Suomen hiihtäjä kaatui, kun ladulla makasi aktivisti – järjestö linjaa Ylelle, miten MM-kisojen pelätty uhkaus toteutuu

Norjalainen Folk mot fossilmakta -järjestö ihmettelee Yle Urheilulle, miten juuri talviurheilu voi ottaa rahaa fossiili­bisnekseltä. Järjestö aikoo iskeä MM-kisoihin.

Yhdistelmäkuvassa Johannes Hösflot Kläbo ja öljynporauslautta Bergenin edustalla.
Tämä yhteys on norjalaisille ympäristöaktivisteille punainen vaate: fossiilienergian ja talviurheilun, kuten supertähti Johannes Hösflot Kläbon, välinen sponsorointiyhteys. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva / AOP
  • Pekka Holopainen

Juuso Haarala on hiihtänyt maailmancupin osakilpailuja vuodesta 2017 saakka, mutta Lillehammerissa 4. joulukuuta 2022 kilpailtu 20 kilometrin (p) yhteislähtö on piirtynyt erityisesti hänen mieleensä.

Syy ei ollut vaatimaton tulos eli 60. sija, vaan ennen kaikkea siihen johtaneet syyt.

– Porukka oli vielä niin kasassa, ettei eteenpäin nähnyt pitkän matkan päähän. Yhtäkkiä aika kovassa vauhdissa huomasin, että ladulla makaa kaksi ihmistä.

– Törmäsin toiseen, lensin kumoon ja sauva katkesi. Hiihdin kaksi kilometriä yhdellä sauvalla, kunnes sain uuden, Haarala muisteli sunnuntaina aamupäivällä kotonaan Trondheimissa.

Mielenosoittajat iskivät Lillehammerin kisaan joulukuussa 2022.
Juuso Haarala ladulla.
Juuso Haarala harjoitteli sunnuntaina Bymarkan upeilla laduilla Trondheimin pohjoispuolella. Kuva: Juha Tuominen

Sunnuntaina iltapäivällä Yle Urheilu tapasi Trondheimin keskustassa tahon, jonka edustajia ja kannattajia kisaladulla makasi.

Fossiilienergiatuotantoa ja -bisnestä vastustava Folk mot fossilmakta -järjestö (Kansa fossiilivaltaa vastaan) ja samanhenkiset ihmiset ovat hankkineet asialleen samalla tavalla näkyvyyttä myös Trondheimissa hiihdetyssä maailmancupin osakilpailussa sekä Ruotsin klassikkokilpailussa Vasaloppetissa.

Mielenilmaus 8. maaliskuuta

Järjestön viestintävastaava Frida Steinbakk kertoo, etteivät aktivistit ole perääntymässä aikeistaan, jotka ovat herättäneet kisakaupungissa huolta ja jopa vimmastusta.

– Asetumme 50 kilometrin kilpailun aikana 8. maaliskuuta rauhanomaisen mielenilmauksen merkeissä ladulle, mikä on perustuslaillinen oikeutemme.

– Jos fossiiliteollisuus kutsuu sitä sabotaasiksi, pitää muistaa, että juuri se harjoittaa todellista sabotaasia talviemme ja tulevaisuutemme kustannuksella, Steinbakk totesi ennen Folk mot fossilmaktan järjestämää keskustelutilaisuutta.

MM-kisojen pääsihteeri Åge Skinstad totesi Yle Urheilulle torstaina, että asiaan on varauduttu rekrytoimalla ladun varteen merkittävästi turvahenkilökuntaa.

Isku ylämäkeen

Steinbakk vakuutti, ettei järjestö halua vahingoittaa urheilijoita eivätkä mielenosoittajat asetu radalla kohtaan, jossa vauhdit ovat kovat ja loukkaantumisriskit suuret.

– Valitsemme kohdan, jossa urheilijat etenevät ylämäkeen. Käymme asiasta dialogia poliisin ja järjestäjien kanssa ja tiedotamme lisää kilpailun lähestyessä.

Folk mot fossilmakta on ottanut talviurheilun tikunnokkaansa erityisesti siksi, että fossiilienergian käyttö edistää ilmastonmuutosta, millä ajan kanssa on erittäin negatiivisia vaikutuksia juuri talviurheiluun.

Kyse on kiistattomasta paradoksista.

Krista Pärmäkoski mediatilaisuudessa 28.1.2025.
Suomen hiihtoliiton pitkäaikaisiin pääkumppaneihin kuuluu energiayhtiö St1, jolle fossiiliset polttoaineet ovat erittäin merkittävä osa liiketoimintaa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Norjassa järjestön tikunnokassa on jättimäinen Equinor-yhtiö (entinen Statoil). Suomen hiihtoliiton pitkäaikaisiin pääkumppaneihin taas kuuluu energiayhtiö St1.

”Sataa vettä, lämpöasteita kuusi”

– Fossiiliyhtiöt ovat pitkään sponsoroineet talviurheilijoita ja -tapahtumia, vaikka juuri talviurheilun luulisi ymmärtävän tällaisen kestämättömäksi. Nyt Trondheimissa ei ole merkkiäkään talvesta, sataa vettä ja lämpöasteita on kuusi, Steinbakk totesi.

Trondheimia kastellee lähes koko alkavan MM-viikon vuodenaikaan nähden poikkeuksellinen sadejakso.

Folk mot fossilmakta on johdonmukaisesti ilmaissut, että maaliskuun 8. päivän aktio perutaan, jos fossiililiiketoiminnan markkinointinäkyvyys poistuu MM-kisapaikoilta. Näin ei ole käymässä.