Kun Toni-Markus Turunen ottaa lumilaudan alleen, suuntana on yleensä lumikouru eli halfpipe.
Paipit olivat vielä 2000-luvun alussa hyvin suosittuja, mutta nyt niitä on Suomessa enää muutama.
– Kyllähän se murheelliseksi vetää. Tämä oli trendilaji, mutta nykyään nuoriso viihtyy hyppyreissä ja parkeissa, 40-vuotias Turunen sanoo.
Kuopiolaisen Turusen kantapaippi on lähellä, Siilinjärven Kasurilassa. Sinne on rakennettu halfpipea yhtäjaksoisesti yli 35 vuotta.
Rinnepäällikkö Antti Argillanderin mukaan Kasurilan lumikourussa käy paljon Turusen kaltaisia ”entisiä nuoria”.
– Niitä samoja, jotka aloittivat paippilaskemisen silloin, kun se oli in. He kiittelevät, että vielä viitsimme tämän rakentaa, Argillander kertoo.
Kourallinen koko maassa
Halfpipejen kulta-aikaan niitä oli useissa kymmenissä laskettelukeskuksissa. Joissain keskuksissa, esimerkiksi Rukalla ja Vuokatissa, paippeja oli kaksin kappalein.
Tänä talvena koko maassa on kuusi lumikourua.
– Tarkka määrä vaihtelee vuosittain. Voi sanoa, että jatkuvasti ylläpidettäviä on kolme: Kasurila, Talma ja Kalli, Suomen hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors kertoo.
Lindforsin mukaan paippien vähenemisen selittää kaksi syytä. Ensinnäkin kilpaurheilussa käytettävistä lumikouruista tuli niin suuria, että rakentamis- ja ylläpitokustannukset kasvoivat merkittävästi.
Toinen keskeinen tekijä on niin sanotun parkkilaskemisen suosion kasvu.
– Hiihtokeskukset rakentavat mieluummin parkkeja, koska ne ovat käyttäjämääriin suhteutettuna kustannustehokkaampia ja käyvät monen tasoisille laskijoille. Paipissa aloittelijalla on korkeampi kynnys, Lindfors luettelee.
Kasurilassa lumilautailijoille on rakennettu sekä parkki että halfpipe. Rinnepäällikkö Argillanderin mukaan aloittelija pärjää kummassakin, mutta parkissa kenties hieman turvallisemmin.
– Meidän paippi on korkeudeltaan 4,5 metriä. Ennen vanhaan tuo koko oli iso, mutta nykymittapuulla se on pieni. Nykyiset superpipet ovat seitsenmetrisiä, hän vertaa.
Nostalgia-arvoa on jo
Toni-Markus Turunen nousi pipe-laskijana aikoinaan lähelle maailman kärkeä. Hän kiersi maailmancupia ja MM-kisoja Suomen maajoukkueessa Antti Autin, Markku Kosken ja Risto Mattilan kaltaisten tähtien kanssa.
Turusen kovimpiin saavutuksiin kuuluvat nuorten MM-pronssi vuonna 2000 ja maailmancup-osakilpailun kakkossija vuonna 2004.
– Omasta mielestäni kovin juttu oli, kun vedin junnuna ensimmäisen kerran 1080 astetta kisassa. Se oli silloin niin harvinaista, että sen kuuli yleisöstäkin, hän muistelee.
Turusen mielestä halfpipe voi vielä nousta Suomessa suosituksi, jos joku nuori suomalainen tekee lajissa läpimurron. Toistaiseksi yksikään lumilautailija ei ole tätä lähellä, mutta suksilla paipissa laskeva freeski-hiihtäjä Jon Sallinen on pärjännyt maailmalla hyvin.
Myös nostalgia saattaa tuoda paippeja takaisin. Esimerkiksi Mustavaaran laskettelukeskus Pohjois-Karjalassa on hankkinut halfpipe-höylän siltä varalta, että sitä vielä joskus käytettäisiin.
– Hyvän paipin tekeminen vaatii paljon, mutta lopputulos voi olla upea. Paipissa on parasta se, että pieniinkin hyppyihin voi saada tyyliä, joka ei onnistu hyppyreissä tai parkeissa, Turunen tunnelmoi.