Ratsastajainliitto perusti kanavan hevosten kaltoinkohtelusta kertomiselle – nämä asiat viesteissä toistuvat

Ratsastajainliitto perusti ilmoituskanavan vuosi sitten, kun keskustelu hevosten kohtelusta kävi kuumana. Viitisen yhteydenottoa on johtanut eläinsuojeluilmoitukseen.

Ihminen ja hevonen tummassa tallissa.
Ratsastajainliiton ilmoituskanavalle ei voi jättää nimetöntä ilmoitusta, mutta asia käsitellään luottamuksellisesti. Arkistokuva. Kuva: Lukas Rusk / Yle
  • Petra Ketonen

Vuosi sitten avattu ratsastusurheilun ja hevostallien ilmoituskanava on Ratsastajainliiton mukaan osoittanut tarpeellisuutensa.

Suomen Ratsastajainliitolle tuli kanavan kautta viime vuonna noin 40 ilmoitusta.

Suurin osa ilmoituksista koski hevosia ja niiden hyvinvointia. Ilmoittajia huolettivat erityisesti hevosten ruokinta, varusteet ja terveys sekä hevosten käyttö opetustunneilla.

Liiton viestintäpäällikön Katri Hurmeen mukaan viitisen ilmoitusta on johtanut eläinsuojeluilmoituksen tekemiseen.

Osassa tapauksista liitto ohjasi ilmoittajaa tekemään ilmoituksen, ja joissain liitto teki ilmoituksen.

– Jokainen tapaus, josta on tehty eläinsuojeluilmoitus, on ollut tämän kanavan arvoinen. On hienoa, että meillä on systeemi, jonka kautta ihmiset pystyvät osoittamaan huolensa ja ilmoittamaan näistä asioista, Hurme sanoo.

Liitolla ei ole tietoa, miten eläinsuojeluilmoitukseen johtaneet tapaukset ovat edenneet. Ilmoituksen käsittelee alueen valvontaeläinlääkäri tai kunnaneläinlääkäri.

Yksi tapaus kurinpitolautakuntaan

Kanavalle voi ilmoittaa hevosiin liittyvien huolien lisäksi myös lääkeaineiden väärinkäytöstä sekä epäasiallisesta käytöksestä ja häirinnästä. Ilmoitusta ei voi tehdä nimettömästi, mutta asia käsitellään luottamuksellisesti.

Yleensä liitto pyytää ilmoittajalta lisätietoa ja on sitten yhteydessä vastapuoleen.

– Aika usein on päästy ihan keskustelemalla hyvään lopputulokseen. Joskus kyseessä voi olla väärinymmärrys, tietämättömyys tai se, että kaikilla osapuolilla ei ole kaikkia taustatietoja asiasta, Kati Hurme kertoo.

Pari ilmoituskanavalle tullutta yhteydenottoa koski talleja, jotka eivät ole Ratsastajainliiton jäseniä. Niissä liitto antoi ilmoittajille yleisiä toimintaohjeita.

Lisäksi parissa tapauksessa liitto ohjasi asian Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesiin, joka arvioi ratsastusyrittäjien toimintaa.

Suomenhevosen turpa.
Hevosmaailma on muuttunut, ja Kati Hurmeen mukaan kaikilla on velvollisuus pysyä kärryillä muutoksessa. ”Varsinkin, kun toimimme eläimen kanssa, joka ei pysty itsensä puolesta puhumaan.” Arkistokuva. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Yksi tapaus johti liiton kurinpitolautakuntaan asti, mutta siitä ei tullut seuraamusta.

Ilmoitus koski ulkomailla tallia pitävän suomalaisen kilparatsastajan toimintaa. Lautakunta ei pystynyt osoittamaan, että ilmoituksen kohde olisi laiminlyönyt hevosia millään tavalla.

40 ilmoituksesta kymmenkunta koski ihmisten välisiä tilanteita. Kati Hurmeen mukaan yksikään tapauksista ei liittynyt seksuaaliseen häirintään.

– Siellä oli mielen pahoittamisia ja epäeettisiä toimintatapoja ihmisten välillä. Jotkut liittyivät valmennustilanteisiin.

Tietämys hevosista kasvaa

Kati Hurmeen mukaan on vaikea arvioida, kuinka paljon uusi kanava on lisännyt liitolle tulevien ilmoitusten määrää.

Yhteydenottoja on aiemmin tullut monia kanavia pitkin, nyt ne tulevat enimmäkseen yhtä reittiä myöten.

– Ihmiset myös joutuvat nyt miettimään ilmoituksen perusteita vähän tarkemmin.

Hurmeen mukaan hevosmaailma on muuttunut.

Nykyään tiedetään paljon aiempaa enemmän hevosen terveydestä, tunne-elämästä, älystä ja luontaisista tavoista toimia.

– Tietämys hevosen hyvinvoinnista kehittyy koko ajan. Meillä kaikilla on velvollisuus pysyä kärryillä siinä.

Spotlight-ohjelma selvitti Suomen suurimman hevosalan oppilaitoksen toimintaa dokumentissa Ypäjän hevoshelvetti. Katso helmikuussa 2024 julkaistu dokumentti: