Pohjanpalon siirtoa käsitellään myös 11 ystävää podcastin uudessa jaksossa, jonka voi kuunnella Yle Areenasta tai alta:
Maanantaina Italian jalkapallon Serie A:n Veneziasta sarjaporrasta alemmas Palermoon siirtynyt Joel Pohjanpalo esiteltiin tiistai-iltana uuden seuransa kannattajille tyylikkäin menoin.
Suomalaishyökkääjä nousi vaaleanpunaisista pelipaidoistaan tunnetun Palermon stadionin edustalla parvekkeelle, jonka alla sadat kannattajat odottivat Pohjanpaloa ja lauloivat tämän nimeä.
– Hyvää iltaa kaikki vaaleanpunaiset. Kiitos kaikille, jotka ovat tulleet paikalle. Tämä herättää minussa suuria tunteita. Olen iloinen ollessani täällä. Forza Palermo! Pohjanpalo huudatti faneja italiaksi.
Palermo järjesti nopeimmille Pohjanpalon uuden, numeroa 19 kantavan pelipaidan ostajille myös mahdollisuuden tavata suomalainen henkilökohtaisesti.
Aiemmin päivällä Pohjanpalo, 30, oli ensi kertaa mukana uuden seuransa harjoituksissa.
Seuran sosiaalisen median kanavilla uudesta tähtihankinnasta on otettu kaikki ilo irti. Siirron varmistumista ennakoitiin maanantaina videolla, jossa mieshahmo nappaa terassipöydältä pienen oluttuopin.
Kasvoja videolla ei näytetty, mutta viittaus Pohjanpalon perinteeseen edellisessä seurassaan Venetsiassa oli selvä. Pohjanpalo juhlisti voittoja useaan otteeseen nauttimalla kentällä fanien tarjoaman oluen.
Venetsiassa kannattajat antoivat Pohjanpalolle lempinimen Il Doge, päämies. Palermon sosiaalisen median kanavilla uusi lempinimi löytyi nopeasti. Il leone di Sicilia, Sisilian leijona, viittaa samannimiseen kirjaan ja tv-sarjaan.
Palermo on Italian eteläkärjessä sijaitsevan Sisilian saaren suurin ja yksi koko Italian perinteikkäimmistä seuroista.
Sen kannattajapohja on valtava huolimatta siitä, ettei seura ole ikinä voittanut Italian mestaruutta. Italian cupissa Palermo on pelannut kolmesti finaalissa ja hävinnyt jokaisella kerralla.
Palermo on pelannut pääsarjassa Serie A:ssa kaikkiaan 29 kautta. Nyt seura pyrkii takaisin korkeimmalle sarjatasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
Taloussotkut ovat leimanneet Palermon viime vuosia. Seuran aiempi taustayhtiö meni konkurssiin vuonna 2019 ja Palermo joutui hakemaan vauhtia neljänneksi korkeimmalta sarjatasolta Serie D:stä.
Pohjanpalosta odotetaan nyt Palermon uutta ykköstykkiä matkalla kohti takaisin Serie A:ta. Seuran tunnetuimpiin hyökkääjiin 2000-luvulla kuuluvat muun muassa Fabrizio Miccoli, Luca Toni, Edinson Cavani ja Paulo Dybala.
Tällä kaudella suora nousu Serie B:stä on jo karannut, mutta nousupudotuspelien kautta se on vielä mahdollista. Viime kaudella Pohjanpalon entinen seura Venezia nousi Serie A:han juuri näiden pudotuspelien kautta.
Pohjanpalon sopimus Palermon kanssa kestää kesään 2028 saakka. Mediatietojen mukaan Palermo maksoi suomalaisesta Venezialle 4,75 miljoonan euron siirtosumman. Lisäksi hänen palkkansa nousee merkittävästi.
Pohjanpalo voitti viime kaudella Serie B:n maalipörssin 22 osumallaan. Serie A:ssa suomalainen osui tällä kaudella Venezialle kuudesti.
Palermon seuraava ottelu on edessä sunnuntaina vieraskentällä Speziaa vastaan. Joukkue on Serie B:ssä kahdeksantena kiinni viimeisessä paikassa nousupudotuspeleihin.