Seitsemänkertainen Mestarien liigan ja Euroopan Cupin voittaja AC Milan karahti kotoisella San Sirolla toisessa osaottelussa 1–1-tasapeliin, joka tiesi avausosan voittaneelle hollantilaiselle Feyenoordille jatkopaikkaa 16 parhaan joukkoon yhteismaalein 2–1.
Santiago Gimenez vei Milanin johtoon vajaan minuutin kohdalla, mutta kotimiehistön puolustaja Theo Hernandezin punainen kortti 51. minuutilla mahdollisti Feyenoordin nousun toisella puoliskolla 1–1:een. Julian Carranza puski jatkopaikan tuoneen tasoituksen 73. minuutilla.
Argentiinalaissankari kertoi uutistoimisto Reutersille tulleensa vaihdosta kentälle sairauden takia.
– Olen edelleen kipeä, mutta onnellinen. En tuntenut oloani mahtavaksi. Oli kuitenkin unohtumatonta tulla lopussa kentälle ja tehdä ratkaisumaali, makusteli Carranza.
Ottelun maaliodottama oli niukasti Milanille 1,14–0,71. Maalintekoyritykset merkittiin Milanille 18–6, mutta huippupaikat Feyenoordille 2–1.
– Kontrolloimme peliä ensimmäisellä puoliajalla ja toisen alussa, kentällä oli silloin vain yksi joukkue. Sitten erotuomari teki päätöksensä (antaa punaisen kortin Hernandezille) ja peli muuttui, Milanin puolustaja Kyle Walker kommentoi pettymystä Sky Sportsille.
Edellisen kerran Feyenoord pudotti AC Milanin jatkosta kaksiosaisessa ottelussa UCL/Euroopan Cup -tasolla 56 vuotta sitten 1969 – silloinkin yhteismaalein 2–1.
Sergio Conceicaon valmentamalla Milanilla on vaikeuksia päästä mukaan ensi vuoden UCL:ään, sillä se on Serie A:ssa vasta seitsemäntenä – viiden pisteen päässä neljän joukkoon yltämisestä.
Feyenoord kohtaa seuraavaksi joko Interin tai Arsenalin. Vastustaja selviää perjantain arvonnassa.
Illan myöhäispeleissä kohtaavat Atalanta ja Club Brügge (avausosa 1–2), Bayern München ja Celtic (2–1) sekä Benfica ja Monaco (1–0).