Kalle Rovanperä syttyi Jyväskylän MM-rallin ainutlaatuisesta uutuudesta – ”Saadaan iso show aikaan”

Jyväskylän MM-ralli huipentuu tänä vuonna kahdesti ajettavaan Ouninpohjan erikoiskokeeseen. Kalle Rovanperä hehkuttaa, että kisa päästään ratkaisemaan legendaarisella pätkällä.

Kalle Rovanperä Jyväskylän MM-rallin julkistamistilaisuudessa.
Kalle Rovanperä Jyväskylän MM-rallin julkistamistilaisuudessa. Siinä kuultujen kommenttien lisäksi Rovanperä antoi tilaisuudessa ainoat kommenttinsa medialle vain Ylen suoraan radiolähetykseen. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
  • Roope Visuri
  • Arvo Vuorela

Suomen MM-rallin vuoden 2025 reitin puhuttavin muutos osuu päätöspäivään. Maailman legendaarisimpana erikoiskokeena pidetty Ouninpohja on ainoa erikoiskoe kisan päättävänä sunnuntaina 3. elokuuta. Se ajetaan kahdesti ja jälkimmäisellä kerralla se toimii Power Stagena.

Kisan jälkeiset palkintokorokejuhlallisuudetkin pidetään samoilla seuduilla legendaarisen Kakariston risteyksen luona.

Kalle Rovanperä kommentoi reitin julkistamistilaisuudessa, että tällainen päätöspäivä on ennennäkemätön. Yksi maailman vaikeimmista ja hienoimmista erikoiskokeista MM-rallin päätöspäivänä kahdesti ja jälkimmäinen Power Stagena.

– Tämä on ainutlaatuista. Varmasti saadaan huikea yleisö paikalle. Tuossa sunnuntaissa on isot panokset kuljettajille. On paljon pisteitä jaossa. Varmasti saadaan iso show aikaan, Rovanperä ihasteli myös Yle Keski-Suomen iltapäivälähetyksessä hetki reitin julkistamisen jälkeen.

Kalle Rovanperän ralliauto vauhdissa hiekkatiellä yleisön ympäröimänä ennen Kakariston risteystä.
Kalle Rovanperä vauhdissa Kakariston risteyksen alueella. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Ouninpohjassa ratkaistaan siis koko kisan kohtalo ja sitten päälle vielä sunnuntain erilliskilpailusta ja kisan päättävästä Power Stagesta saatavat bonuspisteet.

Toinen silmiinpistävä erikoiskoe on lauantain ohjelmasta löytyvä Parkkola. Se yhdistää osuuksia monista tunnetuista erikoiskokeista, kuten Surkeesta ja Moksista. Parkkola on nykysukupolven kuljettajille uusi erikoiskoe.

– Tuosta ei ole hirveästi mitään itsellä tietoa. Pitäisi olla haastava erikoiskoe, Rovanperä kertoo.

Rovanperä on jo kaksinkertainen maailmanmestari, mutta kotikisan voitto puuttuu. Onko apinaa siis olkapäillä?

– Ei ole ollut itsellä, eikä ole kyllä vieläkään. Kyllähän kisa olisi kiva voittaa, mutta se on itselleni kisa muiden joukossa. Edelliset yritykset eivät ole menneet hirveän hyvällä menestyksellä. Omia virheitä, huonoa tuuria ja vaikka mitä. Katsotaan, miten käy tänä vuonna, Rovanperä vastaa.

Kalle Rovanperä Suomen MM-rallin reitistä 2025
Kalle Rovanperää haastatteli Suomen MM-rallin vuoden 2025 reitin julkistamistilaisuudessa Arvo Vuorela.

Tauko teki tehtävänsä

Rovanperä ei ajanut viime kaudella täyttä rallin MM-sarjaa, vain puolet kisoista. Nyt Rovanperän mukaan tauko on tehnyt tehtävänsä.

– Tuli muutamia kertoja tunne, että pitäisi olla ajamassa. Sitähän sillä haettiin, että saadaan hyvä fiilis ja hyvä nälkä päälle heti alkukaudesta, Rovanperä kuvailee.

Viime vuonna muun muassa driftingin ja rata-autoilun parissa viihtynyt Rovanperä kertoo, että tauko on muuttanut hänen käsitystään rallin ajamisesta jonkin verran.

– Saa uusia ideoita ja näkee asioita vähän eri lailla. Viime vuosi oli ihan hyvä vuosi. Tykkäsin paljon. Ehdin kokea kaikkea muutakin, mitä ei ole ehtinyt tekemään, Rovanperä kuvailee.

Kalle Rovanperä Monte Carlon MM-rallissa 2025.
Kalle Rovanperällä riitti pohdittavaa kaudenavauksessa Monte Carlossa. Kuva: IPA / SplashNews.com

Rovanperä sijoittui tämän MM-rallikauden avanneessa Monte Carlon MM-rallissa neljänneksi. MM-rallikausi jatkuu ensi viikolla Ruotsissa. Rovanperä voitti kilpailun vuonna 2022. Sen jälkeen kaksi seuraavaa kisaa ovat menneet muiden kuin Toyota-kuljettajien nimiin. Ott Tänak voitti vuonna 2023 M-Sportin Fordin ratissa ja viime vuonna ykkönen oli Hyundailla ajanut Esapekka Lappi.

Tämän vuoden Ruotsin MM-ralliin Rovanperä on valmistautunut kovasti. Viime viikonloppuna Rovanperä testasi Ruotsia varten Tunturirallissa. Tällä viikolla Rovanperä on jo ehtinyt ajaa kisaan valmistavan testinsä.

Rovanperä kuvailee, että kauden avaus Montessa oli vaikea varmasti kaikille. Tälle kaudelle sääntöjä muokattiin niin, että autot ovat kevyempiä. Hybridimoottoria ei enää ole. Lisäksi MM-sarjan rengasvalmistaja vaihtui eli kaikki ovat joutuneet totuttelemaan uusiin renkaisiin.

Etenkin renkaat ovat puhuttaneet paljon. Sekä Monte Carlossa että Tunturissa Rovanperällä oli renkaiden kanssa haasteita.

Hän kuvaili Tunturia nyt muutama päivän kisan jälkeen tärkeäksi testiksi Ruotsia ajatellen.

– On todella vähän kilometrejä näillä Hankookin renkailla. Haettiin niille kilometrejä ja dataa koko tiimille, että saadaan auto iskuun ja toivottavasti säädöt kuntoon renkaille, Rovanperä kuvailee.

Rovanperän lisäksi Ruotsin MM-rallissa katseet varmasti kohdistuvat suomalaisittain myös Tunturirallissa säväyttäneeseen ja myös Rovanperän kukistaneeseen Tuukka Kauppiseen. 18-vuotias Kauppinen voitti Tunturirallin sen historian nuorimpana kuljettajana.

Kauppinen kilpailee Toyotan rally2-autolla Tunturin tapaan Ruotsissakin.

– Tuukan meno on näyttänyt erittäin vakuuttavalta. Hän ajoi Tunturissa ihan ajamalla todella hienon tuloksen. Ei voi muuta kuin sanoa, että hyvältä näyttää. Toivon, että jatkuu samalla mallilla. Tuukalla on erittäin hyvät otteet, Rovanperä suitsuttaa.