Historiallinen rankkariputki katkesi Valioliigassa – Chelsea juhli voittoa Leicesteristä

Lontoolaisjätin ainokaisesta vastasi Marc Cucurella.

Cole Palmer pallossa.
Cole Palmer epäonnistui sunnuntaina rangaistuslaukauksessa. Kuva: Mark Greenwood/IPS/Shutterstock/All Over Press
  • STT Urheilu

Chelsean englantilaistähti Cole Palmerin täydellisten rangaistuslaukausten aika päättyi 1–0-kotivoitossa Leicesteristä jalkapallon Englannin miesten Valioliigassa sunnuntaina.

Palmer, 22, oli onnistunut kaikissa 12 Valioliiga-pilkussaan, mikä on sarjahistorian pisin putki ennen ensimmäistä epäonnistumista, ja yhteensä 17:ssä urallaan.

Sunnuntaina Leicester-vahti Mads Hermansenin käsi kuitenkin ehti maalin oikeaan alakulmaan ennen Palmerin laukomaa palloa.

Espanjalaispuolustaja Marc Cucurellan tarkka kuti sen sijaan ohitti tanskalaisen ja nosti Chelsean sarjataulukossa neljänneksi ohi Manchester Cityn.

Eteläenglantilainen Bournemouth kamppailee tiukasti paikasta kärkikuusikkoon, mikä takaisi paikan eurokentille ensi kaudeksi. Alavireinen Tottenham Hotspur puolusti kotinurmeaan sunnuntaina sen verran vahvasti, että pisteet jaettiin 2–2-tuloksella.