenvälin. Kolmannen ryhmän ensimmäinen luistelija, Latvian Deniss Vasiljevs, siirtyi kärkeen mainiolla vapaaohjelmalla.

Vasiljevs keräsi yhteispisteet 239,70 ja hän johtaa kisaa 15 pisteen erolla Slovakian Adam Hagaraan.

Suomen Valtter Virtanen on 13:ntena eli viimeisenä.

Emma Hyyppä

Kevin Aymozille taas katastrofaalinen epäonnistuminen

Ranskan Kevin Aymoz lähti Tallinnan EM-kisoihin yhtenä mitalisuosikkina, mutta tulos oli täydellinen pannukakku.

Aymoz jäi torstain lyhytohjelmakisassa 18:nneksi, ja vapaaohjelma sujui surkeasti. Aymoz epäonnistui lähes jokaisessa hypyssä ja sai neljä pistettä kaatumisvähennyksiä.

Selostaja Mika Saarelaisen mielestä Aymozin suoritus antoi hyvän esimerkin nuoremmille luistelijoille.

– Vaikka kuinka menisi penkin alle, niin loppuun asti luistellaan. Mutta vaikka tämä oli teknisesti ihan katastrofaalinen, tämä oli tähän mennessä mielenkiintoisin ohjelma, Saarelainen sanoi.

Aymoz sai vapaaohjelmastaan vain 113,16 pistettä, millä hän jätti taakseen vain Tshekin Georgii Reshtenkon ja Suomen Valtter Virtasen. Hän on luistellut tällä kaudella parhaimmillaan pisteet 190,84.

Ranskalaistähden kokonaispisteet 182,84 jäivät peräti 96 pistettä miehen kauden parhaasta.

Aymozin EM-kisat menivät mönkään myös viime vuonna. Tuolloin hän jäi lyhytohjelmassa sijalle 31 eikä selvinnyt vapaaohjelmaan.

Emma Hyyppä

Virtanen avasi miesten vapaaohjelmakisan

Ensimmäisenä luistellut Valtter Virtanen oli vaikeuksissa vapaaohjelmassaan. Hän sai ohjelmastaan melko vaatimattomat pisteet 109,65, jotka jäävät reilut 13 pistettä hänen kauden parhaastaan.

– Kokemuksesta huolimatta meni vähän ylilatauksen puolelle, 37-vuotias arvokisakonkari totesi.

Valtter Virtanen yritti neloistulppia, vaikka ei ole tehnyt sitä kilpailuissa pitkään aikaan.

Virtanen haparoi ensimmäisissä elementeissään ja joutui helpottamaan hyppyjään. Ohjelman alussa Virtanen yritti neloistulppia, joka jäi kolmoishypyksi ja laskeutui kahdelle jalalle.

– Lämmittelyssä tuli varmaan paras neloistulppi kolmeen-neljään vuoteen. Tuli sitten turhaa intoa siihen ekaan neloishyppyyn. Jatkoa ajatellen se tuo uskoa, että tulppi on mahdollista tehdä vielä. Siitä on pitkä aika, kun olen tehnyt sen puhtaasti, Virtanen sanoi.

Myöskään piruetit ja askelsarja eivät olleet suomalaisen parhaalla tasolla.

Virtasen yhteispisteet ovat 174,83. Hän oli lyhytohjelman jälkeen sijalla 24.

Virtanen kertoi myös, että hän hyvin todennäköisesti jatkaa uraansa tämän kauden jälkeen.

Riikka Smolander-Slotte haastatteli.

Emma Hyyppä

Miesten kisa alkaa kello 18

Suomen Valtter Virtanen luistelee heti ensimmäisenä miesten vapaaohjelmakilpailussa kello 18.07.

37-vuotias suomalaiskonkari kilpailee jo kymmenensissä EM-kisoissaan. Hänen paras sijoituksensa on 14:s (2023).

Virtanen sijoittui lyhytohjelmassa 24:nneksi pistein 65,18. Se riitti niukasti paikkaan vapaaohjelmakisassa.

Lyhytohjelman jälkeen kilpailua johtaa Ranskan Adam Siao Him Fa (93,12). Toisena on Georgian Nika Egadze (91,94) ja kolmantena Puolan Vladimir Samoilov (85,98).

Emma Hyyppä

Tässä vielä jäätanssin lopputulokset

1. Charlene Guignard / Marco Fabbri ITA 212,12 2. Jevgenija Lopareva / Geoffrey Brissaud FRA 206,76 3. Lilah Fear / Lewis Gibson GBR 206,02 4. Juulia Turkkila / Matthias Versluis FIN 205,69 5. Olivia Smart / Tim Dieck ESP 198,98 6. Allison Reed / Saulius Ambrulevicius LTU 196,66 7. Yuka Orihara / Juho Pirinen FIN 193,94 8. Diana Davis / Gleb Smolkin GEO 190,15 9. Loicia DeMougeot / Theo le Mercier FRA 190,01 10. Natalie Taschlerova / Filip Taschler CZE 188,49